Häkkiin kuollut poika kirjoitti ahdingostaan
Häkkiin kuollut poika kirjoitti ahdingostaan
Tiistai 28.6.2011 klo 14.24
Karmivien pahoinpitelyiden kohteeksi joutuneen pienen pojan kirjeistä huokuu lohduttomuus.
Christian Choate pahoinpideltiin hengiltä ja haudattiin sementtiin kaksi vuotta sitten. (LAKE COUNTY SHERIFF'S OFFICE)
Isänsä surmaama Christian Choate kuvaili kirjoituksissaan, miten paha hänen oli olla, Chicago Sun-Times kertoo. Christian halusi kuolla, kirjoituksista selvisi.
Pojan kirjoittamat paperit tulivat julkisiksi oikeudenkäynnissä perjantaina Yhdysvaltojen Indianassa. Pojan isää Riley Choatea, 39, ja äitipuoli Kimberly Kubinaa, 45, epäillään murhasta.
Eräänä huhtikuun iltana kaksi vuotta sitten poika oli niin heikkona, ettei pystynyt pitämään ruokaa sisällään, joten isä Riley hakkasi hänet tajuttomaksi ja sulki koirahäkkiin. Sinne hän myös kuoli.
Surma kävi ilmi vasta tämän vuoden toukokuussa, kun leirintäaluetta tutkineet viranomaiset löysivät Christianin matalan haudan, joka oli peitetty betonilla.
Varasti ruokaa
Kuoleman jälkeen isä muutti perheen Kentuckyyn, jossa hän puolestaan eristi siskon ulkomaailmasta. Osasyy surman pysymiseen salassa oli, että äitipuoli oli jo vuonna 2007 ottanut pojan pois koulusta ja opetti tätä kotona.
Äitipuoli antoi pojalle usein kirjoitustehtäviä.
- Kirjoituksissa Christian ihmetteli, miksi kukaan ei pitänyt hänestä ja kertoi haluavansa vain, että hänen perheensä pitäisi hänestä, oikeudessa esitellyissä dokumenteissa todetaan.
Surullinen ja masentunut poika mietti myös usein, tulisiko joku ruokkimaan hänet. Pojan kirjoituksista selviää myös, että tämä joutui toisinaan varastamaan ruokaa henkensä pitimiksi.
Eli häkissä
Vyyhti paljastui vasta, kun Christianin biologinen äiti oli ottanut yhteyttä poliisiin. Tätä ennen hän oli päässyt puhumaan Christianin sisaren Christina Choaten kanssa.
Sisko onkin yksi syyttäjän avaintodistajista. Nykyään 17-vuotiaan Christinan kertoman mukaan Christiania pidettiin metrin korkuisessa koirahäkissä lähes koko tämän viimeisen elinvuoden ajan. Poika pääsi ulos vain ruokailun ja vessakäyntien ajaksi, sekä niinä lukuisina kertoina, kun isä hakkasi häntä julmasti.
Christina myös löysi veljensä ruumiin surmaillan jälkeisenä aamuna. Hän myös yritti elvyttää veljeään turhaan. Tyttö kertoo pelkäävänsä isäänsä niin paljon, ettei uskaltanut kertoa asiasta kenellekään kuin vasta nyt.
- Tiesin olevani seuraava.
- Toivottavasti hän (Riley) ei pääse ulos, Christina sanoo.
Sekä Riley Choate että Kimberly Kubina ovat kiistäneet kaikki heitä kohtaan esitetyt syytteet.
Lähteet: The Times of Northwest Indiana, Chicago Sun-Times, Chicago Tribune, Huffington Post
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011062813965670_ul.shtml
linkissä pojan kuva
Kommentit (5)
Ihan hirveää minkälainen elämä pikkuisella pojalla on ollut. Olisipa joku rakastanut häntä... :( Tulee vaan mieleen, että miten paljon tällaista tapahtuu nytkin ja tulee ilmi vasta kun lapsi on jo kuollut. Tämä(kin) todistaa, että jumalaa ei ole:((
poika-raukka... miksei kukaan auttanut häntä... miksei kukaan välittänyt hänestä...
en löydä sanoja, on vaan paha olo
Toivottavasti pikku Christianilla on nyt rauha :´(
Voi itku.
ei olisi pitänyt lukea koko juttua...oli pakko ottaa omat lapset syliin ja halata heitä :(
Ei olisi pitänyt minunkaan lukea... Käsittämätöntä julmuutta ja raakuutta. Ja se ettei kukaan auttanut poikaa vaikka näki tilanteen on täysin käsittämätöntä. Onneksi Christianin ei enää tarvitse kärsiä. Uskovana ihmisenä uskon että hän saa ylösnousemukseen uuteen maailmaan - paratiisiin - jossa ei kukaan tee toisille pahaa. Toivottavasti hänen isänsä ja äitinsä tuomitaan kuolemaan.