Serkku sai yliopistopaikan eka yrittämällä suoraan lukiosta - ei aio mennä!
Serkkuni on ainoa lapsi, aika arka ja äitinsä silmäterä, kasvatettu aikalailla pumpulissa. Nyt hän pääsi unelma-alalleen yliopistoon, mutta opintojen aloittaminen tarkoittaisi muuttamista kaupunkiin sadan kilsan päähän (Joensuuhun, eli ei edes mihinkään isoon kaupunkiin!). Tyttö on nyt sitä mieltä, että jättääkin paikan vastaanottamatta... Äitinsäkin on sitä mieltä, että kannattaakohan lähteä, koska se on kuitenkin kallista, ei siis kannusta tyttöä lähtemään. Olen yrittänyt selittää, että halvimmat solut ei varmaan kovin kalliita ole, ja tyttö saa vielä opintotuenkin. Toivon todella, että hän ottaa paikan vastaan, on aikamoista idiotismia edes hakea, jos ei aiokaan opiskella!
Onko tällainen yleistäkin? Haluan myös sanoa kaikille vanhemmille, rohkaiskaa teinejänne itsenäistymään älkääkä roikkuko heissä, ettei käy niin kuin serkulleni!
Kommentit (31)
että aikoisi pitää välivuoden ja reissata tms! Tuo kuulostaa kyllä aika kurjalta..
Se on tietääkseni mahdollista. Voisi asua vielä vuoden kotona ja hankkia jonkun työpaikan. Jos ei työpaikkaa saa niin harjoittelupaikan saa yleensä. Kyllä siinä yleensä alkaa opinnotkin kiinnostaa jos ei työ kovin mieluista alaa itselle olisi.
Minä olen ainoa lapsi, ylioppilas vm -90. Halusin hakea opiskelemaan sisätautikirurgian sh:ksi tai leikkaussali-sairaanhoitajaksi. Opintoja olisi ollut mm Turussa.
Kotona nousi kamala meteli, että mitä ihmettä oikein haihattele, opiskelua toisella puolella Suomea!
Pelästyin itsekin, olisiko minusta muka muuttamaan vieraaseen kaupunkiin.
Peruin suunnitelmani ja hain opintoja sen perusteella, että saatoin asua opiskeluajat kotona vanhempieni luona...
Menin opiskelemaan kaupallista alaa ja nyt olen marketissa töissä, evvk, mutta eipä tarvinnut muuttaa opintojen perässä vieraalle paikkakunnalle...
Tyttö on vielä kovin nuori, varmasti jännittää itsekseen asumaan muuttaminen vielä vieraaseen kaupunkiin. Ja kun on arka niin voi pelätä että löytääkö ystäviä jne.
Se on tietääkseni mahdollista. Voisi asua vielä vuoden kotona ja hankkia jonkun työpaikan. Jos ei työpaikkaa saa niin harjoittelupaikan saa yleensä. Kyllä siinä yleensä alkaa opinnotkin kiinnostaa jos ei työ kovin mieluista alaa itselle olisi.
Jäädä kotiin syljeskelemään kattoon?
Serkku ei tunnu ymmärtävän, että jos hän hylkää paikan, niin hän ei ehkä saa sitä enää uudelleen! Mielestäni hänen kannattaisi edes kokeilla ja jos ei onnistu, niin palata hetkeksi kotiin kasvamaan. Koska sitten kun on sisällä yliopistossa, niin välivuosi on tosi helppo pitää.
ap
Se on tietääkseni mahdollista. Voisi asua vielä vuoden kotona ja hankkia jonkun työpaikan. Jos ei työpaikkaa saa niin harjoittelupaikan saa yleensä. Kyllä siinä yleensä alkaa opinnotkin kiinnostaa jos ei työ kovin mieluista alaa itselle olisi.
käytännössä kai vaan lapsen saanti tai armeija.
Ymmärrän kyllä, että tyttöä (ja äitiä) pelottaa, mutta tässä on nyt ehkä kyse hänen loppuelämästään! Jäädäkö kuolevaan kylään työttömäksi/kaupan kassalle vai opiskellako itseä kiinnostava tutkinto, siinäpä vasta pulma...
ap
niin eiköhän pääse uudelleenkin! Ahdistaa tämä nyky yhteiskunnan itsenäistymis höpinä, ehkä parempi jos tyttö lykkää parilla vuodella, niin opsielutkin voi sujua paremmin!
Ekaa vuotta voi lykätä muistaakseni vain hyvin painavista syistä,käytännössä kai vaan lapsen saanti tai armeija.
Katsos kun yliopistossa opinnoissa ei ole mitään pakollista suoritusaikaa. Saatua opiskeluoikeutta ei voi siirtää seuraavalle vuodelle, KOSKA SE ON AUTOMAATTISESTI VOIMASSA VASTAANOTTAMISESTA VALMISTUMISEEN. Sukulaistyttösi voi siis hienosti vastaanotaaa opiskelupaikan tänä vuonna mutta aloittaa käytännössä opiskelunsa vasta ensi vuonna. Kukaan ei valvo eikä mikään sääntö pakota suorittamaan yhtään kurssia ekana vuonna.
TÄmän takia esim silloin kun minä aloitin yliopisto-opintoni, samassa ryhmässä ekavuoden peruskursseilla oli myös kaksi sellaista opiskelijaa, jotka olivat saaneet opinto-oikeuden jo pari vuotta sitten, mutta päättäneen ensin suorittaa loppuun jonkun silloin kesken olleen amk-tutkintonsa.
niin eiköhän pääse uudelleenkin! Ahdistaa tämä nyky yhteiskunnan itsenäistymis höpinä, ehkä parempi jos tyttö lykkää parilla vuodella, niin opsielutkin voi sujua paremmin!
Sinänsä totta, ettei itsenäistyminen kaikilla suitsait tapahdu siinä 19-vuotiaana. Uhkana tässä äkkiseltään näkisin kuitenkin äidin - tuollaisesta ripustautuvasta (?) äidistä on vaikea itsenäistyä. Jotenkin kotiin vuodeksi äidin luo jääminen osittain vieläpä äidin tahdosta (?) ei kuulosta hyvältä!
Olisiko siellä kaupungissa jokin heidän tuttunsa tai sukulaisensa, joka voisi tukea henkisesti (en siis tod. tarkoita rahaa!!) opintojaan aloittavaa? Kun minusta tuo paikka kannattaa ehdottomasti ottaa vastaan ja aloittaa opinnot. Mieluummin siis niin, että tyttöä tuetaan kotoalähtöön, 100km päästä voi helposti käydä vkloppuina kotona ja vanhemmat voivat vierailla tytön luona. Asunnonhankkimisessa voi auttaa ja yhdessä sisustaa ja vaikka ennen opintojen alkua vaikka yöpyä eka kerran vanhemman kanssa. yliopistolla voi käydä etukäteen tsekkaamassa, mihin pitää mennä jne. Ja varmaan muitakin paikkakuntalaisia lähtee opinteille, kimppakämppä kaverin kanssa olisi edullinen ja toisi samalla tuttuutta.
minäkin itkeskelin ekana iltana kun olin muuttanut opiskelupaikkakunnalle ja minäkin olin arka ja epävarma, mutta minusta menee jo liiallisuuksiin jos ei oikeasti pysty tuon takia menemään opiskelemaan. Ei kuulosta lainkaan terveeltä tytär-äiti-suhteelta vaan äiti roikkuu tyttäressä ihan liikaa.
että opiskelupaikka kannattaa edes vastaanottaa, vaikka kaipaisikin yhden kasvamisvuoden vielä väliin. Vastaanottamisen jälkeen yliopistoon voi ilmoittautua poissaolevaksi, joko puoleksi vuodeksi tai koko lukuvuodeksi.
Näin opiskelupaikka säilyy, eikä lykkäystä tarvitse perustella.
Ja Joensuu on kiva paikka, yliopisto samoin. En tiedä, että kuinka hyvin tunnet tytön, mutta voithan ehdottaa, että lähdet mukaan viemään papereita yliopistolle, ja kävelette samalla vähän Joensuuta sinne tänne ja tavallaan konkretisoitte samalla sitä, että kyllähän siellä voisi asua.
Koska tosiaan yliopisto-opintoja ei tarvitse aloittaa heti.
Puhu tosiaan sille serkku-raukalle järkeä päähän, että vastaanottaa paikan ja ilmoittautuu vaikka poissaolevaksi ekaksi vuodeksi, jos ei heti uskalla mennä.
Suosittele myös, että sitten kun aloittaa, niin aloittaa kunnolla. osallistuu kaikilel orientoiville opinnoille ja fuksiaisiin ja yhetisiin tapaamisiin, sieltä niitä ystäviä saa!
Tsemppiä serkku-paralle!
Välivuoden jälkeen on AINA vaikeampi ruveta opiskelemaan uudelleen, opiskelurutiini on päässyt unohtumaan.
Nyt sisäänhakeneiden joukossa saattaa jopa olla joku tuttu, omanikäinen, helpompi sopeutua kuin vuotta tai kahta vanhempana.
Yo-vuonna yliopistoihin hakeneet saavat lisäpisteitä pääsykokeissa, myöhempinä vuosina sisäänpääsy ei siis olekaan yhtä helppoa!
Opintotukea ei saa kuin tietyn ajan ja se aika on lyhyt, vaikka opiskelisi aivan normiaikataulun mukaan! Mistä ne opiskelurahat otetaan sitten viimeisenä vuonna, jos ensimmäinen vuosi pidetään ns. välivuotta?
Nyt vain pää pystyyn ja rohkeutta mukaan, tyttö opiskelemaan ja mukaan opiskelijarientoihin tutustumaan muihin aloittaviin opiskelijoihin ja tutoreihin. Tutoreihin (eli opastaviin vanhempiin opiskelijoihin) kannattaa olla yhteydessä vaikka jo etukäteen, jos on paljon kysyttävää ja ihmeteltävää, he kyllä tietävät ja ottavat selvää, jos eivät tiedä. Tutortilaisuuksiin kannattaa ilman muuta osallistua, niistä on paljon hyötyä uudelle opiskelijalle. Nuo voivat alkaa jo ennen varsinaisia opiskeluja, kannattaa ottaa selvää.
Itsekin otin opiskelupaikan vastaan ja ilmoittauduin poissaolevaksi. Edes syytä ei kysytty.
Käy vaikka tytön kanssa netistä katsomassa opiskeluasuntoja ym. opiskeluun liittyviä juttuja. Jos on tytön unelma-alasta kyse niin ehdottomasti kannattaa aloittaa koulu nyt heti. Viikonloppuisin voi mennä kotipaikkakunnalle niin eihän siinä 5 päivässä ehdi edes kotia tulla ikävä.
että vuoden tauon jälkeen voi käydä niin että se opiskelu on vielä vaikeampi aloittaa kuin nyt.
Miettikaapa vahan tyton kannalta! Joutua opiskelemaan jonnekin Joensuuhun, voiko hirveapaa takapajulaa olla? Kumman valitset mieluummin maailman metropolit vain Joensuun? Itse olen aikoinani opiskellut Helsingissakin ja sekin oli tarpeeksi hirveaa. Talla hetkella asun Jenkeissa.
Minä olen ainoa lapsi, ylioppilas vm -90. Halusin hakea opiskelemaan sisätautikirurgian sh:ksi tai leikkaussali-sairaanhoitajaksi. Opintoja olisi ollut mm Turussa. Kotona nousi kamala meteli, että mitä ihmettä oikein haihattele, opiskelua toisella puolella Suomea! Pelästyin itsekin, olisiko minusta muka muuttamaan vieraaseen kaupunkiin. Peruin suunnitelmani ja hain opintoja sen perusteella, että saatoin asua opiskeluajat kotona vanhempieni luona... Menin opiskelemaan kaupallista alaa ja nyt olen marketissa töissä, evvk, mutta eipä tarvinnut muuttaa opintojen perässä vieraalle paikkakunnalle...
Minun äitini oli aivan yhtä kannustava.
Pelkäsi että lapselle saattaa tulla pettymyksiä vieraalla paikkakunnalla. Hänellä on semmoinen outo logiikka, että jos ei koskaan edes yritä mitään niin ei tule pettymyksiä. Ja pettymyksiä pitää välttää kaikin mahdollisin keinoin.
Onneksi kotipaikkakunnallani oli (ja on) paljon opiskelupaikkoja, joten sain lähdettyä opiskelemaan äitini kannustuksesta huolimatta: "onkohan sinusta siihen ... et sinä kuitenkaan osaa ... toiset on paljon viisaampia".
Sitten kun valmistuin ja pääsin heti vaativiin suunnittelutehtäviin, oli äitini taas kovin huolissaan ja antoi hyviä neuvoja. Hänen mielestään minun olisi pitänyt siinä vaiheessa lähteä suorittamaan alin mahdollinen kaupallisen alan tutkinto ja hakea 'yksinkertaisia toimistotöitä'. Yksinkertaisilla toimistotöillä tarkoitti puhelinvaihteen hoitamista, papereiden kopioimista ymv.
Jäädä kotiin syljeskelemään kattoon?