Muistatteko aikaa, jolloin ruokakaupat meni kiinni n. klo 16-18 arkisin?
Mä muistan.
Eka ne piteni klo 20. Sit jossain vaiheessa klo 21 saakka. Ja nyt monet ruokakaupat on arkena auki klo 23 saakka. Näin ajat muuttuu.
Kommentit (18)
Ja sen ajan, kun lauantaina kaupat sulki ovensa kello 13.00. Jaa sunnuntaina ovet oli visusti kiinni.
Mutta muistatteko aikaa, kun maito myytiin muovipusseissa, jotka vielä usein vuotivat?
JA lauantaisin meni jo yhdeltä tai kahdelta kiinni, sunnuntaina ei mikään paikka ollut auki eikä ollut elintarvikekioskeja eikä huoltamoiden myymälöitä.
Ja hyvin pärjättiin, ei nähty nälkää.
yläasteella eli 90-luvun alussa, ku kaupat alkoi olee auki entisen klo 17-18 sijaan klo 20 saakka auki. Oisko ollu joku vuosi 1991? muistaako kukaan
Ja hyvin tultiin toimeen silloinkin :)
Mä en ihan oikeasti käy koskaan sunnuntaisin kaupassa. Kuusi kauppapäivää klo 7-21(18) riittää ihan hyvin.
Ja hyvin tultiin toimeen silloinkin :) Mä en ihan oikeasti käy koskaan sunnuntaisin kaupassa. Kuusi kauppapäivää klo 7-21(18) riittää ihan hyvin.
Mutta miksi niiden pitää olla sunnuntaisin kiinni? MAanantantaina ne voisi olla kiinni
on niin selkäytimessä se, että sunnuntai on lepopäivä ja maanantaina alkaa uusi viikko, että mulle sopii leposunnuntai ihan hyvin, mutta kukin tyylillään. :)
8
Ja hyvin tultiin toimeen silloinkin :) Mä en ihan oikeasti käy koskaan sunnuntaisin kaupassa. Kuusi kauppapäivää klo 7-21(18) riittää ihan hyvin.
Mutta miksi niiden pitää olla sunnuntaisin kiinni? MAanantantaina ne voisi olla kiinni
kuinka äidillä oli aina kauhea kiire kauppaan töiden jälkeen. Koskaan ei päästy mukaan, koska ei kuulemma oltaisi ehditty ennen kuin kauppa menee kiinni (varmasti totta) :)
jos kaupat olisi auki ma-pe 9-17.
Ilmeisesti olet sitä mieltä, ettei töissä käyvien tarvitse käydä kaupassa. Noilla aukioloajoilla kaupassa pitäisi käydä työpaikan vieressä ei kodin. Pakasteita ei sitten näillä helteillä juuri osteltaisi.
Ja mun muistikuva ei ole, että "hyvin pärjättiin silloinkin". Mielikuva noista työpäivän jälkeen kauppaan lähtemisistä on täynnä kiirettä ja tiuskimista. Muistan myös, kuinka äiti ja isä koki isona helpotuksena, kun aukioloajat pitenivät. Silloin loppui nuo kiireiset kaupaanlähdötkin.
Mielikuva noista työpäivän jälkeen kauppaan lähtemisistä on täynnä kiirettä ja tiuskimista.
meilläkin oli naapurirapun kaupassa tili. me lapset tehtiin päivittäisostokset kauppalistan kanssa. einesmaksalaatikkoa ja muuta herkullista.
Kaupat oli keskustassa, matkaa 2km.
Mielikuva noista työpäivän jälkeen kauppaan lähtemisistä on täynnä kiirettä ja tiuskimista.
meilläkin oli naapurirapun kaupassa tili. me lapset tehtiin päivittäisostokset kauppalistan kanssa. einesmaksalaatikkoa ja muuta herkullista.
toukokuussa "vanhan tyylin" K-kauppa. Auki 9-18 arkisin ja lauantisin 9-14 sunnuntaisin kiinni...
Mitään poikkeuksia edes festareiden tai muiden tapahtumien takia tuo kauppias ei tuntenut. No nyt se sitten loppu sieltä tuo kauppa.
Minä myös muistan ne muovipussi maidot ja niihin kuuluvat tooosi heinot kannut... heheheh. Nostalgiaa.
lauantaisin ne oli vain johonki klo 14-15 auki. sunnuntait luonnollisesti aina kiinni.