Kemi, Tornio vai Raahe?
Mihin näistä mieluiten muuttaisit? Itselläni kiperä tilanne edessä, kun pitäisi noista valita.
Kommentit (30)
Olen asunut Raahessa ja Torniossa. Kemi tunnen vain maineeltaan. Näistä muuttaisin Tornioon. Kaikissa samat palvelut, mutta Tornion valtti on Ruotsin läheisyys.
Ei Raahessa mitään vikaa ole. Enää. Siellä kasvaneena voin kertoa, että aikaisemmin se oli aikas tuppukylä, mutta viime vuosina on menty paljon eteenpäin. Nykyisin voisin jopa kuvitella muuttavani sinne takaisin joskus. Se on, etenkin kesäisin, erittäin kaunis kaupunki ja etäisyydet ovat vallan kätevät. Autoakaan ei välttämättä tarvitse, jos vähän katsoo, mihin kamansa muuttaa. Tornio ja Kemikin ovat tuttuja kaupunkeja, vaikken niissä sentään ole asunutkaan. Veri vetää silti kotiin päin ja valitsisin Raahen.
Tornio on jotenkin kiva paikka, ilmeisesti rajan läheisyys tekee ihmisitä jotenkin avoimempia kuin kemiläisistä tai raaheaisista.
Raahen noista ottaisin. Nykyisin asun Oulussa.
ja juuri rajan vuoksi. Tornio heräsi eloon Ikean myötä. Kemi on ihan uskomattoman surkea käpykylä, enkä keksi yhtään syytä miksi joku haluaisi Raaheen.
Ev. Oulu.
...jos on syntynyt siellä ja kaupunki on täynnä sukulaisia ja lapsuuskavereita. Mutta yritäppä luoda siellä jonkinlainen ystäväpiiri muualta muuttaneena - todella vaikeaa! Ihmiset on ihan ok, mutta eivät sillä tavalla sosiaalisia, että heihin oikeasti tutustuisi. Lisäksi, (ja tämä on vain minun mielipiteeni) minulle tulee aina Kemissä tunne, että on vain yksi ainoa tapa olla ja elää, ja erilaisuuteen suhtaudutaan jotenkin ihan naurettavan epäluuloisesti. Ei tarvitse kuin olla kasvissyöjä niin sekin on jo jotenkin outoa, saati sitten jos jotenkin muuten erottuu joukosta.
Köyhä punikkikylä täynnä narkkareita. Oli täynnä narkkeja jo 20 vuotta sitten, kun olin siellä töissä.
itse en siis ainakaa sinne koskaa muuttaisi. Kemin ja Tornion välillä en osaa sanoa.
kaikki kolme perseestä mitään ole .
junttiteinejä mersuineen, vittu tekis mieli
polttaa joku vitun mersu.
varsinkin tornio. lapin lisää saa maksaa kyllä.
en tuu asumaan täälläkään.
rajakauppa ja ikea siinä kaikki.
paskoja ja kalliita kumpikin.
laatua et halvalla saa.