Yliannostus läheisyyttä...

Meillä kolme muksua, jotka hoidan tällä hetkellä kotona. Aamusta iltaan mun puntissa, sylissä, kaulassa, iholla tai perässä roikkuu joku noista. Etenkin nuorimmaisella tuntuu olevan krooninen halipula ja on oikein läheisyysholisti, joka tankkaakin sitten sitä syliä aina kun vaan suinkin voi.



Toki lapsille sen sylin ja halin suon, mutta siinä vaiheessa kun saan viimeiset iltapusut annettua ja hyvänyönhalit halittua, tulee olo, että nyt on taas imastu viimisetkin.



Ja mies kitisee, kun en taho lötkötellä sohvalla sylikkäin, en nukkua lusikassa ja kainalokkain. Mä en halua ketään, enkä mitään ainakaan metriä lähemmäs itseäni. Olen kyllä sanonutkin, että mä saan sitä lajia rankan yliannostuksen joka ikinen päivä, enkä nyt ihan välttämättä ole sen jälkeen kovin innokas halittelija. (sänkykamarin puolella harrastellaan toki kaikenlaista, mutta esim. ihan iholla nukkuminen lähinnä ahdistaa hitosti)



Kohtalotovereita? Kai tää menee joskus ohi?