Mä oon jotenkin ihan outo. Mulla on nyt

ihmettelen, kun toiset sanoo melkein heti synnytettyään kärsivänsä jo kauheasta vauvakuumeesta. miten siitä voi kärsiä, kun on jo vauva? jos yksi vauva ei tätä "tarvetta" täytä, miten toinen sitten täyttäisi? ei pahalla, kunhan mietiskelen.

toki tajuan, että sisarus pienellä ikäerolla on lapsellekin kiva, mutta silti jotenkin ihmettelen, oisi kiva kuulla mitkä teidän motiivit on tehdä lapsia pienellä ikäerolla?

oli se, että haluan esikoiselle kaverin ja tuntuu että perhe ei ole vielä koossa vaan haluamme sen toisen lapsen. Sen saatuamme tunsimme olevamme kokonainen perhe. Ja lapset rakastavat toisiaan :)

oli se, että haluan esikoiselle kaverin ja tuntuu että perhe ei ole vielä koossa vaan haluamme sen toisen lapsen. Sen saatuamme tunsimme olevamme kokonainen perhe. Ja lapset rakastavat toisiaan :)

Kun esikoinen oli 12kk, tulin uudestaan raskaaksi. Nyt meillä on sekä tyttö että poika, eikä vauvakuumetta ole enää ollut. Tuntuu juurikin siltä, että nyt olemme valmis ja kokonainen perhe. Ei meiltä enää mitään puutu. :)

esikollensa ovat niitä tyytyväisiä ja osaavia vanhempia.

Sulla taas taitaa olla asiat vähän rempallaan ja et osaa klaarata edes yhden lapsen kanssa, siksi et sisimmässäs edes mieti toista. Sulla vanhemmuus hakusessa ja pärjääminen yhdenkin kanssa taitaa olla niin ja näin.

Jotenkin sun viestistä tulee ilmi kateus ja varmaan oletkin. Kaverit tekee toisen lapsen ja sä pähkäilet oloas yhden kanssa. Hyvä kun pärjäät edes sen kanssa, eiks nii?

Tai sit ukkos ei halua toista ja nyt yrität vetoa siihen, että kaverit ei ole tyytyväisiä ekaan ja haluavat siksi toisen lapsen.

Sori, olet vain kade kavereilles:)

nimittäin mä en tunne itseäni oudoksi vaikken halua lasta ollenkaan, saati sitten kahta.



M29

Meillä lapsi on vasta 1-vuotias ja kovasti jotkut kyselevät joko olisi toinen tulossa. En pysty kuvittelemaan esikoistamme isosiskona. Enkä myöskään halua kahta vaippaikäistä samaan aikaan. Joskus tulevaisuudessa haluamme toisen, mutta vielä ei ole sen aika.

pojilla ikää 7v. ja 9v.

Ovat kavereita keskenään ja aina löytyy seuraa, jos omia kavereita ei ole tarjolla.

Lapset haluaa seuraa paljon ja vähän ei riitä.

Itse en taas tykkää isosta ikäerosta.

Lapsesi oli jo 2v. kun toinen syntyisi ja kyllä meillä oli lapset jo kuivia 2.5v.

Että huono on syy.

T.10

olen ihmetellyt kun kaikki tuttavaperheet ovat tehneet lapsia pienillä ikäeroilla, että "olisi sitten kaveri toiselle". Meidän esikoisella on kavereita naapurusto ja päiväkoti täynnä, serkkujakin on paljon kenen kanssa vietetään paljon aikaa.

Emme todellakaan tee toista lasta vain siksi että saadaan pieni ikäero, vaan päinvastoin, en halua tehdä isommasta lapsesta isoveljeä koska hän ei ole vielä iso. Hän on vielä pieni, joka tarvitsee vanhempiaan, hän ei ole vielä riittävän vanha ymmärtämään vauvan tarpeita, vaan uskon että isompi lapsi kokee vauvan syntymisen hylkäämiskokemuksena jos lapsi on liian pieni käsittelemään asiaa. Miten pahalta pienestä yksivuotiaasta mahtaakaan tuntua kun äiti ei pysty enää vastaamaan täysin lapsen tarpeisiin. Isompi lapsi ymmärtää jo ja osaa käsitellä asiaa eri tavalla, siksi meidän lapsille tulee vähinmtään 6-7-vuoden ikäero.

kuvitellakaan että enää tekisin lapsia, tai no, korkeintaan 6 vuoden päästä tai sen jälkeen. Ja saman miehen kanssa haluan, sellainen ajatus ei tunnu hyvältä että jos sattuisi niin että erottaisiin, niin tekisin jonkun uuden kanssa uuden lapsen. :S Siis en vastusta uusioperheitä, itsekin sellaisesta, ensimmäisiä lapsia, mutta en halua silti omaa perhettäni sellaiseksi.



Yksi lapsi on helppo, kätevä, on aikaa, huomiota, rahaa, kaikkea. Siis meillä vanhempina. Kumpikaan meistä ei halua lisää lapsia (meidän ainokainen on nyt 4v.). Elämä on ihanaa näin!



Mutta tosiaan aika jännää, että ihmiset pukkaa pienellä ikäerolla muksuja.. miten ne jaksaa. Ja en voi sille mitään, että jos joku jolla on esim. 3 lasta pienillä ikäeroilla, valittaa että on väsynyt ja ei ole varaa mihinkään, väkisinkin tulee mieleen, että pakkoko oli pukata niitä mukuloita niin paljon että on vaikea nyt olla. En voi oikeasti tuolle ajatukselle mitään, anteeks vaan, mutta en onneksi tuo sitä ilmi koskaan, mitä nyt tässä tunnustin.

on mun mielestä paljon helpompaa kun yhden. Toki nukkumaanmenot, uhmakohtaukset ja sellaiset joskus kiristävät pinnaa, mutta muuten. Heistä on seuraa toisilleen, ei tarvitse koko ajan olla keksimässä ohjelmaa ja viihdyttämässä. Sen lisäksi he oppivat jakamaan ja ottamaan toiset huomioon. Tunnen valitettavan monta ainutta lasta (aikuisia nyt) jotka ovat niin kliseisiä ainuita lapsia: oma napa maailman napa, ja kaikki mulle heti.

Itse taas tunnen aika monta 2-4 lapsen perheestä tullutta, jotka on katkeria ja oppineet pitämään omansa itsellään, eivätkä jaa. :D Että aika jännä.



Itsekkäitä ainokaisia tunnen ainoastaan yhden aikuisen. Luulenpa, että on paljolti kiinni niistä vanhemmista, annetaanko sille ainoalle lapselle kaikki ja oppiiko jakamaan.

Meillä ei ole kaikkea annettu lapselle eikä tulla antamaankaan, ei olla mitään curling-vanhempia.



Ja osaksi on muuten luonnekysymyskin. Olen huomannut, että toiset lapset vaan on itsekkäämpiä kuin toiset, riippumatta kasvatuksesta.