Kerrotteko ystäville raha-asianne?

Ahdistuminen kertoo enemmän itsestäsi kuin muista ihmisistä.



Meidän perheessä, suvussa ja ystäväpiirissä raha-asioista puhutaan. Talojen, autojen, matkojen ja tavaroiden hinnoista puhutaan, annetaan vinkkejä toisille, vertaillaan lainojen korkomarginaaleja, pohditaan korkokaton hyödyllisyyttä, mietitään yhdessä kannattaisiko muuttaa lähemmän työpaikkaa, vertaillaan palkkoja, soitetaan toisillemme, jos löydetään joku tuote edullisesti, jota tiedetään toisen haaveilleen yms. Mitä haittaa siitä voi olla, että raha-asioista voi puhua avoimesti. Onko sinulla itselläsi jotain peitettävää?

on puhuttu. Palkoista ei, eikä varsinkaan perinnöistä.

puhua avoimesti: Onko teillä osakkeita tai muita sijoituksia? Entä onko myös kaikilla tuttavillenne sama tilanne?



Entä onko taloudellinen tilanteenne jokseenkin sama?



Musta on aika luontevaa puhua yleisesti esim. korkomarginaaleista yms, mutta kun mennään osakesalkusta puhumiseen tai säästöihin, siitä mietin tarkkaan kenelle mainitsen. Ei meillä ole kuin hyvin pienellä summalla sijoituksia, mutta silti niistä puhuminen ei tunnu luontevalta ihmisten seurassa, jotka miettivät vaikka pikavippejä tai elävät kädestä suuhun syystä tai toisesta.



Tulee sellainen olo, että meitä luultaisiin rikkaiksi, vaikka todellisuudessa nuo säästöt ovat hyvin pieniä ja omaisuutemme kuten asunto on hyvin vaatimaton.

puhuta raha-asioista edes niiden läheisimpien ystävien kanssa. Mitäpä ne kenellekään kuuluu?

Enkä myöskään itse ikinä menisi kenenkään palkkaa tai lainamääriä utelemaan.



Näin minut on kasvatettu ja samoilla periaatteilla myös kasvatamme mieheni kanssa meidän omia lapsiamme.



Ja itseasiassa edes omien vanhempieni kanssa en juurikaan puhu raha-asioista.

Asunnon hankinta on ystäväpiirissäni ajankohtainen aihe, joten todellakin puhutaan ja vertaillaan mitä mikäkin tarjolla ollut/ostettu asunto maksaa. Siis ihan että olisi perillä alueen hintatasosta.



Ja sitten kun sitä lainaa on ja remonttibudjetit paukkuu niin puhutaan ja surkutellaan yleisellä tasolla, että rahat on loppu. Ei tarkoista eurosummista, mutta juuri esim. grillatessa tuttavapariskunnan kanssa naureskeltiin, että tätä b-luokan makkaraa meidän elämä nyt vähän aikaa on, sisäfileestä on turha haaveilla...

mutta en kokonaisuutena rahatilanteesta. Eli voin vastata paljonko asuntomme maksoi tai joku muu tavara. (Asunnon hinnan salaaminen olisi aika naurettavaa, sillä tällä alueella on paljon vastaavia asuntoja, joten aika tarkan hinnan saisi selville vilkaisemalla Etuovea.)



Palkasta saatan puhua kollegoiden kanssa, mies samoin. Muuten ihan läheisimpien perheenjäsenten kanssa.



Kokonaisuutena en kuitenkaan tykkää puhua raha-asioistamme. En halua, että kukaan ulkopuolinen alkaa neuvomaan tai spekuloimaan rahankäyttöämme tai käyttämättömyyttämme. Jos sanoo vaikka, ettei johonkin ole varaa, ei kukaan ala olemaan eri mieltä, kun ei tiedä onko oikeasti vai ei. Ja toisaalta kukaan ei ihmettele miten ne nyt niin kallista ostivat tai miten voi olla noin pienet palkat.

en ymmärrä miksei näistä puhuta suorempaan kun sitten puolison kanssa moni varmaan kuitenkin pohtii paljonko se ja se saa palkkaa ja mitä niidenkin talo tuli maksamaan.

En itsekään töksäytä kysymyksiä näistä suoraan mutta en kyllä pane pahakseni jos joku haluaa asiasta keskustella. Keskusteluhan sisältää sen että molemmat osapuolet kertovat eikä vaan toiselta udella.

Jenkeissä oltiin pari vuotta sitten kuukausi ja saimme kutsun naapurin kiitospäivän aterialle. Siellä oli heillä sitten koko suku paikalla ja tosi moni tuli suoraan kysymään, että paljonko saamme palkkaa, paljonko maksamme vuokraa vai olemmeko ostaneet viereisen talon jne. He olivat tosi uteliaita ja avoimia omista tuloistaan.

Minut on niin kasvatettu, ettei palkoista puhuta, lisäksi meillä on tulotaso ystäväpiiriä sen verran kovempi, etten senkään takia kehtaisi kertoa.



Muuhun omaisuuteen liittyy sitten toisiin ihmisiin liittyviä asioita, kuten vanhempien lahjoituksia (joista verot maksettu, älkää olko huolissanne) ja toisten taloudelliseen tilaan liittyviä juttuja, joten en koe, että minulla olisi edes oikeus puhua niistä. Lisäksi sekin varmaan vieroittaisi ihmisiä meistä, enkä haluaisikaan puhua.

En enää.



Aiemmin kyllä, mutta pari vuotta sitten menetin ystävän joka vakuutteli että raha ei merkitse hänelle mitään ja blaa blaa blaa mutta piikitteli jatkuvasti perheellemme siitä kuinka materialisteja olemme ja kuinka hölmöä matkustelu on ja kuinka pinnallista ison talon hankkiminen on.. Kateellisuuttaan arvosteli. Enkä sille oma-aloitteisesti mitään rahajuttuja kertonut, nainen itse kyseli tarkkaan mieheni tulot, mun tulot, omaisuuden määrät ja lainat sekä onko sijoituksia.

Erikoista ihimiseltä jota "ei raha voisi vähempää kiinnostaa".

osin tosin syynä voi olla se, että minä en tuhlaa kuten he.

Ei kuulu muille noi asiat.

samaan aikaan, ja tuolloin kyllä puhuimme siitä, paljonko taloistamme maksoimme.

Hassua miten miltei jokaisen aloitukseen vastaavan tulotaso on niiiiiiiiiiiiiiiin paljon kaveripiiriä parempi ettei hyvää hyvyyttään viitsi raha-asioista puhua :D :D

Hassua miten miltei jokaisen aloitukseen vastaavan tulotaso on niiiiiiiiiiiiiiiin paljon kaveripiiriä parempi ettei hyvää hyvyyttään viitsi raha-asioista puhua :D :D

ja kyynistä suhdetta ihmisluontoon. Toki minusta olisi kiva ajatella, että kaikki ihmiset pelkästään iloitsisivat puolestamme, kun saimme sukulaisilta 200 000 euroa talon ostoa varten, mutta jotenkin en usko siihen, että kaikki osaisivat vain iloita, joten annamme ihmisten luulla, että meillä on iso asuntolaina.

Emme asu missään ökyalueella, missä kaikki ovat varakkaita, joten olemme varovaisempia. Ymmärrän täysin, että on helpompi puhua rahasta, jos sitä on saman verran tai vähemmän, kuin muilla.

t. joku aikaisempi.

Siis näitä "raha-asiat ei kuulu muille"-asenteita.



On miljoonia asioita jotka "ei kuulu muille", mutta ei tuolla asenteella ole mitään jutteluaiheita kenenkään kanssa. Puolison kanssa sit voi supatella asioista ja olla niin että...



Mä juttelen ihmisten kanssa monista paljon arkaluontoisimmistakin asioista kuin raha. raha ei ole minulle mikään pyhä juttu.



Ja jotkut vetoaa että näin minut on kasvatettu ja näin kasvatan lapseni. Miksi? Pohditteko te koskaan että maailma muuttuu ja että teette asioita vain koska "näin on aina ollut" pohtimatta syytä?

ei tule puheeksi. Joskus, kun on ollut tosi tiukkaa, olen valittanut parhaalle ystävälle, mutta se oli sellaista tunteiden purkua.

Kun saatiin asuntovelka maksettua pois kerroin parille ystävälle ja he onnittelivat :)

paljon parempituloisia ja varakkaampia sekä huonompituloisia kavereita. Itse olemme tuttavapiirissämme tulo- ja varallisuustasossa jossain keskiarvon alapuolella.



Silti en hirveästi halua puhua raha-asioistani, vaikka joistakin asioita puhutaankin. Tunnistan tuon muutaman varakkaamman kertoman varovaisuuden kavereissani, enkä halua korostaa heille sitä kuinka paljon köyhempiä olemme. En halua lisätä varauksellisuutta ja saada toista miettimään, mitä ajattelemme heidän varallisuudestaan.



Ei minua haittaa vaikka kaveri hankkii asioita, joihin meillä ei ikimaailmassa olisi varaa, näen kyllä jo kertomattakin joistain asioista, että ne ovat olleet kalliita. Mutta sen huomaa usein, että kaverit yrittävät olla aika hissun kissun näistä jutuista, vaikka olen aidosti ilahtunut, jos jollakin on jotain upeaa, mihin itselläni ei ole varaa. (Vaikka rehellisesti myönnän olevani hieman kade, mutta kestän kyllä sen, että ihan kaikkea en saa elämässä. Mutta olisin kade ilman hintalapun kuulemista.)



Varauksellisuuden huomaa myös, kun ovat kertoneet esim. miehensä ammatin. Jonkun perusduunarin vaimo kertoo huolettomasti, että miehensä on vaikka koodaaja, mutta kun mies onkin esim. menestyvä pankinjohtaja, kaveri selkeästi tarkkailee toisen reaktiota tietoon.



Joskus toisaalta olisi hyväkin tietää taustoista. Kyllä se kieltämättä laittaa ihmettelemään, jos ihmisen varallisuus on pahasti ristiriidassa esim. työn kanssa. Vaikka se ei minulle kuulu, niin kyllä sen jotenkin laittaa merkille. Ja sitten tulee joskus mietittyä teimmekö me jotain väärin, kun ulkoisesti näyttää, että itsellä on vaikka samat lähtökohdat, mutta varaa paljon vähempään. Tavallaan se voi myös vähentää kateutta, kun tietää, että kaveri on saanut paljon rahaa ja olemme eri tilanteessa, eikä edes kannata vertailla.

Terveellistä minunkin tuttavien ja sukulaisten, jotka köyhyyttään valittaa, millainen elintaso on oikeasti pienituloisella yh-perheellä, joka saa asumistukea.

yleensä ehkä päivittelen sitä, miten kallis joku juttu on (jonka olen "joutunut" hankkimaan tai sitten hinnan takia jättänyt hankkimatta). En kuitenkaan mainosta hankintojeni arvoa, tai kerro palkkaani, koska _tiedän_ sen olevan tosi kova - suotta siis avaan siitä keskustelua, koska kehultahan se haisisi!



Samoin olen tajunnut, että itselleni normihintaiset kengät ovat monelle aivan turhan kalliit, tai että kaikki eivät voi antaa lastensa harrastaa ihan mitä huvittaa - tämä osin myös tämän palstan keskustelujen kautta. Etenkin alaisteni kanssa keskustellessa olen tosi varovainen!



Perheen varallisuudestakaan emme puhu suoraan, vaikka toki jos haluaa asioilla spekuloida, ei ole vaikea tajuta, että meillä on asiat hyvin ja että tulemme perimään vielä todella paljon. Olen tietenkin tyytyväinen siihen, ettei raha-asiosta tarvitse murehtia, mutten koe mitään tarvetta aloittaa keskustelua tähän liittyen. Ja jos ja kun on kavereita, joilla on kaikkea vielä enemmän ja asiat vielä paremmin, olen vilpittömän onnellinen heidän puolestaan :-)