Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon kouluikäisenne
14.06.2011 |
tietävät perheen rahatilanteesta?
Mä en lapsille kauheasti ole meidän rahoista puhunut. Tullaan toimeen, on katto pään päällä ja kaapissa aina ruokaa. Jotain harrastuksiakin on kyllä varaa maksaa, kaikkeen tarpeelliseen on kyllä varaa ja joskus jotain ekstraakin saadaan jne. Ei varsinaisesti olla ihan persaukisia, mutta ei sitä keskituloinen perhe rikastumaan silti pääse.
Esikoinen on nyt kouluikäinen ja aina aika-ajoin haluis tilata lehtiä, haluis harrastaa sitä ja tätä ja tota jne... Noh, leluihin ja krääsään on helppo sanoa ei ja harrastusten määrääkin voi vielä rajoittaa, mutta miten sitä nyt sit asian esittäisi, jos voisi kyllä harrastaa pesäpalloa, mutta ei ratsastusta tms. Tai haluis ulkomaille, mutta ei mennä. Mennään mökille. Tietty lapsille on opetettu, ettei se raha kasva puissa, äidin kortilla ei aina ole rahaa, eikä mikään ole ihan ilmaista. Tytön kavereiden vanhemmat vaan tuppaa olemaan vähän varakkaampaa väkeä (yhdellä on oma poni, toiset reissaa ulkomailla useamman kerran vuodessa, suurin osa asuu hitonmoisissa lukaaleissa...), joten väistämättä tulee aika-ajoin eteen se, että meillä ei vaan ole varaa tehdä samoja juttuja...
Kommentit (2)
Mutta minusta on myös niin, että alakouluikäinen tai ehkä vielä yläkouluikäinenkään ei ole kypsä haltsaamaan kaikkia talouden yksityiskohtia ja sitä, miten rahaa tulee ja menee ja mitä kautta sitä kierrätetään.
Lisäksi minusta on niin, että kouluikäisen (vielä yläkouluikäisen ja lukiolaisenkin) KUULUU esittää yltiöpäisiä toiveita siitä, mitä olisi kiva saada tai voida tehdä. Vanhempien vastuulla on sit todeta, että ei se vaan onnistu, koska rahat menee muuhun tärkeämpään. Myöhemmin noista toiveista tulee aikuistuvien lasten omia haaveita, ja he oppivat itse joko tekemään niistä mahdollisia tai luopumaan niistä jonku ntärkeämmän asian vuoksi. Mut vasta myöhemmin, alaikäisten kohdalla se on vielä vanhempien velvollisuus. Tottakai ois mukavampaa, jos lapset tajuais olla haluamatta mitään, mitä heiltä joutuu kieltämään, mutta ei sen silti kuulu mennä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mikä on mahdollista ja mikä ei. Ikää heillä 9v ja 7v.
Meillä on myös asiat ihan hyvin, mukava asunto (vuokra-sellainen tosin, omaan ei tältä alueelta ole varaa ja liian pienikin se kyllä on), ruokaa, vaatteita (iso osa kirppiksiltä, lapsille aivan normaalia), kivat harrastukset.
Meidänkin lasten kavereilla on useilla hulppeat asunnot, ulkomaanmatkoja, tavaraa jne jne, mutta eipä tuo ole ainakaan vielä häirinnyt. Kyllä lapset ovat kysyneet tai esittäneet toiveita ulkomaanmatkoista, mutta hyväksyneet sen, ettei rahaa niihin ole ja toisaalta, että arjen pienistä luksuksista täytyisi luopua päästääkseen esim. ulkomaille.
Minusta on vain reilua, että lapsetkin tietävät suunnilleen, missä mennään, en halua että he pitävät meitä ilkeinä (kun emme osta ja tee sitä ja tätä) ja että he miettivät toiveitaan tarkasti. Toisaalta rahahuolista - joita ei siis onneksi sen enempää ole - en toki kertoisi lapsille.