Lue keskustelun säännöt.
Onko muita, jotka ovat joutuneet nuoresta lähtien tulemaan omillaan toimeen?
22.07.2011 |
Varsinkin se vaihe oli kamala, kun lähdin 18-vuotiaana kotoa vieraaseen kaupunkiin kesätöihin ja tiesin, ettei ole ketään sukulaista/ystävää, jos apua tarvitsen sen jälkeen. Asuin kämppiksen kanssa ja yhden kerran hänelle tuli sukulaisia, joten toivoi minun menevän pariksi päiväksi pois. Ei ollut muuta paikkaa kuin halpa matkustajakoti, johon menin. Raha-asioissa olin pihi, kun oli pakko pärjätä.
Surullisena katselin muita, joilla koko suku ympärillä ja eivät osanneet arvostaa saamiaan lahjoja ja muiden ihmisten apuja.
Kommentit (2)
Muutin pois kotoa vuonna 1978 enkä sen jälkeen saanut taloudellista tukea. 15 vuotta myöhemmin syntynyttä sisarustani tuettiin jo aivan eri tavalla, sillä ajat olivat muuttuneet eikä vanhemmilla enää ollut yhtä monta elätettävää. Opiskelukavereissani oli kyllä muutamia, jotka saattoivat aina luottaa vanhempien tukeen opintolainarahojen loppuessa (opintotuki oli silloin aivan olematon), mutta useimmilla oli tilanne sama kuin minulla: elettiin erittäin vaatimattomasti kesätienestien ja lainan turvin. Pizzalla ei ollut varaa käydä kerran kuussakaan, kun nyt opiskelijatytär käy huoletta ostamassa pizzan luennolta tullessaan, kun on niin nälkä. Ja valittaa köyhyyttään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä se raha tuo rikkautta. Minä olen enimmäkseen saanut itse pärjätä, ei ole liiennyt lapsenhoitoapua eikä taloudellista tukeakaan. Enkä itse asiassa haluakaan. Yksi varakkaampi sukulainen minulla on ja kun lukioaikana otin vastaan rahaa jotta sain ostettua oppikirjat, oli samainen sukulainen sitten sitä mieltä, että se oikeuttaa hänet kyttäämään elämääni, availemaan kaappejani minun kodissani ja muutenkin arvostelemaan kaikkea. Plus aina olisi pitänyt puhelinsoitolla lähteä hyppimään hänen pillinsä mukaan, viihdykkeeksi, kuskiksi tai mitä lie.
Ei kiitos. Mieluummin pärjään itse ja hoidan omat ja perheeni asiat. Annettu raha ei ole koskaan ilmaista, siinä on aina joku riippa mukana. Sukulaiset eivät aina ole hyvä juttu, esim. päihdeongelmainen isäni ei nyt vain kerta kaikkiaan kuulu meidän elämäämme ja sillä hyvä.
En ole katkera, olen iloinen ja ylpeä siitä, että pärjään itse. Eivät kaikki sitäpaitsi pärjää, vaikka asiat tarjottaisiin kultalautasella...