Jess, Adoptiomatka kirjoitti sittenkin kirjan!

ja juuri se syy miksen koskaan adoptoisi lasta tähän maahan tai "tekisi" "väärän näköistä" lasta.



Suvaitsevaisuus ei toki lisäänny ilman että tämä maa muotoutuu entistä monimuotoisemmaksi mutta en halua että oma lapseni joutuu olemaa se, joka opettaa muita ja kärsii ennen kuin ne muut oppivat.



t. "70-luvulla väärän näköinen lapsi, joka nyt jo kelpaa tälle yhteiskunnalle kun täältä löytyy niin paljon vielä erilaisemman näköisiä kuin itse olen mutta joka tietää minkälaiselta se väärän näköisenä oleminen tuntui"

maailman muuttuvan suvaitsevaisemmaksi, mutta jonkun muun pitäisi hoitaa asia? Vai niin, että ei tehdä tai adoptoida tänne yhtään väärän värisiä lapsia ja toivotaan, että maailma joskus muuttuu?

Öö, eli toivot maailman muuttuvan suvaitsevaisemmaksi, mutta jonkun muun pitäisi hoitaa asia?

Vain henkilö joka on itse kokenut rasismin nähtävästi ymmärtää oikeasti kuinka kipeää se on ja äitinä en haluaisi koskaan altistaa lastani samalle kivulle.

Itsekästä - ihan varmasti - mutta joku muu saa parantaa maailmaa. Ei minun lapseni.

kakkonen

noin traumaattisia kokemuksia. Yhdenkään lapsen ei tulisi kasvaa vihamilisessä yhteiskunnassa ja ilmapiirissä.



Oletko ajatellut, että nyt on kulunut 30 vuotta. Kahden puoliksi afrikkalaisen lapsen kanssa (5 ja 8) en ole joutunut koskaan suoran rasismin kohteeksi, vaikka katseita toki saamme. Asuinpaikkakin vaikuttaa varmasti, me asumme pk-seudulla, jossa tummaihoinen ei ole harvinaisuus :)



Ja toisaalta lastaan ei voi suojella kiusaamiselta. Kuka tietää, vaikka lapsestasi kasvaisi ylipainoinen teini, joka ei kelpaa joukkoon mukaan?

Kahden puoliksi afrikkalaisen lapsen kanssa (5 ja 8) en ole joutunut koskaan suoran rasismin kohteeksi, vaikka katseita toki saamme. Asuinpaikkakin vaikuttaa varmasti, me asumme pk-seudulla, jossa tummaihoinen ei ole harvinaisuus :)

Itse en ole edes näin aikuisena kertonut vanhemmilleni kokemastani rasismista. Siis sellaisesta jota koin sekä lasten että aikuisten puolelta kun olin lapsi eivätkä vanhempani olleet paikalla. Vaistosin, että asia on vaikea heille (ja minä sentään olin vain "etelä-eurooppalaisen" näköinen) ja tiesin että he olisivat olleet suruissaan jos olisin kertonut kokemastani rasismista. Näin ollen he vieläkin uskovat etten oikeastaan koskaan joutunut rasismin kohteeksi.

Lapset ja aikuiset osaavat olla julmia. He osaavat olla myös viekkaita. Pienelle lapselle/nuorelle on helppo olla ilkeä kun puolustava vanhempi ei ole paikalla.

Rasismia esiintyy yhä vieläkin mutta sitä kokematon ei sitä helposti huomaa. Se on vaivihkaista ja tapahtuu tosiaan usein kun aikuista ei ole paikalla. Mielestäni paras mitä voit tehdä on kertoa lapsillesi että tällaista ikävää tapahtuu ja että vanhemmille saa ja tulee aina kertoa jos jotain ikävää sanotaan.

kakkonen