Jaksaisinko omia lapsia? Kun vieraiden lapset raastavat hermoja...

Omasi opit tuntemaan vauvasta alkaen ja kodin voi sisustaa niin ettei se ole lapselle vaarallinen. Mutta kyläily lapsettomassa kyläpaikassa on rasittavaa, siellä kun ei ole huomioitu (ei tietenkään lapsettomat nostele esineitä katon korkeudelle) pienen lapsen uteliaisuutta.



Vieraiden lapset tuntuvat muutenkin rankemmilta vahdittavilta, hehän ei tiedä talon tapoja jne, mutta omasi pystyt opettamaan, että mitä saa tehdä ja mitä ei.

Se oma lapsi repii hermoja potenssiin tuhat. Koska SINÄ olet vastuussa JOKAISEN kitinän tsekkaamisesta ja sietämisestä ja kaiken lisäksi mukaan tulee kauhea pelko, joka tulee elämän suurimman vastuun myötä. Ihan oikeasti se sellainen huolettomuus on ikuisesti poissa. Ikuisesti.



Lapset ovat ihania ja lapsista pidän tosi paljon. Ja silti MINUNKIN hermoilleni suurin koettemus on ollut (tättädädää): ÄITIYS.

on tosi ihania, viiskymppisen elämä on rikasta ja antoisaa, kun näkee ja kuulee päivittäin lapsiaan, paljon olisi jäänyt elämättä ilman heitä. Ei tarvitse olla kaavoihin kangistunut ja pientenkin lasten kanssa on ihanaa, kun osaa organisoida, eikä ole turhan tarkka.

Se oma lapsi repii hermoja potenssiin tuhat. Koska SINÄ olet vastuussa JOKAISEN kitinän tsekkaamisesta ja sietämisestä ja kaiken lisäksi mukaan tulee kauhea pelko, joka tulee elämän suurimman vastuun myötä. Ihan oikeasti se sellainen huolettomuus on ikuisesti poissa. Ikuisesti. Lapset ovat ihania ja lapsista pidän tosi paljon. Ja silti MINUNKIN hermoilleni suurin koettemus on ollut (tättädädää): ÄITIYS.

Mitä sinä koet ei välttämättä tapahdu toisille äidiksi tuleville. Sinulla taitaa olla vain heikot hermot.

Ihan samalla lailla olisit varmasti ihan ventti päiväkotityöpäivän jälkeen, kun siellä olisi niin paljon kaikkea uutta opittavaa, valvottavaa ja tekemistä. Mutta kun oppii arjen rutiinit, tietää mikä itku on oikeasti hätä ja mikä vain ketutusta siitä ettei lelu pysy kädessä, osaa pestä lapsen pyllyn vaikka silmät kiinni, näkee jo huoneeseen tullessa mihin asti lapsi ylettää ja kykenee kylmiltään poistamaan tavarat korkeammalle, niin kyllä se peruselo on melko helppoa.



Niin ja voin sanoa, että nuo asiat ja taidot unohtuvat. Esikoiseni on 12-vuotias ja uuden vauvan myötä joutui taas yllätyteksi: aijaa, se osaa syödä johtoa, katohan kun se yltää kirjahyllyn kirjoihin ja voi perse, milläs tän roskiksen oven saa teipattua kiinni ettei lapsi syö biojätettä tyhjäksi. O_o



Oman lapsen rutiinit oppii, omassa kodissa on aina helpointa olla ja se 24/7 kyylääminen helpottaa vuosi vuodelta.

Se oma lapsi repii hermoja potenssiin tuhat. Koska SINÄ olet vastuussa JOKAISEN kitinän tsekkaamisesta ja sietämisestä ja kaiken lisäksi mukaan tulee kauhea pelko, joka tulee elämän suurimman vastuun myötä. Ihan oikeasti se sellainen huolettomuus on ikuisesti poissa. Ikuisesti. Lapset ovat ihania ja lapsista pidän tosi paljon. Ja silti MINUNKIN hermoilleni suurin koettemus on ollut (tättädädää): ÄITIYS.

Siis ihan hyvällä kysyn:)

kaikki mukelot oli ihan kivoja just sen yhen tunnin ja sen jälkeen alko pinna kiristyä et ei enää vähään aikaan..muutenkin myönnän olleeni melko lapsivihaaja, mielestäni vauvat olivat lähes kaikki ällöttävän rumia lihavia pullukoita joilla kuola valu vaan rinnuksilla...sitten tulikin yllätysraskaus ja nyt onkin sitten ihan eri juttu:)



nyt kun oma lapsi olen myös alkanut pitämään muittenkin lapsista, ehkä kun tieto lisääntynyt niin paljon niin jotenkin ihan vaan mielenkiinnostakin seuraa muidenkin lapsia ja eri ikäkausia:)



siitä en tiiä muuttuuko muillakin tämä käsitys omien lasten myötä :D