Lue keskustelun säännöt.
Tyytymätön, ikävästi käyttäytyvä lapsi...
17.06.2011 |
Mulla on perustyytymätön, aina naama vinossa oleva lapsi jolle kaverisuhteet on vaikeita (arvaan että juuri näiden piirteiden vuoksi) ja nyt kesäloma on ollut yhtä helvettiä, vinkumista valittamista ja voihkimista.
Ikää on lapsella 9v ja tämä alkaa vaikuttaa pikkusisaruksiin jotka ovat perusluonteeltaan iloisia ja kilttejä, mutta nyt ovat myös alkaneet tämän valitusmoodin.
Mietin että mikä olisi oikea tapa suhtautua tähän? Ennen järkkäsin kaikkea kivaa ja tuin kaverisuhteiden onnistumista, mutta tämä alkaa vaikuttaa myös omaan jaksamiseeni. Kaikesta huokuu tyytymättömyys ja se on todella ärsyttävää.
Meillä on ollut lapsen kanssa tosi läheinen suhde, minkä vuoksi tämä on kaksinverroin harmillista. Usein tuntuu etten enää pidä koko lapsesta :(
Onko muilla pikkukoululaisilla samanlaista, vai onko tämä joku orastava luonteenpiirre :( ?
Kommentit (32)
Ehkä jotakin on tapahtunut, ehkä vaistoaa sinun ärtymyksesi, ehkä murrosiän merkkejä... Älä vain luo lukkoon käsitystäsi lapsesta tämän ollessa 9. Sinä olet aikuinen ja tunnelma perheessä on sinun vastuullasi ensisijaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teillä kahdenkeskistä aikaa? Annatko myönteistä palautetta? Onko hän mustasukkainen pienempien saamasta hoivasta?
Meillä on ihana kiva 7 v, tokalle menevä siis, ja on jo muutaman vuoden ollut tommonen tyytymätön ja valittaja, riidan haastaja pienemmälleen nyt ekaluokan aikana ja koulumaailman oppien myötä.
En järkkää kivaa enkä muutakaan lapselle, joka valittaa kaikesta ja mikään ei ole sitten hyvin.
Toisaalta jonkun tosi kivan jutun jälkeen, leikkipuistoretki tai uimaranta tai jotain, alkaa se valitus ja tyytymättömyys.
en minäkään jaksa sitä. Kaikken eniten rassaa kun automatkalla alkaa se vingunta ja valitus ja riitely. ja pienemmän kiusaaminen.
Laitelen toisinaan huonearestiin tai jäähypenkille.
tai sitten otan viikkorahasta pois.
Ja kaverisuhteet on tälläkin vaikeita. Pahantuulisuuden vuoksi mutta myö siksi, että haluaa määräillä eikä osaa jakaa, tai tehdä komproimisseja.
Minusta ap. kuulostaa niin negatiiviselta ja tyytymättömältä ettei lapsiparalla ole ollut mitään mallia oppia positiivisemmaksi ihmiseksi.
Kerro, että ihmisen on hallittava mieltään ja mielialojaan ja pyrittävä tasapainoiseen hyvään oloon. Anna keinoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
keliakia tai joku ristikkäisallergia (tai miksikä sitä kutsutaankaan). Jos lapsella on aina ollut fyysisesti huono olo niin ei ehkä tunnista sitä itse, mutta vaivaa kuitenkin. Vaikuttaa sitten yleisfiilikseen.
Tai sitten on vain luonteeltaan negis.
Meillä 9v. poika ja on tyytyväinen ja iloinen.
Musta kyseessä luonteenpiirre.
Mun 7v. kuopus varmasti olisi tuollainen, jos ei olisi kavereita.
Lapsellasi pitäisi olla tekemista ja varsinkin niitä kavereita. Tuon ikäisen pitäisi osata järjestää itse itsellensä ne kaverit.
Ainakaan mun sosiaalinen kuopus ei jaksa happamia ja tylsiä lapsia.
Musta sun tehtävä on vain vähän avittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on yksi lapsi, hänkin (vasta) 5v, mut tässä edes jotain vastausta. Jos alat olla itse noin väsynyt ja kyllästynyt tilanteeseen, ajattelisin, että tarvitset apua, miten päästä eteenpäin. Lapsi on kuitenkin vasta 9v, hänellä ei ole taitoja ratkaista "ongelmaansa" itse, vaan hän tarvitsee siihen teidän apuanne. Voisin kuvitella, että häntä itseäänkin harmittaa, kun aina on paha mieli ja huomaa aiheuttavansa sitä toisillekin. Yritän sanoa siis sitä, että en usko olevan apua ainakaan siitä, että häntä pelkästään moititaan. Jos saa aina vain kielteistä palautetta , hän alkaa uskoa, että hänessä ei ole mitään hyvää.
Riittäisikö sinulle joku kasvatusaiheinen, mistä saisit neuvoja miten päästään eroon kierteestä, vai tarvitsetko keskusteluapua? En osaa sanoa, mistä keskusteluapua saisi. Onko perheneuvola yksi vaihtoehto? Joka tapauksessa toivon teille parempaa jatkoa ja voimia tilanteeseen!
ennen sisarusten syntymää en ole edes tajunnut miten haastava.
Häntä on huomioitu aina paljon ja isona sisaruksena erityisen paljon, mutta kaikkea ei voi saada 24/7.
Tykkää paljon kahdenkeskisestä ajasta, silloin on mukavaa seuraa, mutta sitä ei voi tarjota koko ajan, niin kuin ei viihdytystäkään.
Käyttäytyy huonosti ja sitten kun siitä huomauttaa, sekin on aina jonkun muun syy.
Kaverisuhteissa olen avittanut eskarista saakka, kuljettanut kavereille vähintään kerran viikossa , kehotan soittamaan, järjestän lapsille kivaa kun tulevat meille.. mutta aina menee kaikkien kanssa sukset ristiin :( olen näitä selvittänyt muiden vanhempien ja koulun kanssa...
Säälittää pienemmät, jotka saavat tämän vuoksi paljon vähemmän huomiota kuin haluaisin antaa.
Säälittää myös lapsi itse.
Lapsella ei ole mitään selitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
usein juttelut koulukuraattorin ja terveydenhoitajan kanssa voivat avat jotain mikä lapsella on solmussa. Kysyisin ammatti-ihmisiltä apua.
ja meillä onkin ollut mahtava ope, jonka kanssa on saatu paljon positiivista aikaan.
Ehkä syksyllä sitten, vaikka epäilen mihin siellä olisi resursseja, kun perheemme on kuitenkin ihan 'normaali'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on ihana kiva 7 v, tokalle menevä siis, ja on jo muutaman vuoden ollut tommonen tyytymätön ja valittaja, riidan haastaja pienemmälleen nyt ekaluokan aikana ja koulumaailman oppien myötä.
En järkkää kivaa enkä muutakaan lapselle, joka valittaa kaikesta ja mikään ei ole sitten hyvin.
Toisaalta jonkun tosi kivan jutun jälkeen, leikkipuistoretki tai uimaranta tai jotain, alkaa se valitus ja tyytymättömyys.en minäkään jaksa sitä. Kaikken eniten rassaa kun automatkalla alkaa se vingunta ja valitus ja riitely. ja pienemmän kiusaaminen.
Laitelen toisinaan huonearestiin tai jäähypenkille.
tai sitten otan viikkorahasta pois.Ja kaverisuhteet on tälläkin vaikeita. Pahantuulisuuden vuoksi mutta myö siksi, että haluaa määräillä eikä osaa jakaa, tai tehdä komproimisseja.
Ootteko köyhiä?
Saako lapsi tarpeeksi kivoja virikkeitä? Käyttekö ulkomailla? Onko lapsella omaa huonetta eli omaa tilaa tarpeeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kukaan ei viihdy lapsen seurassa, en voi kavereita pakottaakaan. Toisaalta näyttää että lapsi stressaantuu seurassa, ja kaipaa omiin oloihinsa nopeasti. Ei enää yritä itsekään. Vapaa-ajalla ei ole seuraa lainkaan. Paitsi oma perhe.
Ootteko köyhiä?
Saako lapsi tarpeeksi kivoja virikkeitä? Käyttekö ulkomailla? Onko lapsella omaa huonetta eli omaa tilaa tarpeeksi?
museot, Lintsit, Korkeasaaret, viime vuonna oli kaksi kertaa ulkomailla ja oma huonekin on.
Itse ajattelen osin että nimenomaan se on SYYNÄ tähän, että lapsi on saanut liikaa, eikä osaa rauhoittua vain olemaan. Mun mielestä elämän tarkoitus ei kuitenkaan ole mikään pikanautintojen sarja...
toki siihen voi yrittää vaikuttaa, puhua, puhua ja puhua, siis miltä oikeesti tuntuu lapsesta ja miksi, mikä on se asia ydin oikeasti, minkä ilmaisee tyytymättömyytenä. Millä muilla keinoin tuon tunteen voisi ilmaista. Mikä hänen oma toimenpiteensä voisi vaikuttaa tilanteeseen myönteisesti jne.
Mutta ei sitä perusluonnetta kuitenkaan saa muutettua.
Mulla yksi haastava lapsi, ei kuitenkaan ihan samanlainen. Neljästä lapsesta toinen, pienestä pitäen ollut haastavampi niissä asioissa, joissa on. Ihan erilainen kuin muut. Koko perheen vaan pitää oppia elämään asian kanssa mahdollisimman hyvin ja juurikin niin, ettei hän saa leimaa "perheen paha tyyppi". Meillä ikävä kyllä se on aika lähellä ja se tekee tuhoaan paljon enemmän kuin lapsen todellinen käytös.
Ei hän nyt sentään mikään jatkuva kitisijä/vinkuja ole, mutta on hyvin kriittinen ja valikoiva. Tyttö täytti juuri 10v. Koskaan ei tee mitään ekalla käskyllä, vaan aina vänkää ja kyseenalaistaa. Ei myöskään hyväksy mitään päätöksiä tms. vaan aina kyseenalaistaa kaiken. Tekee ja hyväksyy kyllä lopulta, mutta kaikesta joutuu vääntämään/parustelemaan. Eihän nuo periaatteessa huonoja piirteitä ole, mutta aina ei vaan jaksaisi sitä ensimmäiseksi tulevaa negatiivista asennetta. Olenkin lapselle sanonut, että elämästä tulee tosi vaikeaa, jos ei opi ajattelemaan ja suhtautumaan asioihin positiivisemmin. On mun mielestä kuitenkin ihan tervettäkin kyseenalaistaa asioita, mutta ei ihan kaikkea ja aina...
Meidän esikoinen ja kuopus ovat kerrassaan helppoja tapauksia, aina positiivisia ja innostuneita ja ehkä siksi tuo keskimmäinen tuntuu pahemmalta kuin onkaan. Hän on ollut tuollainen pienestä asti ja kuopus on paljon nuorempi häntä eli ei ole joutunut olemaan huomiotta pienestä pitäen. Hän on siis saanut olla pitkään kuopuksena ennen viimeisen syntymää.
Mä olin lapsena samanlainen, mutta en saanut koskaan mitään.
Joku häiriö aivoissa? Olen alkanut epäillä että mulla on/oli ad/hd tms.
ajattelee asioita syvällisesti, on antelias, ajattelee asioita loppupeleissä muiden kannalta, esim puolustaa kiusattuja jne. Jatkuva negatiivisuus vaan on todella rasittavaa ja luo koko perheeseen jännitteitä ja tosiaan aiheuttaa negatiivisen palautteen, joka varmasti pitkässä juoksussa vaikuttaa itsetuntoon ja olen yrittänyt sitä viimeiseen asti välttää.
Tänään juteltiin ennen nukkumaanmenoa, ja ymmärsi ehkä vähän jollain tasolla, sanoi ettei hänellä ole mikään huonosti tms... jos jollain on toimiva malli positiivisen muutoksen aikaan saamiseksi niin saa jakaa!
onko aina ollut tuollainen?