Patologinen valehtelu

mutta miksi ihmeessä joku valehtelee siis vaikka minkälaisista asioista, eli aivan oma-aloitteisesti kehittelee pelkkää täyttä pajunköyttä ja kertoo niitä juttuja oma-aloitteisesti sitten "totuuksina" muille? Voisiko joku viisaampi kertoa MIKSI?

Sille ei vain aina voi mitään... Ja vaikka kuinka yrittää olla sanomatta sitä valhetta, niin se pulpahtaa suusta ulos. -_- Olen useammankin kerran hakannut päätä seinään, kun on tullut joku jättimäinen vale kerrottua. En oikeasti ymmärrä itseänikään, että miksi valehtelen asioita joista en hyödy mitenkään.

Kuten sanoin, niin valkoisia valheita varmaan lähes jokainen kertoo joskus, ja se on ymmärrettävää, mutta siis sellainen todellinen oikein aktiivinen palturin puhuminen.. :( En tajua.

Ja mä en lisäksi tajua, mikä saa sut jankkaamaan tajuamattuuttaan, kun joku on todella hienosti selittänyt asian. Avaapas sinä meille, miksi esim. musta tuntuu, että ihan loukkaamisen halu on taustalla. Että miksi?

enkä tosiaankaan halunnut loukata tässä yhtään ketään, vaan halusin vain kuulla selityksiä sellaiselle käytökselle, jotta ymmärtäisin ehkä paremmin.

15 mikset hakisin psykiatrista apua? Sulla on hurja lasti kannettavana ja selkeesti olet nuori ihminen, pitkä elämä vielä edessä.

En ole enää kovin nuori, nelikymppinen jo. Ja elämässäni ihan hyvin menestynyt muuten mutta tosiaan yksinäinen.

Kouluiässä valehteluun yritettiin puuttua myös koulupsykologin avulla, mutta en saanut siitä mitään apua. Kerran myöhemmin olen yrittänyt hakea apua yksityiseltä puolelta psykiatrilta myös kun 4 vuoden parisuhteen jouduin laittamaan poikki koska en voinut tunnustaa miehelle noloja valheitani (olin mm väittänyt vanhempieni olevan ihan erilaisia kuin he ovat) enkä toisaalta jatkaa enää suhdetta syvemmäksi valheiden kanssa. Psykiatri lähinnä totesi että minulla näyttää tämä ilmiö esiintyvän ilman muita psyykkisiä häiriöitä jolloin esim. lääkehoidosta ei ole apua. Terapiaan menin opettelemaan impulssien kontrollia ja joo, periaatteessa siitä on apua, jos vaan ihan koko ajan puhuessani kenen tahansa kanssa jatkuvasti kyttään ajatuksiani ja punnitsen joka sanan ennen kuin päästän ne suustani ulos. Mutta olen jo vuosia sitten todennut ettei niin voi elää, kovin hidastakin niin seurustelu ihmisten kanssa on. Välttelen mieluummin sosiaalisia suhteita kokonaan. Töissä pystyn kyllä hallitsemaan valehteluimpulsseja mutta vapaa-ajalla en jaksaisi jatkuvaa itsekontrollin pakkoa.

Onko kenelläkään patologinen valehtelu aiheuttanut ihmissuhdeongelmia? Miltä patologisesta valehtelijasta tuntuu jos joku haluaa ottaa häneen hajurakoa?

Patologista valehtelijaa bänät tai hajuraot eivät kiinnosta koska heille löytyy aina uutta yleisöä. Voidakseen hyvin patologinen valehtelija tarvii jymäytettävän. Siten hän tuntee voivansa kontrolloida ihmistä ja tilannetta.

Patologisen valehtelijan elämä kuulostaa sivullisesta kaikinpuolin ylenpalttiselta ja tapahtumarikkaalta. Sen pitäisi saada kuuntelijan hälytyskellot soimaan. Tavallisella ihmisellä kun pakkaa olemaan sitä tavallista tylsää arkea elämässään.

Ihan pelkkää ***** tämä valehtelijan elämä on. Aivan sieltä ja syvältä. Ja vaikka miten päätä, että TÄNÄÄN ÄLÄ VALEHTELE, niin sitä samaa peetä tulee suusta. Puhelimessa soi muistutus pitkin päivää: älä valehtele.

Terapeutin luona aina päätän, että tänään taas yritän - ja miten käy? Huonosti. En kaipaa yleisöä tai huomiota, pelkään vain, ettei minua hyväksytä. Ihan kuin sillä nyt olisi mitään merkitystä meninkö töihin junalla vai autolla, mutta siitäkin saatan valehdella. En tiedä, mitä teen. Parisuhteet rikon jo ennen kuin ne rikkoutuisivat kuitenkin. Onneksi lemmikille ei voi valehdella - olen rehellinen edes jollekin elävälle olennolle.

Ihan pelkkää ***** tämä valehtelijan elämä on. Aivan sieltä ja syvältä. Ja vaikka miten päätä, että TÄNÄÄN ÄLÄ VALEHTELE, niin sitä samaa peetä tulee suusta. Puhelimessa soi muistutus pitkin päivää: älä valehtele.

Terapeutin luona aina päätän, että tänään taas yritän - ja miten käy? Huonosti. En kaipaa yleisöä tai huomiota, pelkään vain, ettei minua hyväksytä. Ihan kuin sillä nyt olisi mitään merkitystä meninkö töihin junalla vai autolla, mutta siitäkin saatan valehdella. En tiedä, mitä teen. Parisuhteet rikon jo ennen kuin ne rikkoutuisivat kuitenkin. Onneksi lemmikille ei voi valehdella - olen rehellinen edes jollekin elävälle olennolle.

Vierailija kirjoitti:

Exäni.. patologinen valehtelija ja narsistinen persoona. Yhdeksän pitkää vuotta uskoin hänen tarinansa, nyt tiedän, etten rehellistä sanaa ole miehen suusta kuullut, en edes papin edessä sanottua "tahdon" usko todeksi.

Olen yllättänyt exän vieraissa, paristi rysänpäältä kiinni. Kirkkain silmin sanoi että mitään ei ole tapahtunut. Lisäksi olen käräyttänyt hänet monen monta kertaa millon mistäkin valheista, ja hän tietenkin itse väittää että minä vaan kuvittelen kaiken. Ollaan nyt oltu erossa kolme viikkoa. Toissapäivänä sain tietää että miehellä ollut sivusuhde jo ties kuinka kauan. Tapasin tämän naisen, ja kävi ilmi että exä on valheen tielle lähtenyt uuden naisensa kanssa jo heti kättelyssä. KAIKKI mitä mies oli uudelle puhunut, oli aivan täyttä paskaa! Mä olen ilonen, että itse olen vihdoin avannut silmäni ja tajunnut päästää tästä ihmisestä irti. Yhteisiä lapsia meillä on kaksi. Kovasti me yritetään saada lasten asiat sovussa hoidettua, mutta exä vaan ei sitä kovin helpoksi tee. Ja senkin asian se kääntää niin, että minä teen asioista vaikeita, vaikka totuus on aivan toinen...

Kuulostaapa tutulta...

Pitkään uskoit miehesi tarinoita. Minä jaksoin vain vuoden ja pistin äijän pihalle. Eihän herranjestas kukaan usko sellaista paskaa mitä tuo suoltaa  suustaan kokoajan...

Ex-vaimoni on osoittautunut patologiseksi valehtelijaksi. Sillä tavalla varsin rankkaa, että on kuitenkin lasteni äiti. Kyllähän sitä koko suhteen ajan oli fiilis, että ei tämä nyt normaalia parisuhdetta ole. Ihme näyttelyä. Mutta isänsä on ihan yhtä paha. Ihan julkisestikin kertoi kerran tunteiden näyttelemisestä. Lasten kannalta huono homma, koska tuollaiseen ihmiseen on varsin vaikea pitää välejä. Ei vaan kiinnosta.

Entinen vaimoni erotessaan minusta sanoi, ettei ole minua koskaan lähes 30 vuoden yhdessäolomme aikana rakastanut, ei edes naimisiin mennessä, vaikkka sekin tapahtui hänen aloitteestaan. Huomautin asiasta hänelle ja vastaukseksi sain, ettei hän ole valehdellut vaan vain puhunut minun mielikseni. Usein hän yhdessä ollessamme kehui seksielämäämme, huomautin myös tästä ja vastaus oli sama, lisäksi olen halunnut seksiä liian usein.

Onko todella niin, että toisen mieliksi valehtelu ei ole valehtelua, minusta kun tuo on pahinta lajia valehtelemista mitä voi olla. Jostakin luin jonkun kauan sitten eläneen viisaan sanoneen, että jos valehtelee toiselle rakastavansa tätä, on se murhaa pahempi rikos. Minä allekirjoitan tämän täysin, minulle olisi ollut suorastaan helpotus jos hän olisi tappanut kerralla, nykyään en uskalla luottaa yhdenkään ihmisen mihinkään puheeseen kun en tiedä onko tuo nyt totta vai taas minun mielikseni puhumista.