Olen ihan valmis eroon - mieheni itsekkyys senkun vain kasvaa ja kasvaa

Vuosia ollaan menty jo alamäkeä, kolmannen lapsen odotusaikana hän sanoi, ettei sitten enää jaksa samalla tavalla osallistua. Ja ei kyllä olekaan. Olisi sanonut jo aikaisemmin niin olisi ehkä kolmas jäänyt tulematta...mutta oli innolla mukana tekemässä. Ja kolmas on itselleni yhtä rakas kuin kaksi ensimmäistäkin.



Hän harrastaa omaa juttuaan n. 4 iltana viikossa, sen lisäksi vie vain vanhinta poikaa hänen koko illan kestävään harrastukseen kerran-kaksi viikossa. Olen siis kotona joka ilta väh kahden lapsen kanssa, omista menoista ei minulla tietoakaan. (kokonaan toinen tarina on se, miten hän jakaa huomion ja kehut vain yhdelle pojistaan - muut kokevat tulevansa laiminkyödyiksi henkisesti...)



Emme näe mieheni kanssa juuri koskaan, hän hakee lapset pk:stä, mutta kun tulen itse töistä hän lähtee harrastukseensa ja tulee kotiin kun olen jo itse nukkumassa.



Meillä ei ole enää mitään yhteistä. Hän on muuttunut ulkoisesti ja sisäisesti minulle vieraaksi. Ulkoisesti muuttunut "lihaskimpuksi", ajelee kaikki karvansa, päätään myöten ja otti myös tatuoinnin. Ei tunnu enää kosketukseen omalta mieheltä.



Sisäisesti hän on muuttunut itsekkääksi, kyyniseksi ja todella helposti suuttuvaksi.



Hän ei auta kotihommissa, lämmittää tekemäni ruuan, mutta kaikki ruokien ja siivousten suunnittelu ja toteutus on minun harteilla.



Olen tosi väsynyt ja petyn hänen täyttämättömin lupauksiin monesti viikossa. Mietin usein, että olisi helpompi olla yksin lasten kanssa, ei tulisi niitä pettymyksiä kun ei olisi toista jolta odottaa kumppanuutta tai apua.



Kuulostaako tämä teistä jo lopulta vai olisiko meillä vielä jotain tehtävissä??



Aina välillä ehdotan että mentäisi jonnekin kahdestaan, mutta kaikki maksaa hänelle liikaa - sitten käyttää seuraavassa hetkessä monta satasta treenikamoihin...



Apua!