Mikä mua vaivaaaaaa??!!
Mä olen kohta puolessa välissä raskaana. Mua vituttaa kaikki,mua ahistaa kaikki,mun päähän jää pyörimään mitä turhimmat asiat ja ne tuntuvat yli suurilta. En kestä lapsien kiukuttelua yhtään,en pysty puhumaan enää nätisti paljonkaan. Lapset vaativat huomiota,tuntuu että repeydyn,en pysty antamaan kenellekkään enää itsestäni mitään.
Kommentit (8)
Mutta jotenkin ei olo tunnu masentuneelta, tai siis olen ollut masentunut ja se oli paaaaljon pahempaa kuin tämä.Ajan psykiatrilta varasin koska pelottaa että masennus uusiutuu,eli siis vielä ei ihan siltä tunnu.
Muutenkin kaikki nyt raskaana tuntuu ihan kamalalta,kävely,kaupassa käynti,ruoka maistuu pahalle,kämppä tuntuu rumalta. Eikä mulla ole yhtä ainoaa asiaa mistä pitäisin mitä voisin lasten kanssa tehdä,ei mitään =(
itse vaan mietin, olisiko kuitenkin neuvolanlääkäri tai gyne nyt parempi kuitenkin ensin, psykiatri tietenkin on mielenliikkeiden asiantuntija, mutta raskaudessa on ihan omat juttunsa. Esim. hormonitasapainot.
Onko mitenkään mahdollista, että sulla ois bipolaari? Siihen hypomaniavaiheessa kuuluu jatkuva ärtymyskin yhtenä oireena. Tosin psykiatri sen tietenkin diagnosoi, etkä sinä tai palsta, mutta siis onko siitä aiemman masennusvaiheen yhteydessä ollut mitään puhetta?
Toivotaan parasta hoitoa!.
Ja jos tosiaan et pysty olemaan lapsille asiallinen tai kiva, pyydä sukulaisilta reippaasti apua!! Lasten ei kuitenkaan kuulu olla äidin tunnetilojen sietäjiä, en sano pahalla vaan ihan ystävällisesti tämän.
Tsemii!
Se voi olla ärtyisyyttä, unettomuutta, toivottomuutta, tunteiden puuttumista, ilon puuttumista, näköalattomuutta, aloitekyvyttömyyttä jne.
Tee netistä se Beckin masennustesti nyt aluksi
onhan varmaan eka masennus aina pahemman tuntuinen kuin toinen. ja raskaana tosiaan asiat tuntuu erilaisilta. etkö ottaisi lunkisti ja pitäisitte elokuvaillan kaikkine herkkuineen? vaikket itse niin ehkä koko perheen leffasta nauttisi niin lapsille ois tärkeä juttu äipän kanssa.
Kun kirjotin ajatuksiani ja tein beckin testin,ei paljon jää enää arvailtavaa, kyllä mä olen taas masentunut. Nyt sitten itkeä vollotan,en vittu jaksa taas sitä samaa!!! Mä vihaan masennusta,mä vihaan ihmismieltä ja kropan taitoa varastoida kaikki vitun traumat ja tapahtumat!
Miks musta ei ole elämään normaalia elämää?? Miksen saa nauttia elämästä,aina pitää pelätä tätä tilannetta ja nyt se on edessä,emmä selviä taas. Mua hävettää,en halua kertoa kellekkään...
Mutta kiitos av-palstan se kolahti,eipä tartte enää miettiä syytä.
Nyt tiedät mistä lähteä purkamaan ongelmaa. Tarvitset lääkäriä/ psykiatria ja apua, että pysyt koossa ja perheesi myös.
Aikanaan löytyy varmasti keino, jolla saat hyviä jaksoja pysymään pitempään yllä, vaikka et kokonaan ikinä parantuisikaan.
Olen saanut itse parhaan avun kognitiivisesta terapiasta, johon olin valmis monen masennusjakson jälkeen. Olen päässyt irti kaiken syyttelystä. Ymmärrän miksi olen rakentunut masentuvaksi ihmiseksi, mutta jatkossa elämäni on kiinni omista teoistani.
Paljon voimia sinulle, ap.
Nyt tiedät mistä lähteä purkamaan ongelmaa. Tarvitset lääkäriä/ psykiatria ja apua, että pysyt koossa ja perheesi myös.
Aikanaan löytyy varmasti keino, jolla saat hyviä jaksoja pysymään pitempään yllä, vaikka et kokonaan ikinä parantuisikaan.
Olen saanut itse parhaan avun kognitiivisesta terapiasta, johon olin valmis monen masennusjakson jälkeen. Olen päässyt irti kaiken syyttelystä. Ymmärrän miksi olen rakentunut masentuvaksi ihmiseksi, mutta jatkossa elämäni on kiinni omista teoistani.
Paljon voimia sinulle, ap.
Saanko kysyä miten ymmärrät miksi olet rakentunut masentuvaksi ihmiseksi? Mikä sinulla laukasee masennusjaksot?
-ap
aikainen masennus? stressaat tulevaa, olet väsynyt,lapsetkin voivat huonosti kun äiti ei voi hyvin ja siksi tilanteet kärjistyy. koita levätä ja rentoutua, anna miehellesi vetovastuu arjesta kun hän on paikalla. tee lasten kanssa jotain mistä pidät.