Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mä säälin vanhempaa joka ei kykene
28.06.2011 |
kasvattamaan lastaan ilman henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Se vaan on nii selvä osoitus kykenemättömyydestä. Ettekö tosiaan saa lasta tottelemaan muuten kuin käymällä käsiksi ja nöyryyttämällä?
Kommentit (29)
sukupolvista oli jonkinlainen puolustus. Se ei ollut sitä. Se oli tapahtumien kuvaus.
Teillä sinä olet katkaissut ketjun - ja hyvä niin. Loistavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en sääli tuollaisia vanhempia yhtään, heidän syyttömiä lapsiaan säälin!
Äitisi ymmärsi tekevänsä väärin, ja sinä sait muutettua kasvatuskäytännön. Se antaa toivoa, jos nykyinen sukupolvi kokee tekevänsä väärin.
Lähes kaikki nykyisin lasta tukistaneet vanhemmat kokevat suurta angstia aiheesta. Kyseessä on itsehillinnän menettäminen ja muistuma siitä, miten itseä on kasvatettu.
Asian kitkeminen kokonaan pois vie valitettavasti monta sukupolvea.
Useimmiten ne lapsiaan läpsivät vanhemmat jatkavat vaan tekojaan sen kummemmin asiaa kyseenalaistamatta. Jossain vaiheessa vaan siitä tulee tapa kun huomataan että sillähän sen mukulan saa hiljaiseksi ja helpolla.
Munkin äiti aina itki ja pyyteli anteeksi, että ei se haluais meitä lyödä, mutta "ei voi itselleen mitään, koska sen äiti on lyöny sitä ja sen äiti sitä jne. Että se on vaan ketju, joka ei katkea ja tulettepa tekin lyömään lapsianne".
Ja voi herttinen kun pelkäsin, että mäkin lyön mun lasta. No nyt se on 6 vuotta, enkä ole lyönyt. Ja mä kävin 3 vuotta psykotearpiassa, jotta en toistaisi näitä monia suvussa kulkevia ajatusmalleja.
Kyllä mäkin lähden siitä, että väkivalta ei ole rakaisu. Itse halveksin omaa äitiäni nuorempana aika rankasti, koska se löi. On aika vaikea säilyttää hyvä auktoriteetti, jos alistaa epäreilusti. Jämäkkä kasvattaja voi olla muutenkin.
sukupolvista oli jonkinlainen puolustus. Se ei ollut sitä. Se oli tapahtumien kuvaus.
Teillä sinä olet katkaissut ketjun - ja hyvä niin. Loistavaa!
En suinkaan. Tuli heti mieleen vaan se toimintamallien periytyvyys, minkä vuoksi vaikka juuri fyysinen rankaiseminen ei aina ole tietoinen päätös vaan se vaan "tulee" jostain selkäytimestä.
Mä muistan, että se että äitini puolusteli lyömistään tuolla sukupolvien ketjulla teki mulle sellasen olon, että mulla ei olisi oikeutta olla vihainen, vaan hyväksyä vaan että näin tää menee.
Ihmettelen kyllä kovasti joidenkin tähän ketjuun kirjoittajien tapaa vastata. Aivan kuin puolustelisivat juurikin omia tekojaan. Ei kukaan vissiin ole täydellinen, mutta muuttuakin voi. Ei kai se, että on joskus lyönyt tai repinyt lasta tukasta anna oikeutta tehdä niin uudestaan. Mun äiti ois tarvinnut apua, mutta ei hakenu. Hällä ainakin se lyöminen oli seurausta masennuksesta ja uupumuksesta. Siinä tilassa 3 lapsen yh:lle joku kaatunu maitopurkkikin voi olla se viimenen pisara ja rangaistus lapsen tekoon nähden aivan ylimitoitettu.
- 28
mutta asia on tosiaan kompleksisempi kuin AP esittää. Sinänsä olen sitä mieltä, että lapsella on täysi oikeus elää turvassa ja koskemattomana.
Minä en sääli tuollaisia vanhempia yhtään, heidän syyttömiä lapsiaan säälin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lukenut tässä ketjussa viestejä ihmisiltä, jotka ymmärtävät tehneensä väärin ja yrittävät eroon vääristä ja epäinhimillisistä tavoistaan.
Ihmettelen kyllä kovasti joidenkin tähän ketjuun kirjoittajien tapaa vastata. Aivan kuin puolustelisivat juurikin omia tekojaan. Ei kukaan vissiin ole täydellinen, mutta muuttuakin voi. Ei kai se, että on joskus lyönyt tai repinyt lasta tukasta anna oikeutta tehdä niin uudestaan.
Sellaiset vanhemmat eivät ajattele, mitä tekevät lapselleen yhtään.
Itse olin sellainen lapsi, nyt aikuisena olen liian arka, auktoriteettipelkoinen. Jos esimies kutsuu puheilleen, pelkään aina jotain nöyryytystä. Vaikka tekisin työni kuinka hyvin tahansa, tulee aina tunne, etten kelpaa. Tunnen itseni huonommaksi kuin kaikki muut aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vasta nyt, reilut viiskymppisenä, mulla on alkanu toi auktoriteettipelko hellittää. Vieläkin silti välillä tulee tunteita, ettei kelpaa.
Alue: Aihe vapaa
Munkin äiti aina itki ja pyyteli anteeksi, että ei se haluais meitä lyödä, mutta "ei voi itselleen mitään, koska sen äiti on lyöny sitä ja sen äiti sitä jne. Että se on vaan ketju, joka ei katkea ja tulettepa tekin lyömään lapsianne".
Ja voi herttinen kun pelkäsin, että mäkin lyön mun lasta. No nyt se on 6 vuotta, enkä ole lyönyt. Ja mä kävin 3 vuotta psykotearpiassa, jotta en toistaisi näitä monia suvussa kulkevia ajatusmalleja.
Kyllä mäkin lähden siitä, että väkivalta ei ole rakaisu. Itse halveksin omaa äitiäni nuorempana aika rankasti, koska se löi. On aika vaikea säilyttää hyvä auktoriteetti, jos alistaa epäreilusti. Jämäkkä kasvattaja voi olla muutenkin.