Olinpa luokkakokouksessa
Olin kouluaikoina todella lihava, syrjäytynyt ja erityisesti näiden takia koulukiusattu. Minulla oli vain yksi kaveri, sekään ei ollut samassa koulussa. Peruskoulu ja lukio olivat yhtä helvettiä, taistelin painoni kanssa monta vuotta, mutta kaikki negatiiviste kommentit saivat minut epäröimään mahdollista saavutusta. En kuulemma ikinä saavuta ihannepainoa, en tule koskaan saamaan miestä, kukaan ei koskaan minusta tule tykkäämäänkään. Näin minulle sanottiin viimeksi kymmenen vuotta sitten, lukion viimesenä vuonna. Ja tätä sain kuulla joka ikinen päivä koko kouluajan. Ja kuinka se sattuikaan... Masennuin, en halunnut käydä koulua, pelotti muiden katseet.. Terapiassakin kävin, en vain osannut ottaa vastaan sitä tukea, mitä sieltä sain.
Luokallani oli myös muita lihavia, mutta olin se kaikista lihavin ja ruma. Koskaan kukaan ei halunnut olla parini missään, liikuntatunneillakin vain naurettiin kömpelyydelleni. Kadehdin kahta lukioaikaista luokkakaveriani, sanotaan heitä vaikka Lissuksi ja Niinaksi. Heillä oli treenatut vartalot, olivat todella kauniita muutenkin. ja luonnollisesti koko koulun pojat kuolasivat heidän perään. He olivat suosittuja. Ja ilkeimpiä ihmisiä joita koskaan olen tavannut.
Oli minulla ihastuksiakin luokaltani, koskaan en tosin siitä kenellekään kertonut, eikä minulla olisi koskaan heihin ollut minkäänlaista mahdollisuuttakaan, jääkiekkoilijoita kun olivat. He pitivät vain Lissusta ja Niinasta.
Lukion loputtua muutin pois. En todellakaan halunnut jäädä samaan kaupunkiin asumaan kiusaajieni kanssa.He olivat murskanneet itsetutoni täydellisesti.
Uudessa kaupungissani en tuntenut ketään, en uskaltanut tutustuakaan kehenkään, koska ajattelin, etteivät he kanssani tahdo olla. Olinhan ruma ja lihava.
Menin yliopistoon, jossa sain suureksi yllätyksekseni kavereita. En uskaltanut heidän seurassaan olla oma otseni pitkään aikaan, en kertonut heille menneisyydestäni.
Tapasin näiden ystävien kautta komean miehen. Ihastuin häneen, vaikka hän halusi olla vain kaveri. Jossain vaiheessa itkien avauduin hänelle menneisyydestäni, kiusaajista ja itsetunto ongelmistani. Ja hän kuunteli. Hän lupasi auttaa minua, vaikkei ammattilainen ollutkaan. Minä tiesin sen jo siinä vaiheessa, että nyt elämäni muuttuu.
Kävimme lenkillä yhdessä, salilla, uimassa, hän opetti valmistamaan itse ruokaa. Ja ennen kaikkea hän kuunteli aidosti.
Laihduin huomattavasti ensimmäisen vuoden aikana, itsetuntonikin kohentui ja tunsin olevani tärkeä edes jollekin.
Nyt näistä ajoista on kymmenen vuotta aikaa, tämä mies on nykyään oma aviomieheni, meillä on yksi lapsi. Nyt kun katson itseäni peiliin, en näe lihavaa ja rumaa naista, näen upean vartalon omaavan kauniin naiesn. Kukaan ei uskoisi että olen joskus ollut erittäin lihava.
Luokkakokous oli viime kuussa samalla paikkakunnalla, missä koulunikin olen käynyt yliopistoa lukuunottamatta. Luokkakavereitani en ollut lukion jälkeen nähnytm ensimmäinen kerta oli nyt.
Kukaan ei tuntenut minua, ne, jotka kysyivät kuka olen, olivat kuin aaveen nähneet kun kerroin. He eivät olleet uskoa silmiään. Tämä mies, johon lukioaikana olin ihastunut, olikin nykyään aika ruma. Samanlainen pelimies silti, minuakin yritti iskeä, vaikka mieheni olikin vieressäni. Kyllä nyt olisin kelvannut, saipas ansionsa mukaan.
Lissu ja Niina olivat taasen paisuneet, kumpikin. Kumpikaan eivät olleet vakituisissa suhteissa, vaikka lapsia heillä olikin. Ja heidän silmistään näki, kuinka he kadehtivat minua. Kuinka tyytyväinen minä olinkaan! En ollut enää se luokkani läski ja ruma, olin oikeasti kaunis :)
Ette varmaankaan usko tarinaani todeksi, mutta totta se on. Vasta nyt voin sanoa elämääni elämisen arvoiseksi!
Älkää lihavat ihmiset antako muiden katseiden ja sanojen satuttaa, näyttäkää heille! Eivät kaikki nuorena kauniit ole enää vanhempina kauniita :)
Kommentit (38)
tarinasi kuullostaa uskomattomalta. Ihan kuin sadussa. Mutta jos tuo onkin totta, olen todella iloinen puolestasi. Olet ansainnut tuon kaiken hyvän, mikä sinulla on.
Ööö, kuka ottaa puolisonsa mukaan luokkakokoukseen? En ole koskaan kuullutkaan.
Taisit ihan nyt satua tänne kirjoittaa
Se oli avec
Ei vaan, aika tekee tepposet ja moni nätti kouluaikanaan saattaa sitten aikuisena olla paisunut pulla.
kuulostaa tosiaan "sadulta" missä hyvä loppuenlopuksi voittaa :) Oli totta tai ei niin iloinen ja kaunis kertomus.
yleensä näin käy paljon laihduttaneilla.
tarinasi kuullostaa uskomattomalta. Ihan kuin sadussa. Mutta jos tuo onkin totta, olen todella iloinen puolestasi. Olet ansainnut tuon kaiken hyvän, mikä sinulla on.
Itsekin apinoin 15 kg enemmän japukeuduin muodottomiin collegepaitoihin lukiossa, nyt niistä on kuoriutunut ihan ok kroppa ja vaatetyylikin korostaa sitä. Mikään fittnesbeibe en ole vieläkään, mutta selkeästi kun ennen olin sitä ulkonäöllisesti alinta neljännestä, nyt ollaan samassa ikäluokassa keskivertoa parempi.
luokkakokoukseen avec kuuluu, ainakin meillä muutama vuosi sitten luokkakokoukseen tulivat myös puolisot.
kuin kukat, toiset kukkivat aikaisemmin ja toiset myöhemmin.
itselleni ei olis tullut mieleenkään edes mennä niihin luokkajuhliin, vaikka kuin olis sama tausta... mutta joillakin on suurempi näyttämisen tarve.
ihmettele yhtään niitä pullaksi paisuneita; omasta koulustanikin muutamat, joiden odotettiin pääsevän pitkälle jo pelkän ulkonäkönsä vuoksi ovat pullautuneet siellä entisellä kotipaikkakunnallani. Eivät sitten hankkineet mitään kunnollista koulutusta ja nyt töissä kirjaimellisesti liukuhihnan ääressä.
En ole ollut kade tai katkera, koska eivät minua kiusanneet, jotenkin säälittää ja harmittaakin heidän puolestaan että eivät edes yrittäneet päästä sen pidemmälle.
Hän oli yläasteella hyljeksitty nörttihikari, vaikea akne ja voimakkaat miinuslasit. Tytöt katselivat vain häirikköpoikien perään, eivät edes puhuneet veljelleni.
Kun hän meni luokkakokousen 15 v myöhemmin, ei häntä meinattu tuntea. Akne oli poissa ja rillitkin, hän oli menestyvä hyvinpukeutuva juristi. Naiset kiehnäsivät ympärillä, ei ne moponrassaajapojat (nykyisin autonrassaajia yms.) enää kiinnostaneet.
Tätä olen aina ihmetellyt näissä "olin koulukiusattu läski ja nyt olen maaaaailman kaunein ja kiusaajat kadehtivat minua" -jutuissa. Mikä ihme saa jonkun aikuisen ihmisen elämään toinen jalka menneisyydessä ja vieläpä kuvittelemaan, että hänen elämällään ja ulkomuodollaan olisi jotakin merkitystä jollekin vanhalle luokkatoverilleen?
Ja vaikka tarinassa yritetään, kuten aina, todistella, että on selviytyjä ja sankari, niin silti tuntuu aika surkealta, että suurin voitonhetki jollekulle on nähdä vanhan luokkatoverinsa lihoneen. Voi elämä. Kannattaisikohan teidän koulukiusattujen vaikkapa käydä terapiassa, niin ei tarvitsisi enää vuosien jälkeen miettiä tuollaisia turhanpäiväisiä asioita? Ilmeisesti elämäsi on ap aikamoisen tyhjää. Kiva, että miehesi on opettanut sinut syömään oikein.
Tätä olen aina ihmetellyt näissä "olin koulukiusattu läski ja nyt olen maaaaailman kaunein ja kiusaajat kadehtivat minua" -jutuissa. Mikä ihme saa jonkun aikuisen ihmisen elämään toinen jalka menneisyydessä ja vieläpä kuvittelemaan, että hänen elämällään ja ulkomuodollaan olisi jotakin merkitystä jollekin vanhalle luokkatoverilleen?
Ja vaikka tarinassa yritetään, kuten aina, todistella, että on selviytyjä ja sankari, niin silti tuntuu aika surkealta, että suurin voitonhetki jollekulle on nähdä vanhan luokkatoverinsa lihoneen. Voi elämä. Kannattaisikohan teidän koulukiusattujen vaikkapa käydä terapiassa, niin ei tarvitsisi enää vuosien jälkeen miettiä tuollaisia turhanpäiväisiä asioita? Ilmeisesti elämäsi on ap aikamoisen tyhjää. Kiva, että miehesi on opettanut sinut syömään oikein.
luokkakokouksessa yhtään kiinnostunut niistä entisistä moponrassaajapojista, vaikka olisi kuinka kaunistunut? ja Ketä kiinnostaa edes enää 10 vuotta lukion jälkeen toisten mielipide itsestä?
Tätä olen aina ihmetellyt näissä "olin koulukiusattu läski ja nyt olen maaaaailman kaunein ja kiusaajat kadehtivat minua" -jutuissa. Mikä ihme saa jonkun aikuisen ihmisen elämään toinen jalka menneisyydessä ja vieläpä kuvittelemaan, että hänen elämällään ja ulkomuodollaan olisi jotakin merkitystä jollekin vanhalle luokkatoverilleen? Ja vaikka tarinassa yritetään, kuten aina, todistella, että on selviytyjä ja sankari, niin silti tuntuu aika surkealta, että suurin voitonhetki jollekulle on nähdä vanhan luokkatoverinsa lihoneen. Voi elämä. Kannattaisikohan teidän koulukiusattujen vaikkapa käydä terapiassa, niin ei tarvitsisi enää vuosien jälkeen miettiä tuollaisia turhanpäiväisiä asioita? Ilmeisesti elämäsi on ap aikamoisen tyhjää. Kiva, että miehesi on opettanut sinut syömään oikein.
Olen samaa mieltä kanssasi. Ja itsekin olen siis ollut koulukiusattu. Tuntuisi typerältä iloita jos kiusaajani olisi nykyään lihava tai surkeassa elämäntilanteessa. Olisin aika pettynyt itseeni ja alentunut kiusaajien tasolle.
Tätä olen aina ihmetellyt näissä "olin koulukiusattu läski ja nyt olen maaaaailman kaunein ja kiusaajat kadehtivat minua" -jutuissa. Mikä ihme saa jonkun aikuisen ihmisen elämään toinen jalka menneisyydessä ja vieläpä kuvittelemaan, että hänen elämällään ja ulkomuodollaan olisi jotakin merkitystä jollekin vanhalle luokkatoverilleen?
Ja vaikka tarinassa yritetään, kuten aina, todistella, että on selviytyjä ja sankari, niin silti tuntuu aika surkealta, että suurin voitonhetki jollekulle on nähdä vanhan luokkatoverinsa lihoneen. Voi elämä. Kannattaisikohan teidän koulukiusattujen vaikkapa käydä terapiassa, niin ei tarvitsisi enää vuosien jälkeen miettiä tuollaisia turhanpäiväisiä asioita? Ilmeisesti elämäsi on ap aikamoisen tyhjää. Kiva, että miehesi on opettanut sinut syömään oikein.
Aikamoinen katkeruus ja kateus paistaa tuolta rivien välistä. :D
Tätä olen aina ihmetellyt näissä "olin koulukiusattu läski ja nyt olen maaaaailman kaunein ja kiusaajat kadehtivat minua" -jutuissa. Mikä ihme saa jonkun aikuisen ihmisen elämään toinen jalka menneisyydessä ja vieläpä kuvittelemaan, että hänen elämällään ja ulkomuodollaan olisi jotakin merkitystä jollekin vanhalle luokkatoverilleen?
Ja vaikka tarinassa yritetään, kuten aina, todistella, että on selviytyjä ja sankari, niin silti tuntuu aika surkealta, että suurin voitonhetki jollekulle on nähdä vanhan luokkatoverinsa lihoneen. Voi elämä. Kannattaisikohan teidän koulukiusattujen vaikkapa käydä terapiassa, niin ei tarvitsisi enää vuosien jälkeen miettiä tuollaisia turhanpäiväisiä asioita? Ilmeisesti elämäsi on ap aikamoisen tyhjää. Kiva, että miehesi on opettanut sinut syömään oikein.
Että jos on erehtynyt kouluaikoina kiusaamaan, haukkumaan, syrjimään jne., niin voi olla varma, että tulee lopunelämänsä elämään kiusattunsa mielessä idioottina. Vaikka kuinka olisitkin aikuisena kiva ja ystävällinen ihminen. Lapsuus ja nuoruus on tärkeä osa elämää ja kiusaaminen voi jättää pysyvät jäljet.
tottakai ne vaikuttaa paljon persoonallisuuteen, minäkuvaan jne.
Aivan varmasti jotkut kiusaajat haluaisivatkin että vanhat synnit unohdettaisiin, moni häpeää niitä syvästi (ja syystäkin) mutta ei se noin vain käy. Ja tietynlainen heikompien sortaminen säilyy monella läpi elämän. En minä ainakaan niitä kouluajan pahimpia kiusaajia omaan lähipiiriini haluaisi (vaikken silloin kiusattu ollutkaan).
Tätä olen aina ihmetellyt näissä "olin koulukiusattu läski ja nyt olen maaaaailman kaunein ja kiusaajat kadehtivat minua" -jutuissa. Mikä ihme saa jonkun aikuisen ihmisen elämään toinen jalka menneisyydessä ja vieläpä kuvittelemaan, että hänen elämällään ja ulkomuodollaan olisi jotakin merkitystä jollekin vanhalle luokkatoverilleen? Ja vaikka tarinassa yritetään, kuten aina, todistella, että on selviytyjä ja sankari, niin silti tuntuu aika surkealta, että suurin voitonhetki jollekulle on nähdä vanhan luokkatoverinsa lihoneen. Voi elämä. Kannattaisikohan teidän koulukiusattujen vaikkapa käydä terapiassa, niin ei tarvitsisi enää vuosien jälkeen miettiä tuollaisia turhanpäiväisiä asioita? Ilmeisesti elämäsi on ap aikamoisen tyhjää. Kiva, että miehesi on opettanut sinut syömään oikein.
Olen samaa mieltä kanssasi. Ja itsekin olen siis ollut koulukiusattu. Tuntuisi typerältä iloita jos kiusaajani olisi nykyään lihava tai surkeassa elämäntilanteessa. Olisin aika pettynyt itseeni ja alentunut kiusaajien tasolle.
ja kyllä sitä voi olla kiusattu vaikka kaunis ja hoikkakin on!
Taisit ihan nyt satua tänne kirjoittaa