***LOKAVAUVAT 2011*** elokuussa
Kommentit (56)
Aika kuluu kuin siivillä, en ole ehtinyt kirjoittelemaan mutta lukemassa on tullut käytyä silloin tällöin. Meitä on täällä moneen junaan ja hyvä niin!!! Rikkautta parhaimmillaan!!! :D
Pikkuinen poika olisi perheeseemme tulossa, se on todistettu jo monen lääkärin toimesta. Tuleva isoveli ei juurikaan vauvaa noteeraa, mutta muistaa välillä kertoa tutuille ja tuntemattomillekin että meille tulee Valtsu ja se on äitin mahassa.
Yllättävän helposti on raskaus edennyt ainakin tähän asti. Kummassakaan sokerirasituksessa ei ole sokeria ilmennyt kuten esikoisen aikana... piikkikammoisena en olisi kestänyt sitä sokerimittailua, sormenpäästä otettu verinäyte on pahin!!!
Aivan täysin ilman kremppoja en ole silti selvinnyt... tai oikeastaan kaikki johtuu ensimmäinen raskauden ja sektion komplikaatioista.
Raskaus päättyi nimittäin raskausmyrkytykseen ja sektioon ja siitä viikon kuluttua sääreen tuli syvä laskimotukos. Nyt suunnitelmissa on ensi viikosta lähtien päivittäinen paineiden ja proteiinin seuranta ja viikottaiset neuvolakäynnit. Paineet ovat muutenkin olleet koko odotuksen ajan koholla, mutta silti sallituissa rajoissa. Tukoksen varalta saan aloittaa itseni pistelyn oikein olan takaa... Klexane-kuuri minimissään 6 viikkoa!!!! Kohta on mammalla mahannahka mustana ja piikitettävät kohdät vähissä. Vääntävät sairaalassa kättä siitä, pitäisikö kuuri aloittaa jo ennen synnytystä ennaltaehkäisevästi ja jatkaa vielä muutaman viikon jälkeenpäin vai vasta lapsen syntymän jälkeen. Toivottavasti siihen piikittelyyn tottuu... Aika kalliitakin nuo napapiikit ovat!!!!
Sf on ollut laskusuuntainen ainakin tähän asti. Yläkäyrältä lähdettiin ja nyt ollaan keski- ja alakäyrän välissä. Vauva on silti hyvän kokoinen, 31+4 painoarvio oli 2kg. Kauhistuin korkeaa painoa, onhan tässä vielä viikkoja jäljellä ja painoa kertyy, mutta hieman keskikäyrän yläpuolella ollaan. Toivon silti että Valtsu pysyisi sopivissa mitoissa jos vaikka normaali synnytys tällä kertaa onnistuisi.
Tulipa omanapaista tekstiä!!!!!
Aurinkoa ja rauhallista odotusta kaikille!!!
Dessi ja Valtsu 32+3
Arki on alkanut ja kiirettä piisaa taas. Keskimmäinen lapsi aloitti koulun ja kuopuksen kanssa viedään ja haetaan häntä päivittäin. Kävelyä kertyy siinä 2x3km päivän aikana ja siihen päälle puistoon kävelyt. Iltaisin kyllä tuntee, että on tullut käveltyä :D Eilen juuri sanoin miehelle, että saapa nähdä kuinka kauan vielä jaksan tuon matkan päivittäin kävellä tämän eturepun kanssa.
Supisteluja on päivittäin ja varsinkin iltapainotteisesti. Vatsa on selvästi laskeutunut, mutta vauva ei ole vielä kiinnittynyt. Isommat lapset on syntyneet yliaikaisina, joten en usko tämänkään tulevan aiemmin. Eli siis vielä piiiitkä odotus *hoh hoi* Päänsärkyä on myös ollut nyt usein ja pissassa oli proteiinit plussalla, joten vein eilen pissanäytteen tutkittavaksi. Toivottavasti ei mitään ongelmia tiedossa.
Kahden viikon päästä menen lääkärineuvolaan, jossa arvioidaan pääsenkö synnytystapa-arvioon. Itseäni vauvan koko huolestuttaa, koska sf-mitta on mennyt koko ajan yläkäyrillä ja mielestäni vauva tuntuu aiempaa isommalta. Terveydenhoitaja jo kuitenkin varoitteli, että aika nihkeästi uudelleensynnyttäjiä lähetetään arvioon. Meinaan sitten mennä yksityiselle ultrattavaksi.
Nyt pitäisi taas lähteä taivaltamaan kohti koulua ja siitä leikkipuistoon. Kuopus (4v) aloittaa syyskuun alussa osapäivähoidon ja sitten saan muutamana päivänä viettää aikaa 3-4 tuntia yksin :) Itsekästä ehkä, mutta aion nyt sallia sen itselleni ja yrittää vähän levätä ennen vauvan syntymää.
Olen lueskellut myös KaksPlussan puolella ja siellä ensimmäinen lokakuinen vauva on jo syntynyt, hurjaa! Jaksellaan me kaikki kasvatella vielä vauvojamme kohdun puolella täysaikaiseksi saakka ja sitten nautitaan vauvantuoksuisesta syksystä :) Hyvää vointia ystäväiset!
Rupis rv 34
Täällä on porukka kirjoitellut vauhdikkaasti, paljon on saanut lukea kuulumisia, mikä on mukavaa! :)
dessimi: Olen varmaankin sinut listalta jostain syystä poistanut. :/ Olisi mukavaa jos ilmoittelisit tiedot uusiksi niin saisin lisättyä takaisin. :)
Sain juuri esikoisen päiväunille, aamupäivä meni leikkipuistossa, niinkuin melkein joka ikinen aamupäivä menee. Tyttö on innostunut touhuamaan kaikenlaista, liukumäet ja karusellit sekä keinut ovat sitä parasta puuhaa. :) Nopeasti lapset kehittyy ihan pienessä ajassa. :) Tyytyväisin tyttö on ulkoilmassa, mitä vastaan mullakaan ei mitään ole, ihanaa päästä aina pois täältä neljän seinän sisältä, voi hetkeksi hengähtää ja unohtaa ikuisen kaaoksen. :D
Masuvauva voi ihan hyvin, ainakin potkuja tulee siihen malliin että asiat on oikealla mallilla. Synnytys pyörii edelleen mielessä päivät ja yöt ja unissakin. No ehkäpä tämä juuri on sitä valmistautumista tulevaan.
Tänään mennään ostamaan tytölle jatkettava lastensänky, saapi nähdä miten sopeutuu siinä nukkumaan. :) Pinnasänky siirtyy sitten meidän huoneeseemme vauvaa odottelemaan. Turvakaukalo haettiin eilen häkkivarastosta, pitää pestä siitä kankaat. Vaatekaappi on jo vauvaa odottelemassa viikattujen vaatteiden kera. :) Eilen tuli ostettua vaippapakettikin valmiiksi kaappiin, enää pitäisi tutit käydä ostamassa. :) Stressi ainakin vähenee aina mitä enemmän on valmiina. Pitäisi kai kirjoitella lappu sairaalakassia varten, jotta muistan ottaa kaiken tarpeellisen mukaan jos joutuu supistusten kourissa pakkaamaan, sitä kassia kun en viitsi valmiiksi pakkailla kun monia niistä asioista tarvitsee vielä ennen sairaalaan menoakin. Tuplarattaat ostetaan luultavasti vasta vauvan synnyttyä, eli äitiyspäivärahaa odotellessa. :) Liivinsuojuksia on vielä jäljellä vähän esikoisen jäljiltä, niitä kun menee paljon imettäessä.
Synnytystapa-arviosta puhuttiin. Meillä tuo tarkastus on rutiinina kaikille, ainakin niin muistan. Se on viimeinen lääkärikäynti joka on n.37 raskausviikolla, missä sitten kaikki tarpeellinen katsotaan ja tutkitaan. Minulle se käynti on varattukin jo, vaikka olenkin toissynnyttäjä. En tiedä sitten että puhutaanko tästä käynnistä synnytystapa-arviona vai ihan normaalina lääkärikäyntinä. Ainakin lääkäri lupasi häntäluuni tutkia ja kohdunsuun tilannekin tutkitaan kyseisellä käynnillä jokaiselta. Käytännöt voivat olla tietty erilaiset eri paikkakunnilla.
Yöt on edelleen aika väsyttäviä, vessassa saa juosta ja on todella kuuma nukkua, vaikka ei helteitäkään enää sillä tavalla ole. Ihmekös tuo kun kantaa "lämpöpatteria" mukanaan jatkuvasti. :D Viime yönä poika alkoi jumppatuokiot keskellä yötä, mikä myöskin hieman häiritsee unta, potkut kun ei mitään ihan pieniä hipaisuja enää ole.
Nyt vaan odotellaan odotuksen päättymistä, tietysti toivoen että täysiaikaiseksi päästään. :) Koittakaa jaksaa ja voikaa hyvin!
Vaniliini 34+0 (3 viikkoa täysiaikaisuuteen, MUTTA vielä 6 viikkoa laskettuun päivään!)
Eve 83: kiitokset kannustuksesta ja ymmärryksestä isomman hoitoonviennin suhteen. Rupiksen kanssa samoilla linjoilla ollaan :) Tosiaan maalla asutaan, ja täällä ei lähimailla leikkikenttää, puistoa tai avointa päiväkotia, missä vois muuten toisia äitejä ja lapsia päivisin tavata. Muutaman tutun kanssa ollaan mammakaffeja pidetty noin 1xkk, esikoiset syntyi kaikille neljälle kuukauden sisällä ja nyt on toinen kierros menossa. :)
Vanilliini: Meillä olis kans esikoisen pinniksestä "vieroitus" edessä. Onko kellään hyviä vinkkejä siihen, miten siitä hommasta vois selvitä kunnialla? Pinnasängystäkin on tultu pois toukokuusta saakka. Isännällä meni hermot ja hän väkersi pinnikseen lisälaidat, sillä aikaa kun ite olin 2 yön koulutusreissulla. Mutta nyt tosiaan päätettiin, että kun jään äitiyslomalle, niin esikoinen saa siirtyä tavalliseen lastensänkyyn ja siirretään pinnis vauvaa varten meidän makkariin.
Tuosta synnytystapa-arviosta vielä. Näköjään vähä vaihtelee kriteerit paikkakunnittain, että miten sinne pääsee. Ite toivoin jo esikoisen aikana pääsyä mammapolille synn.tapa-arvioon, mutta viimeisen nla-lääkärin yhteydessä ei siihen lääkäri todennut tarvetta. No, sitten syntyikin yllätyssuuri poika sektiolla... Jälkiviisaus on sitä parasta... Nyt siis aiemman sektion ja ed. vauvan suuren koon vuoksi saatiin automaattisesti lähete vkolle 34. Uskoisin, että myös jnkn verran neuvolatädistä kiinni, että miten herkästi laittavat lähetettä. Jos jotain poikkeavaa on ollut (esim sokerit, sf-mitta, tarjonta, aik. komplikaatiot/vaikea synnytys, koko), niin uskon että suht "helposti" pitäis päästä. Toki voi sitten aina yksityiseen turvautua, jos tuntuu ettei äitipolille lähettetä saa millään. Tosin yks kätilö kertoi, ettei se äitipolikäyntikään mitään taivaita aukaise, kokoarvio ja käsikopelolla lantion arvio. Monesti menee rutiinilla, eikä huolestuneen odottajan kysymyksille jää hirveästi aikaa. Toki paljon kiinni lääkäristä, minhkälaista palvelua saa!! Hyviäkin on joukossa :)
Töissä vielä toistaiseksi, nyt on kylkikivutkin hieman hellittäneet. Illat menee sitten huilatessa, jalat pöydälle ja dekkari käteen :) Toivotaan, että tosiaan vielä kiireisimmät masuasukit jaksavat muutaman viikon odotella ja mammojen vointi pysyy hyvänä :)
Tsemppiä siskot!
Mariapuuro+masu-asukki 31+5
Ps. Mulla on muuten tuos listalla l.a päivän pielessä, ite sekoilin aluksi laskuissa. Virallinen l.a on 20.10 ja voi sinne mun iänkin laittaa 29v, vielä hetken ;)
olipas mukavaa päästä lörpöttelemään kuulumisia neuvolan terkkarille :) kaikki vaikuttaisi olevan Otuksella kunnossa,,,sydänäänet hyvät ja vaihtelevat ja mikä erityisen mukavaa oli se että "käsikopelolla" kokeiltuna vauva vaikuttaa ihan hyvänkokoiselta tulokkaalta. Viikon päästä onkin sitten taas äippäpolilla Otuksen kasvun tarkistus, joten siellähän se selviää lopullisesti onko toinen hyvin kasvanut vai ei. Painoa itellä on kertynyt tähän saakka n. 8-9 kg. Hiukan hirvittää paljonko vielä kerkeää kertymään ennen h-hetkeä.
Supistukset on ollut nyt toooooosi inhottavana kiusana. Muutama yö sitten heräsin kahteen kertaan kippeeseen supistukseen ja kerkesin jo vähän säikähtää, että nytkö toinen jo syntyy, mutta siitä ne sitten rauhottui. Imurointi ym isommat askareet on pitäny jättää kokonaan pois, mikä sapettaa suunnattomasti, kun tuota minun ukkokultaani ei taho millään saaha houkulteltua kotitöitten tekkoon :/
Tuplarattaita oon koittanut metästää nettikirppareilta, mutta nyt ei ole sattunut silmään mieleisiä ja sopivan hintaisia. Onhan tässä onneksi vielä aikaa katsastaa niitäkin. Turvakaukalo meillä olikin omasta takaa, pehmusteet vuan pittää ennää pestä.
Aurinkoista mieltä kaikille ja koitetaan jaksaa sinnitellä vielä vähän aikaa :)
Juuliska ja Otus 34+2
olin pe neuvolassa ja mulla kaikki alkavan raskausmyrkytyksen oireet... turvotus +, leukkarit +, painoa tullut viikossa 1.3kg, verenpaine pilvissä 180/115, päänsärky... maanantaina lääkäri, ultra ja lähete äitiyspolille... varmasti jo käynnistäisivät kun viikkoja 35+3 mutta vauva on vatsassa poikittain...saas katsoa mikä on huomenna tuomio.
Ei kuullosta kyllä mukavalta tuo Ollikolli sinun tilanne :( Onneksi pääset jo huomenna heti tutkimuksiin! Oliko sinulla sen la:n kanssa niin, että vauva olis vähän isompi viikkoihin nähen? Onneks on viikot jo kaikilla lokakuisilla niin pitkällä, että turvallisilla vesillä pitäs meijän kaikkien olla jos vauva päättää liian aikaste syntyä.
Tsemppiä Ollikolli sinulle huomiseen ja tulehan tok kertomaan jos vuan tietenkin pystyt, että miten kaikki meni!
Juuliska ja Otus 34+5
Heippa!
Meillä oli ultra torstaina ja pikkuprinsessahan se siellä köllötteli, niin selvästi pystyi tytöksi näkemään, ettei arvailujen varaan jäänyt :) Eli ompas ne vaaleanpunaisetkin tullut ihan oikeaan osoitteeseen. Painoarvio pikkuisesta jäi vähän alle kahden kilon, että kivasti on tullut siis painoa lisää. Aikaisempi ultra meillä oli tasan kuukausi takaperin, jossa painoarvio oli päältä kilon, joten pienokaiselle on tullut painoa kuukauden aikana päältä 900 grammaa:) Kaikki oli hienosti pikkuisella, joten huolta ei tarvitse olla :)
Kävimme viikon alussa päivystävällä lääkärillä, kun jalat turposivat hirveästi ja 500 metrin matkaa ei pystynyt taittamaan loppuun asti. Päivystävältä laittoivat verikokeisiin ja ultrasivat jalat laskimotukosvaaran takia. Onneksi sieltä ei kuitenkaan mitään löytynyt, mutta lääkäri kielsi turhat jalkojen liikkumiset, joten aika varoen pitää ottaa.
Tämä pienokainen on kyllä melko mellakoitsija tuolla masussa, yhä useammin tulee potkuja ja myllerryksiä, jotka sattuvat.
Menisipä aika nopeasti niin pääsisi nostamaan pienokaisen syliinsä.
Lokamamma ja pienokainen 33
Mulla oli toissaviikolla se lääkäri, vauva oli tosi alhaalla, kohdunkaulan tutkiminen oli hankalaa tämän takia. Kohdunkaula kiinni ja 3cm tallessa, hieman pehmennyt. Eli tilanne ihan hyvä. Hemoglobiini oli onneksi noussut vähän. Ja vauva on pysynyt nyt pää alaspäin.
Närästystä on ihan hirveästi lääkkeistä huolimatta (sekä reseptilääkettä että reseptivapaata) ja välillä joutuu oksentamaankin. Tämän takia paino ei ole noussut viime aikoina. Yhteensä tullut reilut 7kg. Pojasta mulle tuli 15kg ja tytöstä 13kg, tästä taitaa lukemat jäädä paljon pienemmiksi. Alipainoa oli ennen raskautta ja imetyksen aikana mulla on paino tippunut aina rajusti, sairaalaankin on jäänyt aina se 7kg. Toivottavasti tällä kertaa saisin pidettyä painon hallinnassa.
Väsymystä on paljon ja supistelee paljon, eilen tuli kipein supistus tähän mennessä. Piti nousta seisomaan, nojata pöytään ja heijata itseään sekä keskittyä hengittämiseen, oli sen verran kipeä. Mies kysyi puolitosissaan, että ei kai se vielä synny.. Olisin jo niin valmis synnyttämään, sen verran paljon on kaikenlaisia vaivoja. Onneksi ei ole enää montaa viikkoa. Olen varma, että tämä syntyy syyskuun puolella. Esikoinen syntyi rv 39+0 ja toinen rv 38+5.
Saara ja pikkuinen rv 35+3
Tiällä on ollut tämä päivä poikkeuksellisen väsyttävä :( ihme uuvahdus olo, siis henkisellä puolella ja itkettää ja ketuttaa kaikki, huh! Mies on ollut toooooosi paljon töissä ja tuntuukin ja siis oikeesti onkin niin että kaikki asiat on nyt täysin minun vastuulla,,,liekkö jotain alkavaa neljänkympin kriisiä miehellä, kun juoksee kuin heinämies kaikissa mahdollisissa kissan ristiäisissä, sapettaa!
Eilissä aamuna, kun olin nuorimmaisen neiti 2vee kanssa valmistautumassa ulos niin yhtä-äkkiä alko jalkoja pitkin valumaan jotain juoksevaa ja säikähdin tietenkin asiaa aika tavalla, että nytkö ne lapsveet mennee, mutta ilmeisesti se oli vain jotain tosi vetistä valkovuotoa, näin siis terkkari puhelimessa arveli, kun se "neste" oli valkoista eikä kirkasta väritykseltään, outoa! Iltapäivällä alko sitten aikas kippeet supistukset, mutta ne onnksi lakkas n. tunnin kuluttua alettuaan. Onneksi on torstaina se kasvukontrolli mammapolilla ja siellä selvinnee tämäkin mysteeri.
Miten työ muut, ootteko vielä suunnitellu reissaamista näillä viikoilla? Meillä olis tulossa n.300km (yhteen suuntaan) matka miehen siskon vauvan ristiäisiin ja viikkoja olis sillon kasassa n. rv38 ja itte oon kyllä sitä mieltä etten taija uskaltaa noin pitkälle matkalle lähteä,,,pitäneen kuullostella hiukan lääkärinkin mielipidettä asiasta.
Olipas tässä valitusvirttä taasen kerrakseen,,,anteeksi! Jaksamista kaikille ja kirjoitelkaahan kuulumisia, niitä on niin mukava lukea :)
Juuliska ja Otus rv 35+0
Täällä on nuorimmainen lähdössä kouluun ja keskimmäinen menee vasta kymmeneen, täytyy viedä kun bussi ei vielä kulje.
Kävin maanantaina neuvolassa kaikki hyvin, kohtu kasvaa hyvin, on suurehko, mitta oli nyt 35cm, vauva on kiinnittynyt. Mähän kävin viimeviikon tiistaina äippäpolilla ja kohdunkaulan tilanne ennallaan, mikä oli ihana ylläri, nyt alan suht normaaliin elämään. Mulle on luvattu kalvojen puhkaisu 19.9 jos paikat on kypsät, niin ja vauva ei sitä ennen ole syntynyt.
Nyt sitten käyn kerran viikossa neuvolassa.
Vauvan liikkeet tuntuu niin inhottavilta tuolla alhaalla, liekö pyörittelee päätään, supistuksia ne ei mun mielestä ole kun kohtu ei kovetu.
Reissaamisesta, mä en itse uskaltais lähteä vaikka matkalla varmasti sairaaloita onkin. Mutta jokainen tietysti päättää itse.
Just miehen kanssa juteltiin että jos vielä vauva on mahassa silloin ennen kun kalvot puhkaistaan että aletaan siivoomaan kunnolla, kämppä on ihan kauheessa kunnossa kun en ole moneen viikkoon päässyt siivoamaan.
Mut nyt toi 10-v alkoi temppuilemaan. Lopettelen
Mammuska ja poitsu 35+3
Heippa!
Täällä pyörähtivät eilen käyntiin mammavesitreenit ja minäkin pulahdin altaaseen riehumaan muutaman muun mamman kanssa. Uimapukukin (ei mammamallinen) meni vielä päälle vaikka koko taitaa olla s- mammavaatteet, joita muuten käytän, ovat m-kokoisia. Hyvin siis joustaa tuo uikkarikangas :).
No altaassa liikkuminen oli niin helppoa, että meinasi sykkeet karata pilviin..en meinaan millään meinannut tottuneena vesitreenarina muistaa, että ei tarvitse mennä ihan samaan tahtiin kuin ennen raskautta. Oikeastaan ainoa liike, joka tuntui hankalammalta oli vastakkaisen kyynerpään ja polven yhteen viemiset...maha on sen verran suuri ja pinkeä, ettei joustoa juuri löytynyt.
Olin koko illan aivan äärimmäisen energinen :).
Toivottavasti ei tule mitään kolotuksia matkan varrella, jotta pääsen virkistäytymään vielä ainakin kk:n verran veteen...
Olen muuten huomannut, että muksiaisemme elää aika samassa rytmissä kuin minä, nukkuu yöt ja herää samalla muiden kanssa. Kylkiluut on paukkuneet nyt puolitoista tuntia heräämisestä :).
Syyssateistakin nauttiva Unelma11 ja muksiainen 32+0
neuvolassapa ei taaskaan ihmeitä, painoa tullu kilo edellisestä kerrasta, nyt alkaa +10kg olla lähellä. nyt rv 34+2. kaks viimistä kertaa on ollu tälleen aamupäivällä, muut käynnit aina aamusin niin en oo muistan mainita että aamupäivisin ei pysty oikein muuhun kun istumaan, ja tuntuu ett vettä pitää saaha koko ajan ja tuntuu et koko kroppa tärisee. viime kerral sitte kun oli se olo päällänsä nlassa niin terkkari epäili paineita, ne oli 125/70 mut pulssi 110. tänään taas sama, paineet 127/79 ja pulssi 111. inhottava tunne. rytmihäiriöitä on päivittäin, etenkin levossa .. muuten kaikki hyvästi, kaveri myllyttää kovasti. parin vk päästä alkais valmennukset, ja ens maanantaina äippäloma !! mulla ei kyllä vieläkään äippärahapäätöksiä ole tullu kun palkanlaskija ei oo hoitannu tilitietoja kelaan, ja viel parempaa, tän kuun tili oli noin kolmesataa kun palkanlaskija ei oo laittan sairaspäivähakemusta kelaan et ne maksais mun sen ajan palkan ... aaa
ajoittain tuntuu kohdun pohjalla repivää raapivaa tunnetta, mitähän siellä tapahtuu .. ei tunnu liitos/kasvukivuilta.
kuutisen viikkoa vielä !
sänky tulee ensi viikolla, muuten alkaa oleen kaikki ok. vauvan kotiintulovaatteet pakattu, ja vaihdettukin monta kertaa. omaa kassia aattelin alkaa pakkailee nyt kuun alussa :)
Eilen illalla oli ensimmäisiä kivuliaita supisteluja. Tähän asti vatsa on vain ollut kova. Nyt tuntui ja puhisin sen mukaan.
Siitä tulikin sitten mieleen, että pitää pakata kaksi kassia valmiiksi, tai ainakin aluilleen. En ole ajatellut koko asiaa ja aika kuluu. :)
Äitiysloma alkoi tänään ja juhlistin asiaa lukemalla kirjaa koko päivän. Olo on toisinaan niin raihnainen, ettei jaksa oikein mitään. Tänään sai luvan kanssa vaan olla. :) On jotenkin rauhallinen ja odottava olo koko ajan. Jotenkin on valmis vauvaan eri tavalla kuin ennen. Vaunut haetaan ihan pian kaupasta säilöstä ja sitten onkin kaikki kunnossa. Miten tämä aika meni niin nopeasti tähän asti.
Mimmi33 ja Tikru tasan 35
Pakko kai vielä itsekin laittaa elokuun palstalle kuulumisia. :) Olin tänään neuvolassa ja valtakunnassa kaikki hyvin. En kyllä ole oikein muuta epäillytkään, sillä vointi on ollut ihan ok. Edelleen vain oli silmäterä raivotarjonnassa ja kuulemma ei enää voi kääntyä toisinpäin. Sitä kun tämä keltanokka kyseli... :)
Painoa on tullut nyt noin 14 kiloa, huh! Kyllä se vain mieltä vaivaa ja askarruttaa... Toki lohduttaa, että jopa terkkari ihmetteli, että mihin ne kilot ovat oikein muka menneet, kun ei näy muuta kuin suuri vatsa. :) Sf-mitta oli 32,5 ja tasaisesti yläkäyrillä mennään edelleen. Parin viikon päästä pitäisi päästä ultraan, jossa tarkastetaan vauvan paino.
Pääsinpä muuten kysymään, että millaisia ne supistukset oikein ovat! :D (Vielä ainakin naurattaa...) Harjoitussuppareita tulee päivittäin, koko ajan ja monta. Nykyään jopa ihan niinkin kun istun vain paikoillaan. Tuntuu tosi inhottavalta välillä...
Kunnon yöunet tuntuu olevan ihan muinaishistoriaa. Vatsa on joka yö tiellä ja ihan sama onko tyynyä tai peittoa vatsan alla tai ei... Mikään asento ei ole hyvä ja uni ei tule. Ja sitten kun tulee, niin kuulemma kuorsaan. Ihanan naisellista! Ja muutenkin tähän hemaisevaan oloon sopii miehen kuittailu vielä kuorsauksestakin.... :D
Olen muuten huomannut saman, että täälläkin vauvalla on samanlainen yörytmi: silloin "nukutaan" ja aamulla kun minä heräilen, niin hetkeä myöhemmin "vatsakin" heräilee.. Suloista! :)
Hyviä vointeja kaikille!
DamDam 34+0
Ihanan aurinkoinen syyspäivä tännään :) mielikin on paljon virkeämpi kun aurinko paistaa! Kylläpäs tuntuu hyvältä, kun viikot alkaa pikku hiljaa olla lopussapäin ja eikä tartte niin pitkään ennää kärvistellä. Tiällä on jakseltu suht mukavasti. Lenkillä käynnit sekä pitemmät pyöräilyt oon joutunut jättämään tyystin tosi kippeitten supistusten takia. Painon nousussa tämä tuntuu näkyvän heti, mikä hiukan ärsyttää. Pitäneen vuan yrittää vältellä suklaata ja muita ihania herkkuja :)
Tuosta lonkkakivusta oli joku kirjottanut...minulla on ollut melkein viikon ajan joka aamu lonkat tosi kippeet ja kävely on on aikas kankeeta ennen kuin pääse kunnolla lihakset lämpenemään ja selkää venyttelemään. Minun hyväälä ystävällä oli 10-vuotta sitten esikoista odottassa lonkat kans tosikippeet ja vähän ennnen synnytystä joutui jo kepeillä kävelemään ja jos oikein muistan niin hällä meni melkein kolme kuukautta synnytyksen jälkeen (monta hieroja reissua takana) alko kivut helittämään. Nyt kun hää alkoi odottamaan nuorimmaistaan ja lonkkakivut alko vaivaamaan niin hää kävi jo raskaana hierotuttamassa selkäänsä eikä kivut päässy onneksi siitä pahenemaan. Nyt oonkin itekki miettinyt tuota hieroja asiaa, etenkin jos kivut tästä yhtään paheneevat, kun onhan tässä vielä jokunen viikko aikaa ennen laskettua.
Yöt on edelleen yhtä rasittavia. Muutaman kerran oon yöllä herännyt siihen, että oonkin nukkunu selälleen ja siitä säikähtäneenä oon laittanut monta tyynyä selän taakse etten pääse kierähtämään vahingossa, mutta sitten se onkin yhtä puljaamista niitten tyynyjen kanssa, kun haluaa vaihtaa kylkeä,,,, :) onneks mies on hyväuninen eikä herrää näihin minun yökieputuksiin.
Nyt on sitten vaatekaappiakin saatu raivattua uuvelle tulokkaalle :) vaatteita ajattelin lähteä ostamaan muutaman viikon päästä, se onkin ihanaa puuhaa :) neutraaleja värejä pitäneen koittaa kaupoista bongata, kun myö ei haluttu tietää kumpainenko sieltä tällä kertaa on tulossa,,,tosin kovin poika olo minulla itellä on, saa sitten nähä.
Tuosta hoitoon viennistä joku kyseli ja samoilla linjoilla ollaan, että kyllä kantsii pittää se hoitopaikka ja voihan sen tosiaan aina perua pois jos näyttää, että kaikki mennee hyvin. Oma jaksaminen on kuitenkin ihan super tärkeä juttu!!
Ens viikolla onkin pitkästä aikaan neuvola. Mukavaa nähä miten kohtu on kasvanut ja kaikki muutkin jutskat samalla selvittää :)
Kiva, että tiällä on porukka aktivoitunut, ehkäpä sittä loppuvaiheessa kaipaakin enemmän vertaistukea erilaisille tuntemuksille ym!
Aurinkoisia päiviä kaikille ja yritetään nauttia olosta vielä kun keretään :)
Juuliska ja Otus 33+5