Miksi neovolassa kysytään kuukautiskierron pituus, kun laskevat lasketun ajan 28 päivän mukaan?
Mitä sillä tiedolla oikeasti tekevät kun sitä ei kuitenkaan käytetä?
Ultrankin mukaan laskettua aikaa korjataan vasta jos se heittää yli 5 päivää.
Esim mulla kierto 24 päivää, ja ultra näytti raskauden olevan 5 päivää pidemmällä, mutta silti lasketaan 28 päivän mukaan.
Eihän asialla tietysti ole merkitystä, kuin siinä vaiheessa jos lapsi syntyisi kovasti etuajassa.
Kommentit (2)
vaikka kerroin , että mun kierto on ainakin 35 päivää. Sen mukaan mentiin sit veriseereumikokeeseen, joka hälytti. Mut oli jo silloin ultrattu (keskenmeno epäilyn vuoksi, verenvuoto), mutta neuvola ei uskonut ultrauksen tulosta, jonka mukaan raskaus oli 16 päivää nuorempi. Pääsin sit sikiötutkimusyksikköön, jossa lääkäri sanoi kaiken näyttävän olevan ok, ja ettei verikokeen tulos pidä paikkansa, kun otettiin liiana aikaisin. Se siis maksoi yhteiskunnalle ainakin sen käynnin sikiötutkimusyksikössä, hoitajan ja lääkärin ajan , ja yhden ultran.
Itse tiesin tarkan ovulaatiopäivänkin, mutta ei sillä ollut vaikutusta laskentatapaan.
Eipä silti, lapsi sattui kuitenkin syntymään neuvolan laskettuna päivänä! :D