Kuka korvaa päiväkodissa kadonneet kuravaatteet?
Kommentit (53)
Meidän lapsilla on aina ollut halvimmat marketin kurikset ja muut ulkovaatteet alesta ostettuina, ostan niitä monesti useammat kerralla, koska joka talvi häviää joku pari. Kun isompi meni kouluun, siellä tavaraa vasta alkoikin hävitä. Hukkaan on mennyt mm. kännykkä, bussikortti, talvitakki (tosi on!), pari pipoa, lukematon määrä hanskoja ja villasukkia. Mutta rahallinen tappio on ollut melko vähäinen, koska en noille mitään arvokasta ostaisikaan hukattavaksi.
koulussa lapset. Joten olisi hyvä systeemi, että päiväkodin hoitajat joutuisivat itse maksamaan ne vaatteet, jotka katoavat. Ehkä he sitten olisivat hieman huolellisempia pukiessaan lapsia pihalle.
eli hoitajat olivat laittaneet lapselle jalkaan jonkun toisen rikkinäiset jalkineet, ne oikeankokoiset ja hyvät lähtivät toiseen kotiin.
Niinpä otin joka kerta päiväkodin eteisessä lapselta kengät kassiini ja jätin kassin autoon. Päiväkodissa hoitajat saivat sitten ihan itse keksiä, miten pukea kengätön lapsi ulos. Olin palauttanut ne huonot kengät takaisin ja ilmoittanut, että lapsen omat kengät ovat päiväkodissa kadonneet enkä anna uusia tilalle. Ei ole minun tehtäväni vaatettaa jonkun toisen perheen lapsia.
Lapsi ei tästä kärsinyt. Hänestä oli hauskaa, kun kengät olivat joka päivä kadoksissa ja löytyivät taas kun äiti tuli hakemaan kotiin.
Miten täällä palstalla onkin näin epärehellistä ja vahinko kiertämään -porukkaa??? Hävetkää selkärangattomat elävät joilla ei ole moraalin hitustakaan! Kakkosluokan kansalaiset!!!
Ja hyvä tietää, että voi "vahingossa" poimia kaikkia kivoja merkkivaatteita omaan kirppispöytäänsä päiväkodin naulakosta.
Kannattaa mieluummin ajatella niin kuin että nyt on varastettu. Vahinkoja sattuu. Vedät nyt syvään henkeä, laitat päiväkodille pyynnön että kyselevät VAHINGOSSA VAIHTUNEIDEN kuravaatteiden perään. Eiköhän ne muutamassa päivässä palaudu. Ihmisimä saattaa olla lomillakin.
Ja ei kannata viedä päiväkotiin sen kalliimpia tamineita mitä on vara menettää.
inhoaa itsekin sitä että vedenpitävien vaatteiden päälle kurikset väkisin puetaan ja hengittävistä vaatteista tulee näin hikiputkilot, jotka eivät hengitä. Kuivauskaappikuivista vaatteista kura lähtee ravistamalla ja ostan vain sellaisia vedenpitäviä, jotka kestävät kuivauskaapin.
suoranaista rääkkäystä noi kurikset. Ja joku viel laittas ne kesällä päälle. Lapsi parka, hyvä kun ne katos.
ja saa muut luottavaisemmat vanhemmat varuilleen myös. Yhdessä voi siinä lasta hakiessa kovaan ääneen toisten äitien kanssa kauhistella asiaa, niin että sivulliset kuulee. jne.
On vähän noloa myöntää, että olikin hukassa omilta jäljiltä, kun on ensin haukkunut kovaan ääneen huolimattoman henkilökunnan ja epärehelliset ja ahneet kirpparivanhemmat...
Mutta oletteko käyneet katsomassa sitä hässäkkää, kun kymmenen tai kolmekymmentä taaperoa ja eskarilaista pukee ja riisuu ja kulkee ja käy veskissä ja pyörittää paitaa ilmassa ja ei laitakkaan niitä villaskkia jalkaan vaan toisen vaan ja ottaakin kaverin rukkaset ja niin edelleen... ja meillä ei isä, hyvä jos itsekään huomaan kun lapsilla on lähes samanlaisia collegehousuja, rukkasia ja kuriksia, että onko meidän vai naapurin. On meiltäkin vaihtuneet uudet kumpparit samanlaisiin, mutta kulahtaneisiin eikä takasin saatu. Mutta en usko, että kukaan tahallaan varasti. Enemmän olen vaan kiitollinen pk:n henkilökunnalle.
ekana kouluvuonna lapsi hukkasi puolen vuoden päästä kännykän, pudotti juuri ostetut talvihanskansa katuviemärin kolosta, tuli koulusta kotiin urheiluvaatteissa, normivaatteet jäi jonnekin, ainakin 3 uikkarit hankittiin, pyyhkeitä kadonnut, osaa myös tulla yhdellä sukalla kotiin, miten voi hävittää toisen koulupäivän aikana, ainakin pari kevättakkia ja huppari, ulko-oven avaimia on hankittu parit, muutama kouluvihkokin korvattu, ollaan myös etsitty koko koulureppua koko perheen voimin lähimetsästä jne.
Ja me vanhemmat ei päästä koululle etsiskelemään, kun siellä on vain 1-3 luokka ja kaikilla alkaa 9:00, ja loppuu keskipäivällä, siihen 9:00:ään mennessä oltu jo tunnin työmatkalla ja liukuma päättyy.
Kerran kevätjuhlissa pääsin penkomaan vihdoinkin löytötavarakoria ja kyllä siellä vaan oli paljon nimikoitujakin vaatteita, ei ne opet katso, onko niissä nimiä!
tämä on vasta todennäköisesti alkua sille, että katoaa...
- verkkarit
- rukkanen
- jalkapallo
- retkipatja
- college
- ja paljon muuta, mitä et edes huomaa.
Ei ole olemassa valitettavasti mitään perintätoimistoa, josta jälkikasvun ympäriinsä kylvämän tavaranarvon saisi takautuvasti tililleen.
T. Neljän äiti (joka luuli olevansa todella tarkka)ja alakoulunope (joka siivoaa joka kevät koulunsa käytäviltä kollegojensa kanssa muutaman jätesäkillisen (!!) nimettömiä vaatteita ja tarvikkeita koulun löytötavaranäyttelyyn ja joita kukaan ei kuitenkaan huoli)
Löytötavara kaapissa on keväisin valtavasti vaatteita, jotka viedään roskiin ja parhaan hyväntekeväisyyteen. Ei riitä, että vaatteessa on etunimi kun koulussa on kymmeniä Veetejä ei ole hajuakaan kenen Veetin se vaate on. Siksi nimellisiäkin on löytötavarakaapissa.
ihan tajua noita koulu-vertauksia? Kun kyllä mä ainakin olin jo sen verran iso ihminen kouluun mennessä, että omista tavaroista osasi huolen pitää. Ikinä en hukannut mitään. Eikä kyllä läheisimmät koulukaveritkaan. On aivan eri asia joku päiväkoti. Minä nostaisin haloon, jos ostamani ja MAKSAMANI vaatteet johonkin katoaisi.
Niin lyhensin vaan että niissä löytökamoissa ei ole nimeä. Suuressa osassa ei ole. Osassa on, mutta nimestä ei saa selvää tai on vain nimikirjaimet tai sellaista lasta ei tunne kukaan tai sillä nimellä on vaikka kuinka monta lasta. Ihmettelen kuitenkin sitä, kuinka joltakin lapselta katoaa uudenveroinen talvitakki, ilman nimeä. Takkia kierrtätettään luokissa ja kukaan ei tunnista omaksi. Joku kaveri saattaa sanoa jollekin luokkakaverille, mun mielestä sulla oli kerran tollanen. Mutta kaveri itse katsoo takkia kuin ei olisi koskaan nähnytkään. Kotiinkin olen vastaavia viestitellyt. Tavaraa on vaan ihmisillä niin paljon näköjään.
kirppikseltä ostettuja huonoja kuluneita ulkovaatteita. Eikö se lapsi kuitenkin ulkoile valtaosan viikon ulkoiluistaan siellä päiväkodissa. Miksi se pitäisi tehdä huonoissa vaatteissa ja sitten viikonloppuna juosta pari tuntia ulkona niissä kalliissa hyvissä haalareissa. Vai saako ne hyvät sitten kivaan hintaan myytyä eteenpäin, kun eivät kulu?
Jopa siellä päiväkodissa! Omituisen usein palkataan lukutaidottomia, joilla ei ole sen vertaa osaamista, että katsoisivat nimilapusta, kenen se vaate on.
Päiväkotiin ei kannata viedä edes halvimpia kuravaatteita, koska sadepäivänä ne ovat korvaamattomia (vaikka miten olisi hintaa 2e). Hoitajille voi sanoa, että vaatteet on tuotu, olkaa hyvä ja etsikää. Ei ole vanhempien asia korjata hoitajien mokia.