Sukulaislapset eivät tiedä, että heidän äitinsä on adoptoitu

Kaikkea ei tule huomanneeksi, kun ei ole asiaa itse kokenut

mun mielestä on "vähemmän" salaisuus, että mummo on adoptoitu kuin että äiti on adoptoitu. Mummohan on silloin biologinen sukulainen (adoptoitu mummo on kuitenkin syntyneen äidin biologinen äiti ja siis biologinen mummo lapsenlapsilleen).



Jos äiti sen sijaan on adoptoitu niin "mummo" ei silloin ole sitä. Mummo on adoptoidun äidin kasvattivanhempi ja perheen lasten on siis turha etsiä omia "piirteitään" mummosta.



Vai olenko käsittänyt jotain väärin?

eikä hän ole koskaan kertonut asiasta lapsilleen. Ovat saaneet sen aikuisina muita teitä tietoonsa. Jännintä minusta on se että äiti+lapset (puolisoni sisaruksineen) eivät sitten koskaan ole asiaa käsitelleet. Eivät siis sanallakaan maininneet puolin eikä toisin. Tod. outoa. Itse kyllä olisi kaivanut tietoja.

biologinen tausta, ja oma identiteetti tuntuu jollain tapaa vajaalta, sillä omasta historiasta puuttuu olennaisia asioita, samoin omasta identiteetistä. Jotkut ihmiset vähättelevät biologisen perimän osuutta, osalle se taas on olennainen osa identiteettiä. Osa adoptoiduista, riippumatta siitä kuinka hyvä ja läheinen adoptioperhe on, tuntee syvää erilaisuuden tunnetta adoptiosuvussaan ja juurettomuutta. Ei ole peiliä, johon katsoa ja josta löytää itsensä, ei ketään, johon verrata ominaisuuksiaan, mitä on tullut perittyä keneltäkin sukulaiselta - ja löytää samuutta. Moni adoptoitu kokee vasta omien lastensa syntymän jälkeen kuuluvansa todella aidosti johonkin, olevansa osa sukupolvien ketjua - ilman omaa historiaa, aloittavansa jotain uutta, jota lapset jatkavat.

Näin jokainen tietäisi kuka on oikeasti kunkin lapsi. Miehiäkään ei huijattaisi.

Ihmettelen vaan, onko kovinkin tavallista jättää tuollainen asia kertomatta.



ap

Mummo ei halua asiasta puhua, mä ehkä kerron joskus jos siihen on aihetta.

Sain tietää sen noin 15-vuotiaana, että äitini on adoptoitu. Sisareni eivät tietääkseni vieläkään tiedä asiasta. En ymmärrä miten se vaikuttaa mihinkään, muuta kuin perinnöllisten tautien "ennakoimiseen". Äitiniäkään ei tiedä muuta kuin biologisen äitinsä nimen, ei ole koskaan tavannut eikä ole halunnutkaan tavata.



Muistan että en ollut kovinkaan yllättynyt asiasta, kun vanhempani kertoivat asiasta. Tosin keskustelua edelsi se että ihmettelin miten äitini ei muistuta vanhempiaan (tais olla "genetiikkaa" koulussa silloin).

Sinuna olisin varmaan jo käynyt biomummon ovella kolkuttelemassa. Mutta mä olenkin ehkä liian utelias ihminen. Haluaisin vain nähdä, miltä mummo näyttää jos en muuta.

Sain tietää sen noin 15-vuotiaana, että äitini on adoptoitu. Sisareni eivät tietääkseni vieläkään tiedä asiasta. En ymmärrä miten se vaikuttaa mihinkään, muuta kuin perinnöllisten tautien "ennakoimiseen". Äitiniäkään ei tiedä muuta kuin biologisen äitinsä nimen, ei ole koskaan tavannut eikä ole halunnutkaan tavata.

Muistan että en ollut kovinkaan yllättynyt asiasta, kun vanhempani kertoivat asiasta. Tosin keskustelua edelsi se että ihmettelin miten äitini ei muistuta vanhempiaan (tais olla "genetiikkaa" koulussa silloin).

Ihan mielenkiintoista olisi kuulla miksi ap ajattelee että tuo tieto on jotenkin suuren luokan perhesalaisuus ja mikä muuttuisi jos lapset asiasta kuulevat?



Minut on adoptoitu ihan vauvana, olin n. 4kk ikäinen silloin. Biologisista vanhemmistani en tiedä muuta kuin äitini nimen. En ole koskaan halunnut ottaa selvää, enkä usko että koskaan haluankaan. Olen adoption kautta saanut ihanat rakastavat vanhemmat ja ihania sukulaisia ja todella tunnen kuuluvani tähän sukuun täysin. Minut on otettu osaksi sukua, vaikka kaikki adoptiosta tietävätkin.



Minulla on kaksi poikaa, pieniä vielä. En ole vielä päättänyt kerronko tai missä vaiheessa kertoisin pojilleni että minut on adoptoitu. En kuitenkaan nää että tieto muuttaisi heidän kannaltaan mitään. Paitsi perimäni sairaudet saattavat olla erit kuin mitä sukuni kantaa perimässään, silloin tieto on tietysti tarpeellinen. Muuten en näe sen vaikuttavan mihinkään.

Haluaisin varmaan ihan uteliaisuuttani jäljittää biologisia sukulaisia, vaikka tieto ei tietenkään mitään perhesuhteissa muuttaisikaan ja samalla mallilla jatkuisi elämä omassa perheessä ja suvussa. Ihmettelen, miten joku voi jättää noin perustavanlaatuisen, ihmisen "juuria" ja alkuperää, vaikkakin vain geneettistä, koskevan tiedon kertomatta?

Ihan mielenkiintoista olisi kuulla miksi ap ajattelee että tuo tieto on jotenkin suuren luokan perhesalaisuus ja mikä muuttuisi jos lapset asiasta kuulevat?

Minut on adoptoitu ihan vauvana, olin n. 4kk ikäinen silloin. Biologisista vanhemmistani en tiedä muuta kuin äitini nimen. En ole koskaan halunnut ottaa selvää, enkä usko että koskaan haluankaan. Olen adoption kautta saanut ihanat rakastavat vanhemmat ja ihania sukulaisia ja todella tunnen kuuluvani tähän sukuun täysin. Minut on otettu osaksi sukua, vaikka kaikki adoptiosta tietävätkin.

Minulla on kaksi poikaa, pieniä vielä. En ole vielä päättänyt kerronko tai missä vaiheessa kertoisin pojilleni että minut on adoptoitu. En kuitenkaan nää että tieto muuttaisi heidän kannaltaan mitään. Paitsi perimäni sairaudet saattavat olla erit kuin mitä sukuni kantaa perimässään, silloin tieto on tietysti tarpeellinen. Muuten en näe sen vaikuttavan mihinkään.

niin haluaisin silti tietää, jos omalle kohdalleni ajattelen. Jos tieto salataan, niin tulee sellainen olo, että siinä on jotain hävettävää, jonka sietääkin pysyä piilossa.



Ap

Kyllä pitää kertoa. Minulla on perinnöllinen erittäin harvinainen sairaus, joka diagnosoitiin vasta ollessani 40-v. Periytyy dominoivasti, mutta esiintyy joissain niin lievänä, ettei keksitä.



Perinnöllisyyslääketieteen poliklinikalla pyydettiin tekemään sukupuu suvustani ja sairauksista, jotka olivat kelläkin tiedossa.



Kyllä on törkeää salata sukujuuret.

Lasten äiti on lasten biologinen äiti. Eikö niin?



Lasten isä on lasten biologinen isä. Eikö niin?



Se on ihan riittävää tässä maailmassa ja vähempikin riittäisi.



Kyllä täytyy olla varsinainen kyylä jos on niin iso tarve lähteä selvittämään "juuriaan" että ottaa herneet nenuun tuollaisesta.



Minun isäni on oikeasti isäpuoleni. Menivät naimisiin äitini kanssa kun olin 1v. Olen kutsunut häntä aina isäkseni. En ole ennen tätä ap:n viestiä edes koskaan ajatellut tehneeni jonkun järkyttävän mokan kun en ole lapsille kertonut että ukki ei olekaan ukki vaan ukkipuoli.



En tiedä biologisesta isästäni lähestulkoon mitään eikä kiinnostakaan. Minulla on jo isä.

miettiä sitä sairautta ja miten se oli suvussa kulkenut ja miten kuhunkin vaikuttanut, jos oli ollenkaan vaikuttanut.



Myös jotkut muut piirteet saattavat saada ihmisen ajattelemaan sukuaan ja miten se on periytynyt.



Kertomisesta ei ole mitään haittaa, kertomattomuudesta voi olla.

Ehkä olen sitten vaan äärimmäisen rehellinen, jopa liiallisuuksiin asti. Olen itse kiinnostunut taustastani ja perimästäni, ehkä pitäisi ymmärtää, että kaikki eivät ole.

Ap

Lasten äiti on lasten biologinen äiti. Eikö niin?

Lasten isä on lasten biologinen isä. Eikö niin?

Se on ihan riittävää tässä maailmassa ja vähempikin riittäisi.

Kyllä täytyy olla varsinainen kyylä jos on niin iso tarve lähteä selvittämään "juuriaan" että ottaa herneet nenuun tuollaisesta.

Minun isäni on oikeasti isäpuoleni. Menivät naimisiin äitini kanssa kun olin 1v. Olen kutsunut häntä aina isäkseni. En ole ennen tätä ap:n viestiä edes koskaan ajatellut tehneeni jonkun järkyttävän mokan kun en ole lapsille kertonut että ukki ei olekaan ukki vaan ukkipuoli.

En tiedä biologisesta isästäni lähestulkoon mitään eikä kiinnostakaan. Minulla on jo isä.

tuollaisen asian salaaminen. Miksi se pitää salata?

Ehkä olen sitten vaan äärimmäisen rehellinen, jopa liiallisuuksiin asti. Olen itse kiinnostunut taustastani ja perimästäni, ehkä pitäisi ymmärtää, että kaikki eivät ole. Ap

Olen sitä mieltä että ihminen on sitä mitä on kahdesta syystä: vanhemmiltaan saamasta perimästä ja kasvatuksesta/ympäristöstä. Sitten jos lähdetään pohtimaan vanhempien vanhempien (jne jne) perimiä ja niiden vaikutusta lapseen niin mennään jo liian pitkälle. Eikö se riitä että tietää vanhempansa?

Hmm...pitäisiköhän spermanluovuttajien luvata myös että mahdollinen lapsi pääsee tutustumaan myös luovuttajan vanhempiin ja kuinka monenteen polveen asti???

geeneissä jotka taas saadaan niiltä biovanhemmilta.

Ehkä olen sitten vaan äärimmäisen rehellinen, jopa liiallisuuksiin asti. Olen itse kiinnostunut taustastani ja perimästäni, ehkä pitäisi ymmärtää, että kaikki eivät ole. Ap

Olen sitä mieltä että ihminen on sitä mitä on kahdesta syystä: vanhemmiltaan saamasta perimästä ja kasvatuksesta/ympäristöstä. Sitten jos lähdetään pohtimaan vanhempien vanhempien (jne jne) perimiä ja niiden vaikutusta lapseen niin mennään jo liian pitkälle. Eikö se riitä että tietää vanhempansa? Hmm...pitäisiköhän spermanluovuttajien luvata myös että mahdollinen lapsi pääsee tutustumaan myös luovuttajan vanhempiin ja kuinka monenteen polveen asti???

tuollaisen asian salaaminen. Miksi se pitää salata?

Mitäpä jos asiaa ei salata? Ko. perheen äiti on vaan niin sinut asian kanssa että se on täysin unohtunut asia. Hän pitää vanhempiaan vanhempinaan eikä edes ajattele adoptiotaan koskaan. Ei hän tahallaan salaa asiaa mutta ei vaan koe sitä tippaakaan tärkeäksi asiaksi koska hän on onnellinen elämässään ja vanhemmistaan.