Vauva "tissitakiainen" ja vain äiti kelpaa, miten saada edes vähän omaa aikaa?

Eihän siinä oikein mikään auta... Ellei nyt sitten vaan kylmästi jätä vauvaa huutamaan mutta mun mielestä sekään ei ole oikein kun pienestä vauvasta kyse, se vauva on kuitenkin asiassaan ihan tosissaan eikä ymmärrä mistä on kyse - aikuinen sen sijaan ymmärtää ja pystyy säätelemään tekemisiään. Eli ei tuossa oikein muu auta kuin sinnitellä.



Mulla helpotti kun lopetin sen oman ajan perään haikailun, tilanne vaan nyt oli mikä oli, vauva ei pullosta syönyt, ei nukkunut ja muiden ja muiden kanssa huusi kuin hyeena. Se että itse kaiken aikaa ajattelin että en pääse minnekään ja koitin kaikki kikkakolmoset jotta pullo kelpaisi oli loppujenlopuksi aika stressaavaa. Kun vauva oli 4kk luovutin ja se helpotti omaa oloanikin. AIvan varmasti tilanne muuttuu kun ikää tulee lisää tai jos ei muutu niin sitten isompaa lasta voi toki jo itkunkin uhalla totuttaa pieniä hetkiä olemaan ilman äitiä.



Sitäkin voi miettiä onko se oman ajan saaminen oikeasti se kaikkein tärkein juttu, niin että ilman sitä ei millään jaksa, vai onko suurin ongelma siinä kun tietää että sitä mahdollisuutta ei ole. Minusta ainakin tuntuu että itselläni melkein turhauttavampaa oli se että oman ajan mahdollisuutta ei ollut - ei se kuinka paljon sitä olisin tarvinnut tai ollut tarvitsematta. Toisen lapsemme syntyessä olin jo varautunut vastaavaan, mutta vauva olikin ihan toisenlainen. Olisin saanut omaa aikaa jos vain olisin halunnut, mutta kun mahdollisuus oli kaiken aikaa olemassa en enää sitä niin palavasti kaivannutkaan kuin ensimmäisen kanssa.



Helppo tietysti nyt jälkeenpäin sanoa, muistan kyllä ettei silloin ollut kivaa... Mutta tilanne oli mikä oli, ei auta kuin liikkua vauva mukana - se sentään positiivista ettei tarvitse kokonaan neljän seinän sisälle lukittautua.



Tsemppiä, varmasti aika tekee tehtävänsä ja ihan varmasti sinä kestät sen!

Ei sellaista kolmekuista olekaan, joka pärjäisi 10-15 minuutin unilla pitkin päivää. Kun päivään tulee selkeä rytmiä ja vähintään yhdet useamman tunnin unet saat sitä omaa aikaa kun sinä aikana ehtii laittaa isompia puuhaamaan välillä omiaan.

mä taas venaisin huoletta pari kuukautta ja aloittaisin kiinteät ruoat. Sen jälkeen tuo asia hoituu itsestään. Toiset lapset vaan ovat enemmän kiinni äidissä. Ja pakkoerot voi vaan helposti johtaa siihen, että jos päivällä ei saa riittävästi läheisyyttä ja rintaa, niin sitten yö kuluu kukkuessa.



Hommaa kunnon kantoliina tai kantoreppu ja nukuta lapsi siihen.

Saada vauvan nukkumaan pidempiä pätkiä. Ei tuommoiset nokoset edes ole nokosia. Se taittaa herätä ensimmäiseen säpsähdykseen, sitten vaan laittamaan takaisin nukkumaan vaikka voikin kestää hieman kauemmin.

Ollaan tosiaan yritetty saada vauvaa myös nukkumaan pidempään kuin max vartin pätkiä päivällä, mutta eipä ole onnistunut. On nukutettu liinassa, liikkuvissa vaunuissa, nukuttu itse vieressä ja vaikka mitä, mutta vauva nukkuu vartin ja herää ja on taas muutaman tunnin hereillä ja nukkuu taas vartin verran.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö vauva osaisi nukkua pitkään, koska yöllä vauva nukkuu useamman tunnin putkeen. On koitettu saada myös päiväksi samanlaiset olot kuin yöllä, mutta silti unet on yhtä lyhyitä päivällä.

On myös yritetty nukuttaa uudelleen, mutta vauva ei nukahda, parhaimmillaan olen pari tuntia koittanut saaha uusiks nukahtamaan.

Siltä se alkaa itsestäkin tuntumaan, ettei tässä muu auta kun sopeutua tilanteeseen ja antaa ajan kulua. En tosiaan noin pientä halua itkettääkään vain siksi, että haluan omaa aikaa.

ap

Saada vauvan nukkumaan pidempiä pätkiä. Ei tuommoiset nokoset edes ole nokosia. Se taittaa herätä ensimmäiseen säpsähdykseen, sitten vaan laittamaan takaisin nukkumaan vaikka voikin kestää hieman kauemmin.

lapsellemme, mutta sekö sitten kieltää kaipaamasta/toivomasta omaa aikaa? Tiedän, että taitaa täytyä vaan tyytyä tähän tilanteeseen ja antaa ajan kulua. Oli vaan pakko saada purkaa jonnekin ja kuulla, jos jollain olisi jotain vinkkejä, mutta eipä niitä taida olla.

ap

Elämä on. Koita nyt vaan olla ÄITI sille vikalle lapsellesi!

Elämä on. Koita nyt vaan olla ÄITI sille vikalle lapsellesi!

...että se isä pitäisi vauvasta huolen mahdollisimman usein silloin, kun olet itse paikalla etkä imetä. Siis ellette jo niin ole tehneet? Ehkä pieni siten vähitellen oppisi luottamaan enemmän isäänsäkin, ja eroa äidistä olisi helpompi harjoitella pikku hiljaa. Kyllähän tuo takiaisvaihe onneksi tosiaan ajastaan menee ohi ja useamman lapsen äitinä sen jo hyvin tiedätkin. Mutta totta kai sitä normaali ihminen kaipaa välillä hetken hengähdystaukoa ilman vauvaa, vaikka muuten olisi lapselleen paras mahdollinen äiti.

Tilanne helpotti hieman, kun sain viimein opetettua tutille n. 4-kuisena. Lisäksi kiinteiden aloituksen myötä (5-kuisena) löytyi allergioita, jotka lienee vaikuttaneet jo aiemmin. Emme olleet ajatelleet allergioita, kun yöt kuitenkin menivät melko hyvin. (Päiväunet sen sijaan olivat 2x45 min/päivä.) Uskon, että pienempänä saattoi hakea lohtua mahavaivoihin tissistä ja kun äiti oli ainoa, joka sitä saattoi tarjota, tuli sitten itku isän seurassa...



Tsemppasin itseäni ajattelemalla, että aika aikansa kutakin ja että kiinteiden myötä tilanne helpottuu.. Niin kuin jonkin verran helpottuikin, kun vain ensin keksittiin ne allergiat.



Nyt tilanne on jo paljon parempi ja suunnittelen jopa lyhyttä mökkeilyä kaveriporukalla. Tsemppiä!!

äiti haluaa kadota, vaikkakin vain hetkeksi. Vauvat on aika herkkävaistoisia. Sinuna unohtaisin pariksi kuukaudeksi omat juttuni ja keskittyisin ykkösenä takiaiseeni. Takiaisesi on ihan oikessa. =)

Ymmärrän sinua ap aivan täysin. Meillä on samanlainen tilanne, sillä poikkeuksella että isän seura kyllä kelpaa (leikkikaveriksi ja pesujen ajan) ja tämä on ensimmäisemme. Tutti ei kelpaa, pullo ei olla haluttu edes kokeilla. Yöt nukkuu aivan loistavasti ja illalla nukahtaa aina kymmeneltä.



Lapsi nukkuu päivisin vain lyhyitä pätkiä, vaikka äiti seisoisi päällään. Mikään kikka ei auta. Meillekin neuvolassa puhuttiin rytmeistä, mutta minkäs teet kun kaikki menee jo heti aamusta mönkään kun ekat päikkärit on vaan 20 minuuttia. Sängyssä, vieressä, sylissä, vaunuissa paikoillaan, liikkuvissa vaunuissa. Mikään ei auta.



Itse en kaipaa oikeestaan omaa aikaa, mutta kaipaisin todellakin pienen hengähdyhetken päivään päikkäreiden aikaan. On myös hyvin raastavaa katsoa kun vauva on väsynyt, mutta ei nukahda millään.



Lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa joka taistelee näiden päikkäreiden kanssa.

tuli vaan niin mieleen ne hetket silloin kun meidän poika oli vauva. Muistan kun "oma aikani" oli sitä että kävin pikapikaa suihkussa ja silloinkin vauva yleensä huusi isän sylissä. Ja sitä itkua tuntui ihan hirveältä kuunnella. Vain äiti kelpasi. :/