Onneksi palstalemmikki Jani Toivolasta ei tullut ministeriä
Sen juttuja kun olen kuunnellut niin on kerrassaan uuden Terijoki 2 hallituksen paras osa, ettei eliniän pidentämiseen tähdännyt Jani saanut salkkua.
Kommentit (27)
Perussuomalaisten äänikuningatar Kike Elomaa sanoo Nelosen uutisten haastattelussa olevansa valmis jopa ministeriksi.
"Olen tottunut sitä vastuuta kantamaan. Jos ministeripaikkaa tarjotaan, niin miksi ei, kyllä se vaan sopii."
Yhdeksi itselleen mieluisaksi ministeripestiksi Elomaa nimeää kulttuuriministerin salkun.
"Vielä ei ehkä olekaan ollut sellaista kulttuuriministeriä, joka on tehnyt 30 vuotta työtä alalla päätoimisesti. Tarkoitan nyt musiikkipuolta ja urheilupuolta", Elomaa sanoo.
Röntgenhoitajanakin työskennellyttä äänikuningatarta kiinnostaa myös terveysala.
"Ja isänmaallisena ihmisenä jopa puolustusministerin hommat."
on hetkeäkään kuvitellut että sahuri päästettäisiin ministeriksi. Jos joku on ottanut aiheesta vitsailun tosissaan, niin voi voi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Kike Elomaa kertoo vain leikitelleensä ajatuksellä ministerin paikasta.
Kovaan ryöpytykseen valintansa jälkeen joutunut Elomaa kiistää, että hän olisi sanonut olevansa valmis ministeriksi. Kansanedustajan mukaan keskustelu ministerinsalkusta on "käytäväpuhetta".
- Heitin sen vain leikkimielisesti, kun kaikilta kysyttiin, mikä paikka kiinnostaisi, Elomaa puolusteli.
- En ole millaan tavalla pyrkinyt tai puhunut siitä sen enempää, eikä ole kukaan muukaan puolueessamme, Elomaa kertoo.
Elomaa ei kuitenkaan kieltänyt, etteikö kulttuuriministerinsalkku olisi mieleinen.
- Minulla on 30 vuoden kokemus musiikkialasta. Olen elättänyt itseni musiikilla 26 vuotta, ja minulla on takana 6 pitkäsoittoa. Olen myös kirjoittanut kirjan, Elomaa perustelee mahdollisuuksiaan kulttuuriministeriksi.
- Joku muu päättää näistä asioista, Elomaa toppuutteli.
Perussuomalaisten äänikuningatar Kike Elomaa sanoo Nelosen uutisten haastattelussa olevansa valmis jopa ministeriksi.
"Olen tottunut sitä vastuuta kantamaan. Jos ministeripaikkaa tarjotaan, niin miksi ei, kyllä se vaan sopii."
Yhdeksi itselleen mieluisaksi ministeripestiksi Elomaa nimeää kulttuuriministerin salkun.
"Vielä ei ehkä olekaan ollut sellaista kulttuuriministeriä, joka on tehnyt 30 vuotta työtä alalla päätoimisesti. Tarkoitan nyt musiikkipuolta ja urheilupuolta", Elomaa sanoo.
Röntgenhoitajanakin työskennellyttä äänikuningatarta kiinnostaa myös terveysala.
"Ja isänmaallisena ihmisenä jopa puolustusministerin hommat."
Mä en tiennyt että Kike ei oikeasti ole mikään penaalin terävin kynä.
Onpas täällä lapsellista porukkaa kirjoittamassa. Ihan kuin teini-ikäisten tyttöjen toisiinsa kohdistuvaa haukkumista. Lauseen mittaisia solvauksia joita toinen komppaa heti perässä. Miten te persut ja vihreät viitsitte?
ellei joku muu? Eestaas, siitä se keskustelu syntyy.
Oikeasti en usko että tässä nyt persut ja vihreät keskustelee, ihmiset haukkuu yli puoluerajojen. Ainakin mä piikittelen persuja(kin) vaikken vihreä ole. Joskus vihreitäkin, mutta homous ei ole musta syy louskuttaa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kertoi Ylen Aamu-tv:ssä, että hänellä on jo mielessään ministeriehdokkaita.
Varsinais-Suomen vaalipiirin ääniharava Kike Elomaa (ps) sanoo luottavansa täysin Soinin harkintaan hallitusneuvotteluissa.
–?Ministeripaikoista on aikaista puhua. Jos hallituspaikkoja perussuomalaisille tulee, niin katsotaan sitten uudelleen, Elomaa toteaa haastattelussaan Turkulaiselle maanantaina aamupäivällä. Pienen tinkaamisen jälkeen Elomaa kuitenkin myöntää, että ministerin salkku kiinnostaisi.
–?Jos ajatellaan ammattiuraani, niin tietysti terveyspalvelut kiinnostavat. Mutta jos ajatellaan kokonaisvaltaisesti, niin eiköhän todennäköisin olisi kulttuuri- ja urheiluministerin salkku. Kulttuuriministerinä ei vielä ole ollutkaan ihmistä, joka olisi tehnyt alalla 30 vuotta työtä, hän viittaa urheilu- ja viihdetaitelijauraansa.