Antakaapa te lasten äidit tuomionne, olenko ammattitaidoton pph?

Olen siis itse opettaja ja tottakai niihin oppilaisiin kiintyy. Tietysti ymmärrän ajatuksena sen, että ei saa kiintyä niin paljon, että esim. arviointikyky hämärtyy tai asettaa toiset lapset eriarvoiseen asemaan, mutta ylipäätään tunteellisuus on yksilöllistä. Joku tirauttaa kyyneleitä muutenkin harva se päivä eikä aina ole kyse mistään maailman suurimmasta asiasta. Toinen ei sitten itke koskaan mutta sydän meinaa haljeta ihan pienistäkin jutuista.



Mutta totuus on, että lasten lähtöihin tottuu. Ehkä he vain ajattelivat, että tunteellisuutesi näyttää selvästi sen, että olet tuore alalla. Silti koen, että mieluummin lastani hoitaisi pph, joka tekee hommaa sydämellä kuin joku leipätyönä hommaa hoitava puukasvo. En käsitä, mitä haittaa on siinä, että on yleisesti kiintynyt hoidettaviinsa (kunhan ei suosi yhtä) ja myös sen näyttää. Ovathan ne lapsetkin kiintyneitä heidän ympärillään oleviin aikuisiin ja näyttävät sen. Miten oletamme lasten kykenevän näyttämään tunteitaan, jos hoitajien on oltava lähtötilanteissa puukasvoja?



Jujuna sanoisin, että kun se kiintymys on hallinnassa eikä aseta uutta lasta eriarvoiseen asemaan vanhaan lapseen nähden, niin siitä vaan. Ehkä tuo avainsana on se, että ei kiinny LIIKAA. Liika kiintyminen tekee oman työn hankalaksi, kun alkaa jo etukäteen surra, milloin se lapsi lähtee. Mutta sellainen normaali kiintyminen ja tunteiden osoittaminen on minusta hyvä asia.

kyllä saa kiintyä, mutta sinun tulisi aikuisena osata hillitä tunteitasi siten ettei lapsille aiheudu siitä mielipahaa. lapset saattavat alkaa suremaan pph:aansa ja näin ollen miettimään miksi täti itkee ja pitävät vielä omana vikanaan. symppis saa olla mutta liika on liikaa.

Tuskin lapset itkun tirautusta pelästyvät, etenkin jos hoitaja osaa kertoa, että on tykännyt olla lasten kanssa ja tulee vain ikävä, siksi tuli tippa linssiin tms. Vanhempana minusta olisi vain äärettömän ihanaa, jos hoitaja liikuttuisi joutuessaan eroon lapsestani. Silti voin ymmärtää nuo ehkä ohjaaviksi tarkoitetut kommentit siitä, että pitää osata huolehtia ammatillisesta jämäkkyydestään, eikä myllertää hirmuisten tunnekuohujen vallassa. Tuskin siis tarkoittivat mitään ikävää, kunhan vain muistuttivat siitä, että viime kädessä sinä olet kuitenkin ammattilainen. Eihän pastorikaan voi tai ylipäätään jaksa itkeä kaikkia hautajaisia tai häitä läpi, vaikka toki useimmilla välillä tulee eteen tunteita nostattavia tilanteita, mutta ei pastori siis voi alvariinsa vetistellä.



Sitäpaitsi kyllä minäkin olen niin herkkis, että vetistelen joka jumalan kevätjuhlassa viimeistään siinä kohden, kun ne ekaluokkalaiset pikkupätkät tulevat lavalle. Huoh. :D

ymmarran etta lapsiin kiintyy!



Mutta aikuisena on osattava olla itkematta lapsen nahden erotilanteissa, sina vahvana aikuisena pidat lasta pystyssa! Toki voit kertoa lapselle etta on ollut mukavaa yhdessa, ja etta on haikea olo kun nyt erotaan, ja etta on lupa ikavoida toista :). Tunteet on hyva asia!



Esimerkkina tasta tilanne missa aiti vei lapsensa etaisalle kesalomaviikkoa viettamaan (2km paahan, lapset isallaan muutenkin viikoittain) - ja aiti alkaa vollottamaan isan etupihalla ikkunan edessa kun lapset ovat jo hanelle heipat sanoneet ja tulleet isalle sisalle. Lapset sitten juoksevat ulos uudelleen aitia lohduttamaan ja heille tuli tasta kurja mieli.

Loppuloma olikin sitten naurua ja ihanaa yhdessaoloa :), mutta kurja aloitus tuli.

Halattiin hyvästit ja kyyneleet kihosivat silmiin, mutta sain skarpattua itseni niin kauan kun olin lasten näkösällä =) Toki lapset vaistosivat haikeuteni, heidänkin heippansa olivat selvästi erilaiset kuin tavallisena iltapäivänä.



On varmaan totta, että minun tulisi kovettaa itseäni hieman, mutta vain sen verran että kuitenkin voin tehdä työtäni sydämellä.. =)

En aio kuitenkaan vastaisuudessakaan hoitaa hoitolapsiani liukuhihnatyönä, sanovat sitten alan gurut mitä tahansa.



t. ap

jättää lapset reippaana. Tyyliin nähdään taas jossakin! Lapset saavat kyllä itkeä, mutta usein jos hoitajan lähtöstä tehdään iloinen tapahtuma, niin lapsetkin iloisia. Eli hoitaja lähtee tekemään jotakin uutta kivaa ja o innoissaan ja samalla sanoo lapsille, että toivottavasti tavataan pian jossakin.

Suomi on puukasvoisten maa.En käsitä miksei hoitotäti saisi näyttää sitä,että tulee lapsia ikävä.Miksi täällä pitäisi olla aina niin hillitty ja hallittu?Ei lapset siitä saa traumoja jos täti itkeä tirauttaa,halaa lapsia ja toivottaa hyvää jatkoa.Tunnevammaisia lapsia kasvaa sen sijaan yhteiskunnassa,jossa tunteet piilotetaan eikä niitä hyväksytä eikä käsitellä.Lapset pitää itkemistä täysin luonnollisena asiana-itkeväthän he itsekin vuolaasti.Lapsilla on luontaisesti kyky ilmaista surua kun moni aikuinen taas on menettänyt itkemisen kyvyn.

usein meitä opettajiakin itkettää, kun lapset jättävät koulun ala- tai yläkoulun päättäjäisjuhlissa.



t. ope

Järkyttäviä ajatuksia siitä ettei tunteita saisi näyttää.Näitä tunnetaitojahan me opetamme lapsille jotta he osaisivat olla aitoja ja osoittaa sen tunteiden kautta. Ei ole ihme kun suomessa aikuisilla paljon mielenterveys,alkoholi ym.ongelmia kun ei osata ilmaista itseään..Terve!

T.LTO 15.v kokemuksella