En ole vielä ymmärtänyt, miksi muka poika jatkaa sukua mutta tyttö ei
Kommentit (33)
uskottiin, että nainen on tyhjä astia ja miehen siemen tuossa astiassa sitten kasvaa. olen itse törmännyt ns vanhan kansan kasvatteihin 90-luvulla, jotka vielä uskoivat tähän täysin. Ja jos näin uskoo, niin eihän silloin nainen voi jatkaa sukua, kun hänellä ei ole mitään "siementä" mitä antaa. Toisaalta samat ihmiset uskoivat, että on naisen vika, jos lapsesta tulee tyttö. Nainen jollakin lailla hapannuttaa miehen siemenen ja siten tulee tyttö aikaan.
että tyttö ei voi jatkaa sukua, ovat kyllä naissukupuolen räikeää syrjintää.
Ei se nimikään aina riitä suvun jatkamiseen, jos perillinen on vain tyttö. Nainen kun ei voi olla perheen pää. Suku on se, joka jatkuu miehen mukaan, "isältä pojalle". Toisaalta suku voi joskus jatkua, vaikka poika saisi äidin sukunimen.
Karmeinta on, että tuota ajatusmallia näkee vielä nykyisinkin Suomessa! Onneksi sovinismi on vähenemässä.
vaikka lasta ei vielä olekaan! :D molemmat haluais lapselle oman sukunimensä, ja molempien sukunimi on todella harvinainen. Mun sukunimeä löytyy koko maailmasta vain n. 50, miehen taas löytyy Suomesta n. 20 mutta maailmalta sitte taas tuhansia :|
Meidän perheessä on vaan tyttölapsia, samoin isän veljillä vaan tyttöjä, eli on kohta kuoleva suku jos kukaan ei tee mitään.
...että laki on tässä asiassa äidin puolella? Eli jos asiasta ei päästä sopuun, lapsi saa automaattisesti äidin nimen.
Kannattaa myös muistaa, että nimen jatkuminen voi katketa myös myöhemmin, kun lapsi on jo aikuinen. Ei ole mitenkään tavatonta, että ihmiset ottavat käyttöönsä esim. äitinsä tai mummonsa tyttönimen tai kokonaan uuden sukunimen.
Suvun jatkumista se ei tietenkään katkaise.
Eivät ne lapset nyt vaan ole täyssisaruksia, jos isä on eri.
Vaikka kuinka sitä itseään huijaisi...
mutta meillä kyllä ovat :)
Kaikki lapset just saman arvoisia ja yhtä rakkaita!
Eihän se sitä lapsen arvoa mitenkään alenna, vaikka ovatkin keskenään sisarpuolia. Niin se vaan menee, että kun geenit eivät ole täysin samat, niin ei olla täyssisaria. Eikä ne geenit voi olla täysin samat jos toinen vanhempi on eri.
Meillä on siskoni kanssa eri isät, ja sen kyllä huomaa! Vaikka ollaan kasvettu aina samassa perheessä ilman kummankaan isää, niin emme me silti täyssisaruksia geneettisesti ole, ja ne geenierot valitettavasti näkyvät, vaikka meillä kuinka on sama äiti jonka helmoissa ollaan kasvettu ja leikitty samoilla säännöillä ja rakkaudella.
Eivät ne lapset nyt vaan ole täyssisaruksia, jos isä on eri.
Vaikka kuinka sitä itseään huijaisi...
mutta meillä kyllä ovat :)
Kaikki lapset just saman arvoisia ja yhtä rakkaita!Eihän se sitä lapsen arvoa mitenkään alenna, vaikka ovatkin keskenään sisarpuolia. Niin se vaan menee, että kun geenit eivät ole täysin samat, niin ei olla täyssisaria. Eikä ne geenit voi olla täysin samat jos toinen vanhempi on eri.
Meillä on siskoni kanssa eri isät, ja sen kyllä huomaa! Vaikka ollaan kasvettu aina samassa perheessä ilman kummankaan isää, niin emme me silti täyssisaruksia geneettisesti ole, ja ne geenierot valitettavasti näkyvät, vaikka meillä kuinka on sama äiti jonka helmoissa ollaan kasvettu ja leikitty samoilla säännöillä ja rakkaudella.
Miksi on valitettavaa, että teidän geenieronne näkyvät?
Niin avoparien lapset kuin sellaisten avioparien joilla äiti pitänyt oman nimensä. Tuntuu että ainoastaan yh-äidit ja jotkut tosi nimestään ylpeät tosifeministit laittaa lapselle äidin nimen.
Meillä mies otti itselleen sukunimeni, joka nyt sitten luonnollisesti on myös kolmella lapsellamme. Miehen suku paheksui.
Eihän se sitä lapsen arvoa mitenkään alenna, vaikka ovatkin keskenään sisarpuolia. Niin se vaan menee, että kun geenit eivät ole täysin samat, niin ei olla täyssisaria. Eikä ne geenit voi olla täysin samat jos toinen vanhempi on eri.
Meillä on siskoni kanssa eri isät, ja sen kyllä huomaa! Vaikka ollaan kasvettu aina samassa perheessä ilman kummankaan isää, niin emme me silti täyssisaruksia geneettisesti ole, ja ne geenierot valitettavasti näkyvät, vaikka meillä kuinka on sama äiti jonka helmoissa ollaan kasvettu ja leikitty samoilla säännöillä ja rakkaudella.
Vai "täysin samat geenit" on yhtä kuin täyssisaret? Täysin samoja geenejä sinulla ei kuule olisi sisarustesi kanssa, vaikka äitisi ja isäsi olisi niitä kymmenen pukanneet yhdessä. Paitsi jos olisit toinen identtisistä kaksosista, ja silloinkin olisi ympäristön aiheuttamia muutoksia.
Sinä voit olla geneettisesti lähempänä tätä puolisisarustasi, kuin olisit täyssisarustasi, se riippuu ihan vain siitä, kuinka paljon samoja äidin geenejä teille on sattunut tulemaan. Jos täyssisarelle tulee äidiltä puolet geeneistä, äidille jää vielä toinen puoli omaa geenistöä, jota tällä sisarella ei ole ollenkaan. Sitten jos sinulle sattuu tulemaan juurikin kaikki ne geenit, joita sisarellesi ei tule ollenkaan, et olisi "geneettisesti" sen enempää sukua sisarellesi, kuin naapurin Erkille.
Ja sitten taas voisi käydä näin, että "puolisisaruksellesi" sattuisi tulemaan äidiltäsi juuri sama setti geenejä kuin sinullekin. Että kummalle olisit enemmän sukua?
Sattumankauppaa tuollaiset geneettiset sisaruudet.
Tyttö saattaa vaihtaa sukunimeään, poika ei yleensä..
Eikä välttämättä mennä edes naimisiin vaan tehdään lapsia muuten vaan ja lapset voi olla äidinkin sukunimellä.
tytto menee synnyttajaksi uuteen taloon ja ottaa miehen sukunimen
Joo, eiköhän se mene niin, että pojasta eli miehestä lähtee se uusi siemen , joka siis jatkaa samaa sukua. Kun tytär tulee raskaaksi, siemen on saatu eri suvusta. :D helppoa vai mitä.
Sukunimestä viis!

Mutta siis tarvitaan kahden ihmisen geenit, dna ja kaikki jottako saadaan yksi lapsi aikaiseksi
ja samaa mieltä kanssasi ap. Myös se on ihmeellistä että jos lapsilla on sama isä mutta eri äiti niin lapset ovat veljiä tai siskoja mutta jos lapsilla on sama äiti mutta eri isä niin he ovat siskopuolia tai velipuolia. Mielestäni jos toinen vanhempi on sama ja toinen eri niin ovat aina siskopuolia tai velipuolia eivätkä täysiä sisaruksia. Ainainen vängänaihe tiettyjen ihmisten kanssa :)

Tää oli ihan uus juttu mulle. Oon pitäny aina näitä että ovat molemmissa tapauksissa sisko- ja velipuolia.
Kyllä ne eri äidin lapsetkin on ihan yhtä lailla sisar- ja velipuolia.
Kuka on muka niin vanhanaikainen, että ajattelisi yhtään kenenkään "jatkavan sukua"????
ja samaa mieltä kanssasi ap. Myös se on ihmeellistä että jos lapsilla on sama isä mutta eri äiti niin lapset ovat veljiä tai siskoja mutta jos lapsilla on sama äiti mutta eri isä niin he ovat siskopuolia tai velipuolia. Mielestäni jos toinen vanhempi on sama ja toinen eri niin ovat aina siskopuolia tai velipuolia eivätkä täysiä sisaruksia. Ainainen vängänaihe tiettyjen ihmisten kanssa :)
Minun lapseni ovat taatusti sisaruksia keskenään, onpa niiden isä kuka tahansa! Ovat ihan kokonaisia lapsia eivätkä mitään puolikkaita!
eli sukunimi kuolemassa ja katoamassa. Ihan tästä syystä pidän oman sukunimeni ja mahdolliset lapset saavat sen myös. Suku jatkuu siis minussa. :) Ei mikään ihan tyhjänpäiväinen juttu ainakaan meillä pienillä suvuilla.
jos isä on eri.