Vauvan kasvissyönti
Meidän 8 kk ikäinen vauvamme kieltäytyy syömästä lihaa.
Olemme yrittäneet 5,5 kk iästä alkaen joka päivä yhdellä aterialla antaa lihaa (lähinnä kalaa, kanaa ja kalkkunaa). Toistaiseksi olemme kokeilleet valmisruokia. Olemme kokeilleet antaa liharuokaa eri aikaan päivästä, sekä lämmitettynä että kylmänä. Kaikki vauva sylkee ihan joka kerta suustaan, yleensä vielä irvistää ja puistelee päälle. Olen itse joka kerta maistanut ruokia ja mielestäni ne ovat ihan ok:n makuisia.
Puurot sekä kasvis- ja hedelmäsoseet menevät aina hyvällä ruokahalulla. Nämäkin kaikki purkkiruokia. Vauva on saanut pelkkää äidinmaitoa (ei yhtään korviketta) ja juo vielä todella reippaasti maitoa, monta kertaa päivässä.
Olemme itse kasvispainotteisia ruokailijoita. Punaista lihaa emme syö lainkaan, mutta kalaa, maitotuotteita ja munia syömme kyllä. Periaatteessa pidän positiivisena ajatusta, että lapsemme ruokavalio olisi samanlainen kuin vanhempien, eikä kasvissyöntikään ole mielestäni huono asia.
Olen lähinnä huolissani siitä, että vauva saa varmasti kaikki tarvittavat ravintoaineet. Vauvamme menee kylläkin +2-käyrän yläpuolella ja on erittäin aktiivinen ja motorisesti varhain kehittynyt.
Onko täällä kasvissyöjävauvojen vanhempia? Miten takaatte vauvanne proteiinin- ja raudansaannin? Riittääkö äidinmaito sekä aamu- ja iltapuuro, vai voiko vauvalle soseuttaa esim. soijaa tai papuja?
Kommentit (2)
Onnittelut!! Sulla on terveellä makuaistilla varustettu vauva. En puhu lihasta ylipäänsä vaan noista kaupan lihasoseista:) Entäpä jos yrittäisit tehdä ne lihasoseet ihan itse. Paistat lihan/ kalan ja jauhat vaikka sauvasekoittimella. Kala on yltiöhelppo soseutettava, lihaa ei saa laittaa koneeseen kerralla liikaa. Oletko koittanut syökö kananmunaa? Sehän on kanssa helppo muussattava. Niin ja eikös tuon ikäisen pitäisi pystyä syömään jo jauhelihankin murusia.
Toisekseen ei ne muksut niin helposti kuole. Jos olet proteiineista huolissasi niin syötä juurikin pähkinöitä jauheena ja täysjyväviljaa. Eläinperäistä proteiinia on sekä lehmänmaidossa että äidinmaidossa.
Mulla on nyt 2v lapsi, joka ei suostunut syömään lihaa kuin vasta reilusti yli 1v:nä. Söi puuroja ja hedelmäsoseita (allerginen monille juureksille/kasviksille) ja tissimaitoa. Hyvin on hengissä, on pitkä, sopivan painoinen ja varsin aktiivinen. Sitten on 7v lapsi, joka ei suostunut alle 1V:nä syömään mitään muuta kuin äidinmaitoa (myöhään todetut allergiat kiitos neuvolan ja kivuliaat hampaiden tulot). Sittenkin oli varsin rajoittunut ruokavalio. Edelleen hengissä ja hyvissä voimissa, pituutta on ja nykyisin on lähes kaikkiruokainen. Ja vielä on yksi 5v, joka söi pienenä kaikkea mitä tarjottiin ja on siitä huolimatta ollut aina kaikkein pienikokoisin ja vähäliikkeisin. Aloitti myös 3v:nä nirsoilun, mikä jatkuu aina vaan. Että älä tolkuttomasti stressaa siitä ruuasta, hyvä lapsi siitä tulee:)
Olemme itse kasvissyöjiä molemmat, joten emme osta lapsellekaan lihaa kotiin. Vanhempana hän saa tietenkin syödä lihaa jos haluaa.
Proteiininlähteistä meillä suosikkeja ovat munat, tofu, pavut ja siemenet. Neuvolan ohjeistuksen mukaan papuja ei saa antaa alle vuoden ikäiselle ruuansulatusongelmien vuoksi, mutta vauvallemme ei tule mitään ongelmia tai oireita vaikka papuja joskus syökin. Siemenet ja pähkinät lisätään ruokaan aina jauhona tukehtumisvaaran vuoksi.
Jugurttia ja vähäsuolaisia juustoja olemme neuvolan luvalla maistelleet jo jonkin verran ja niiden myötä pois jäi kala, jota vauva söi tavallaan maitotuotteiden korvaajana.
Sukulaiset ovat kyselleet miten vauva pärjää, kun ei saa eläinproteiinia mistään, eivätkä usko kun kerron että kananmunassa ja maitotuotteissa on eläinproteiinia :) Kuulemma vain lihassa on sitä. Neuvolasta lähetetään herkästi kasvissyöjäperheitä ravitsemusterapeutille, mutta meidän täti sanoi että olemme niin perillä asioista, ettei hän usko meidän sitä tarvitsevan.
Jos vauvan ravinto askarruttaa, voit varmaan pyytää neuvolasta lähetettä ravitsemusterapeutille.