Oletko koskaan ollut työssä joka on ollut sinulle älyllisesti liian vaikeaa?

Ensimmäiset kaksi vuotta oli varsinaista suossa rämpimistä, mutta en halunnut luovuttaa, koska kyseessä oli unelmatyöni ja työyhteisö huippumukava. Kahden vuoden jälkeen aloin hiljalleen päästä jyvälle, mutta oppimisprosessi on käynnissä yhä edelleen, seitsemän vuoden kuluttua. Se kai tässä viehättääkin. Koko ajan voi oppia uutta. Toisaalta olen tajunnut senkin, ettei jäljen arjessa tarvitse aina olla 10 + -luokkaa, vaan joskus riittää, että mennään rimaa hipoen.

Enkä tietenkään ole niihin jäänyt vaan kohta hommat opittuani siirtynyt seruaavaa, vähän vaikeampaan hommaan. Nyt mä oon dosentti ja kohta mä pääsen Eurahoitteiseen huippuyksikköön töihin.

Olen ollut työssä joka oli kielellisesti liian vaikeaa, ei älyllisesti. Tarkoitan sitä, että työssä olisi pitänyt olla natiivipuhujan englannin kielen taito tai ainakin oikeustieteiden koulutus. Omasta teknisestä taustastani oli paljon hyötyä, mutta päivittäin huomasi että "voi kun..."



Vaihdoin kolmen vuoden jälkeen, lähinnä siksi, että tiesin että sen paremmaksi en olisi enää työssä kehittynyt, olin vain superväsynyt iltaisin. Hyvä kokemus kyllä, ja siitä on ollut myöhemmin työelämässä hyötyä.

Päätöksiä pitää tehdä sekunneissa ja samalla osata ajatella asiaa useista näkökulmista. Periaatteessa kaikkiin juttuihin ohjeet on kirjallisena, eli jos juttu on näin, teet näin, jos taas juttu on noin, teetkin näin... Mutta harvoin asia menee täsmälleen niinkuin ohjeissa, jatkuvasti pitää soveltaa. Lisäksi uusia ohjeita tulee jatkuvasti, tänään asia menee näin, huomenna taas noin, ja parin päivän päästä taas uusi ohjeistus...



Keissit ei varsinaisesti ole vaikeita, mutta vaikeaksi koen työni koska inhoan tätä sydämeni pohjasta ja tekisi mieli haistattaa paskat koko työlle. Mua ei kiinnosta, ei huvita jne. Ja valitettavasti sen näkee työnjäljessä. Kun ei ole kiinnostusta oppia uutta eikä tehdä. Kaikki menee juuri ja juuri rimaa hipoen. Olenkin lähdössä heti kun löytyy parempi työ...

...hommat sujuu. Joskus tuntuu, että pääsen liiankin helpolla. Erikoisasiantuntijatehtävissä. Jokainen taaplaa kykyjensä mukaan.

se, että työt ovat olleet älyllisesti liian helppoja. Ei meinaa jaksaa keskittyä kun homma toistuu samanlaisena joka päivä, tietysti pienin variaatioin. Tässä huomaa, että itsekin laskee rimaa aina vaan alemmas kun ei oikeasti viitsi keskittyä. Onneksi törmään silloin tälloin muihin samaa työtä tekeviin, joiden standardit ovat vielä paljon huonompia kuin omani, ja jotka silti luulevat tekevänsä hommansa kunnialla ;-)



Mutta tsempit ap:lle, ymmärrän kyllä ongelmasi, mutta se voi olla enemmän korvien välissä kuin todellisuutta. Unohda perfektionismi ja anna palaa.

Itselläni on ollut suurin ongelma se, että työt ovat olleet älyllisesti liian helppoja. Ei meinaa jaksaa keskittyä kun homma toistuu samanlaisena joka päivä, tietysti pienin variaatioin. Tässä huomaa, että itsekin laskee rimaa aina vaan alemmas kun ei oikeasti viitsi keskittyä.

Olen liki poikkeuksetta ollut kaikkia esimiehiäni älykkäämpi. Yleensä ongelmana onkin töiden liian vähäinen älyllinen rasitus. Haastavampaa työtä taas en saa, koska en ole muodollisesti pätevä. Oma-aloitteisuuden ja pitkäjänteisyyden puute henkilökohtaisessa elämässä on johtanut siihen, etten ole saanut mitään tutkintoa valmiiksi.

Henkistä rasitusta kyllä piisaa töiden määrän vuoksi. Silloin harvoin kun saan yksittäisiä haastavia työtehtäviä niin saan kiitosta sanallisesti, mutta palkassa ei näy mikään. Motivaatio alkaa laskea ja sitä myöten työn jälki huononee =( Onneksi sentään pidän työstäni! Yritän keksiä itselleni älyä rasittavaa puuhaa vapaa-ajalla vastapainoksi. Välillä tuntuu kuin olisi työ- ja vapaa-aika nurin perin.

aina uusi projekti 3-4 kk välein ja aihealue aina uusi ja siitä siten kirjoitat dokumentit koodareita varten. Mielenkiintoista mutta välillä rasittavaa kun aina saa aloittaa tiedonkeräilyn alusta ja lopussa tiedolla ei tee oikeasti mitään.

Olen liki poikkeuksetta ollut kaikkia esimiehiäni älykkäämpi. Yleensä ongelmana onkin töiden liian vähäinen älyllinen rasitus. Haastavampaa työtä taas en saa, koska en ole muodollisesti pätevä. Oma-aloitteisuuden ja pitkäjänteisyyden puute henkilökohtaisessa elämässä on johtanut siihen, etten ole saanut mitään tutkintoa valmiiksi.

Henkistä rasitusta kyllä piisaa töiden määrän vuoksi. Silloin harvoin kun saan yksittäisiä haastavia työtehtäviä niin saan kiitosta sanallisesti, mutta palkassa ei näy mikään. Motivaatio alkaa laskea ja sitä myöten työn jälki huononee =( Onneksi sentään pidän työstäni! Yritän keksiä itselleni älyä rasittavaa puuhaa vapaa-ajalla vastapainoksi. Välillä tuntuu kuin olisi työ- ja vapaa-aika nurin perin.

näköjään ole älykkyydestä mitään hyötyä, jos kaikki muut edellytykset menestymiseen puuttuu.