Hei miksi tää syömisen hallinta on näin vaikeaa, en JAKSA enää olla ikuinen laihduttaja!!

syön parhaillaan jätskiä koska ajattelen TAAS että huomenna taas uusi yritys,huomenna on se päivä! kuten ajattelin ma ja ti.ap

Saman ikäinenkin vieläpä! Mulla on taas tällä htekellä onnistunut laihdutusprojekti takana, mutta harmittaa aina kun sorrun ahmimaan jotakin mm. tänään söin äsken iltapalaksi kolme karjalanpiirakkaa juuston kera, vaikkei ollut edes nälkä... :/ Kurjaa hommaa se painonhallinta.

Mä on jopa ajatellu kokeilevani jotain nutrausta kuukauden,saisi puolet tuosta pudotettavasta pois jo silloä,sitten salia,jumppaa,kävelyä ja oikea ruokavalio..en tiiä.ap

Sallit itsellesi myös herkut, kohtuullisuuden muistaen.

Minulla on nyt tällä hetkellä myös elämäntapa remontti meneillään ja toivottavasti viimeinen sellainen. Minulla oli molemmissa raskauksissa raskausdiabetes ja varsinkin toisessa arvot olivat tosi koholla joten lääkärit vähän "pelottelivat" että nyt olisi hyvä aika imetyksen jälkeen alkaa pudottaa painoa. Tuo oli minulle oikeastaan se tarvittava potku perseelle ja toivottavasti se potku ei vain tullut liian myöhään ;)

aloitin käyttmään Tammikuun alussa Herbalifen pirtelöitä jolla korvaan kaksi ateriaa päivässä ja syön vähähiilihydrattista ruokaa. Lisäksi syön yhden proteiinipatukan päivässä ja tietysti olen lisännyt liikuntaa. Nyt on lähtenyt kiloissa noin 13 kiloa mutta muutos vartalossa on huomattava. Senttejä lähtee ihan mahdotonta vauhtia pois kun oikeasti kehosta palaa sitä rasvaa pois eikä kuihdu lihakset yms. joten tämä kyllä todellakin motivoi aina jatkamaan.



olen kokeillut monta laihdutuskuuria ja painonvartijoita ja tämä on ollut minulle helpoin tapa. Olen säästänyt jopa ruokakuluissa kun olen syönyt kaksi ateriaa proteiinipirtelönä. toki tuota voi tehdä ilman pirtelöitäkin, mutta koen sen helpommaksi kuin aina miettiä että mitähän ihmettä sitä taas söisi aamupalaks kun mitään pekoni/munkaas linjaa mä en vedä.



Ei muuta kuin tsemppiä vaan, ne ekat viikot on oikeesti vaikeimpia ja nyt esim. en ollenkaan enään ajattele laihduttavani (toki se välillä on mielessä) vaan se alkaa olla elämänmuutos. Ja totta kai välillä sallin herkuttelut itselleni, koska totaalikieltäytyminen johtaa minulla monen päivän mässäilyyn.

ja paino laskee. Ei se yksittäinen herkku sun laihdutustasi kaada, vaan se kaikki mitä päivän aikana syöt. Jos haluat illalla syödä jäätelön, voit syödä kevyemmän lounaan tms.

Liity johonkin foorumiin, ryhmään, kerhoon, ihan mihin vaan jossa samassa tilanteessa olevat tukevat toisiaan ja yhdessä taistellaan.

Kokeile jotain sellaista ruokavaliota jossa saat syödä kunnolla ja herkutellakin, kitudietit ja nälkäkuurit ei ole nautinnollisia.

http://karppaus.info/forum/index.php

Kokeile lukea vaikka tätä foorumia, tuntuuko se yhtään omalta?

Itse en ole karppi, joten siksi en sitä mainosta, mutta tiedän että karppaajat eivät ainakaan näe nälkää ja samalla kun laihtuu, voi syödä kunnolla :D

tosin itsellä ei ole paljoakaan ylipainoa, olen aina havahtunut ajoissa inhoamaan itseäni... Nyt heräsin 75 kilon kohdalla, josta on lähtenyt kuukaudessa 3 kg.



Mutta just tuo kaiken vaikeus on ahdistavaa! Hemmetti, jos päätän alkaa tänään laihduttamaan, niin tuloksia pitäisi näkyä viimeistään huomenna!



Entä kuulostaako nämä tutulta:



- Ajattelen, että ei sillä ole väliä, jos syön vielä tämän herkun. En laihdu, vaikka jättäisin syömättä, enkä toisaalta liho juuri tästä nimenomaisesta herkusta. Joten antaa mennä.



- Joskus tulee sellainen "aivat narikkaan" -syömispuuska. Järki yrittää piipittää, että älä ny vedä sitä keksipakettia, mutta jollain tahdonvoimalla sen äänen vaimentaa ja syö äkkiä kaikkipois. Sitten ihmettelee, että mitä taas tapahtui...



- "No, söin jo eilen liikaa, joten hällä väliä, vaikka syön tänäänkin". Luovuttaminen.



Mä olen tietoisesti yrittänyt vaikuttaa näihin nimenomaisiin ongelmiin esim. seuraavasti:



- Jokaisella aterialla ON väliä. Ei, et laihdu jos jätät sen nimenomaisen hampurilaisen syömättä etkä liho, jos syöt sen. Mutta kun näitä "ei väliä" -aterioita on vaikka joka päivä (yksi tai jopa kolme), niin kalorimäärässä se tekee aika helkkarin paljon. Joten yritän tuumata, että ensi mielihalua en välttämättä voi vastustaa, en voi luvata - mutta tämän kerran voin. Juuri tämän nimenomaisen herkun VALITSEN olla syömättä.



- Aivot narikkaan -syömispuuskaa yritän ennakoida joko olemalla ostamatta herkkuja, tai jos niitä on, niin laitan ne mahdollisimman vaikeasti saataville. Etten vain avaa kaapin ovea ja ota sitä keksipakettia ilman, että ehdin järkevää ajatusta suoda, vaan teippaan sen kiinni, laitan hankalimpaan kaappiin ja ylimmälle hyllylle, kaikkien kuiva-aineiden taakse. Sitä sieltä esiin rääpiessäni pitäisi ehtiä jo järjenkin puhua... "Katso itteäsi, naurettavaa..."



- Ei pidä luovuttaa. Kokonaisvaltaisesti ajateltuna, laihtumista EI edesauta se, että yhtä repsahtamista seuraa luovuttaminen... Yksi repsahtaminen on inhimillistä, ja sillä EI voi romuttaa koko dieettiä. Siitä päästään yli eikä siitä rangaista itseä (päivän syömättömyydellä/helvetillisellä hikijumpalla), vaan heti seuraavasta ateriasta palataan rytmiin ja that's it. Ei mässäillä siinä luovuttamisen tunteessa ja anneta periksi, vaan unohdetaan se. Paljon kannattavampaa pidemmällä aikavaälillä! :)



Vielä yksi juttu: Se tunne, että dieetti pitäisi alkaa tänään. No, eipä alkanut, ei voi mitään - ja viikon päästä tajuat, että viikko sitten sen PITI alkaa, eikä se koskaan alkanut. SEN SIJAAN, kun se alkoi, niin viikon päästä voit ajatella, että mä olen laihduttanut jo viikon! Eli kun se aika kuluu joka tapauksessa, niin mielekkäämpää ryhtyä siihen puuhaan HETI, kuin odottaa vielä viikko, tai edes huomiseen. Miten tyydyttävää onkaan tajuta, että on pystynyt jo viikon olemaan kurissa, sen sijaan, että antoi taas kerran periksi.



Turhauttavaa on tosiaan se, että tulokset tulevat niin hitaasti... Mutta ei pidä odottaakaan mitään tuloksia ihan heti. Puhtaalla tahdonvoimalla ja vitutuksen voimin vetää ensimmäiset pari päivää, ne on ainakin itselläni ne pahimmat, sitten alkaa vähän päästä jyvälle... Viikon päästä on jo yllättävän sisällä jutun juonessa! Vaikka mitään näkyviä tuloksia ei olisi tullutkaan.



Ja vielä semmottis juttu, että älä luovuta, kun niitä tuloksia alkaa tulla... Se on mun oma henkilökohtainen ansani. "Kas, 5 kg jo lähtenyt, tämähän on ihan helppoa - voihan sitä nyt vähän herkutella, painokin tuntuu putoavan kuin itsestään"... Kun ei se putoa itsestään. Tämän sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä; ikinä en ole saanut yli 5 kg pudotettua! :D Meinaan äkkiä siitä kelkasta taas putoaa, ja taas on hankala kivuta mukaan.



Laihduttaminen EI ole helppoa eikä erityisen mukavaa, ei silloinkaan, kun tuloksia alkaa näkyä. Mässäily ja sohvalla makoilu on minusta lähtökohtaisesti paljon mukavampaa, joten aina tämän muutaman kilon jojoilu vedetään läpi, kuten sanon, vitutuksen voimin... Mutta se on ihan kantava voimavara, sekin. ;)



Tsemppiä ap. Toivon, että pääset kiloistasi eroon ja vieläpä vaivattomammin kuin minä, vanha laiska Karvis-kissa... :)

laihdutuksen ensimmäistä kertaa 14-vuotiaana, olin 165 cm (niinkuin nytkin) ja painoin 53 kg. Ne kolme kiloa olisi muka pitänyt saada pois.



En mä niitä koskaan pois saanut, mutta sain jonkun kummallisen kieroutuman syömiseen ja kroppaani ja lisää niitä kiloja tuli niin että painavimmillani painoin 17-vuotiaana 75 kg. Mutta siitä 14-vuotiaasta viime kesään (29 v. ikään) saakka olen laihduttanut varmaan kymmeniä kertoja, ellei sata kertaa. Neljä kertaa olen oikeasti onnistunut saamaan kiloni pois, eli olen päässyt tästä n. 72-75 kg painosta 55-58 kiloon. Ja kymmeniä kertoja paino on jojoillut jossain 55-75 välillä muutamia kiloja suuntaan jos toiseen.



Aina ovat kilot kuitenkin tulleet takaisin, ennemmin tai myöhemmin. Hitaasti tai nopeasti. Parhaimmillaan kilot pysyivät poissa 2 vuotta, mutta se vaati jatkuvaa runsasta liikuntaa ja syömisten vahtimista. Rasittavaa aikaa, joka päivä piti miettiä mitä oikein söisi ja tuntui koko ajan että kieltäytyy kaikesta kivasta, vaikka siis söin ihan terveellisesti ja herkuttelinkin. (Kitukuureja en ollut harrastanut 10 vuoteen, vaan aina yrittänyt elämäntaparemonttia)



Ruoka vaan on mulle jostain kumman syystä ihan järkyttävän ihana asia, nautin syömisestä ja ruoasta.

Olen lukenut kirjastosta ja netistä kaiken mahdollisen syömiseen, ravitsemukseen, laihduttamiseen, syömishäiriöihin, tunnesyömiseen yms. liittyvän. Ilman apua asiaan.



Päätin sitten viime kesänä, kun taas ties kuinka monennen kerran vaakalukema oli kivunnut tänne 75 kilon hujakoille, että nyt riittää.

Opettelen hyväksymään itseni tällaisena pullukkana, en jaksa enää kiduttaa itseäni ajatuksella, että pitäisi olla hoikempi ja miettiä koko ajan syömisiäni.



Aloin seurata paria isokokoisemman naisen muotiblogia, ammensin "kannustusta" siihen ajatukseen että pyöreäkin nainen voi olla kaunis, menevä, hyvännäköinen, kropassaan viihtyvä, tervekin.



Opettelin pukeutumaan vartalolleni sopiviin vaatteisiin.



Ja nyt on ollut itseasiassa tosi hyvä vuosi. Välillä on tullut niitä päiviä, että tunnen edelleen itseni läskiksi ja rumaksi ja mietin että pitäisi laihduttaa, mutta sitten pääsen näiden ajatusten yli ja muistan että olen ihan tarpeeksi hyvä/terve/nätti/kelpaava juuri tällaisena kuin olen.



Suurimmaksi osaksi on ollut ihanan vapautunut olo ja fiilis, ajatukset ei enää pyöri laihdutuksen, kropan, ruoan ympärillä, enkä ole niin turhautunut ja masentunut ja pettynyt itseeni. Voin paljon paremmin ja alan olla sinut itseni kanssa!



Ahmimiskohtauksetkin ovat jääneet vähemmälle. Syön edelleen melko paljon, mutta en ähkyyn asti enkä tunne siihen sellaista tarvetta kuin ennen.



Laihtunut en kuitenkaan ole, mutta toisaalta, en lihonutkaan, vaikka aluksi ajattelin että tulen lihomaan entisestään, kun lopetan laihduttelemisen. Mutta ei se niin mennytkään.



Että tällainen pitkä tarina mulla. Ehkä tää herätti jotain ajatuksia :)

kuntosalitreenillä koosta 44 kokoon 36. Siirryin syömään 5-6 kertaa päivässä pieniä annoksia, paljon proteiinia ja kasviksia, hyvisä rasvoja kalasta ym, mutta muuten rasvat ja turhat hiilarit minimiin. Karppausta tämä ei kuitenkaan ole. Yksi herkkupäivä viikossa, jolloin syön sipsiä, jäätelöä, juon vähän punaviiniä ym. Paino on ja pysyy alhaalla kun on järkevä ruokailurytmi ja treenin päälle ei edes tee mieli mässyttää mitään.

mä olen 166cm pitkä ja olen täysin tyytyväinen ollut painooni 70-75 kiloisena..siksi jotenkin kertomuksesi ei lohduta..itse painan 89kg..joten jos edes saisin tuonne 75 painon niin itkisin onnesta..ap

kaurapuuroa ja puoli purkkia raejuustoa



lounaaksi puolikas purkki tonnikalaa ja kasviksia



välipalana omena



kotona söin broilerin rintafileen ja perunan ja kukkakaalta



treenin päälle palautusjuoma



ja vielä teen iltapalaksi 2 munan munakkaan

mä olen 166cm pitkä ja olen täysin tyytyväinen ollut painooni 70-75 kiloisena..siksi jotenkin kertomuksesi ei lohduta..itse painan 89kg..joten jos edes saisin tuonne 75 painon niin itkisin onnesta..ap

Itse ajattelin joskus (kun sainkin niitä kiloja pois) että vitsi kun painaisin taas esim. 62 kg (jonka painoisena pidin itseäni aina kuitenkin läskinä) niin olisin tosi tyytyväinen ja hitsi mähän olisin tosi hoikka ja sitten kyllä pysyisin siinä enkä enää ikinä lihoisi jos siihen painoon pääsisin.

Ja kuitenkin, kun sen painon sitten viimein saavutin (neljä kertaa, kuten kirjoitin!) niin kas, en mä kuitenkaan ollut tyytyväinen, näin itseni edelleen pullukkana ja kiinnitin huomioni vatsamakkaraan ja selluliittiin ja ajattelin että vielä pitäis saada ainakin X kiloa pois, sitten olisin tyytyväinen...

Enemmänkin se on kyse asenteesta.

Mulla esim. on yksi pituiseni ystävä, joka painaa n. 140 kg. Arvaapa, mitä hän aina sanoo? "voi kun joskus painaisin kaksinumeroisen luvun, alle 100 kg siis, olisin ikionnellinen!"

Hän ei uskalla edes haaveilla 89 kilon painosta, jossa sä nyt olet.

Tämä ihan kaikella ystävyydellä :)

t. 10

mä OLEN painanut sen 70-75kg ja silloin olin todella tyytyväinen itseeni,kun katsoin peilistä niin pystyin oikeasti ajattelemaan että olenpas hyvänäköinen,ääneen sanomatta tietenkin ;DD Mutta joo,se on niin suhteellista.kaikilla on se oma juttunsa ja toi oli kyllä lohduttavaa että joku musta isompi olis iki onnellinen mun painosena :)

Kuukauden jälkeen olen ennätysmitoissani sitten raskauden! (Josta siis aikaa seitsemän vuotta...)

En ole vielä lähelläkään normaalipainoa, mutta raskauden jälkeen en ole ollut myöskään näin alhaisessa painossa.

Tunne on ällistyttävä. On kokeiltu nutraamiset ym. Tämä tuntuu nyt myös minun tieltäni...

1/2 purkki tonnaria ja salaattia tai kasviksia on kyllä kamalan tylsä ateria ja joka aterialla pitäisi tulla täyteen, ettei jää napostelulle ja välipaloille tilaa.



On hyvä syödä täyteen kun kerran syö ja sitten antaa elimistölle aikaa kuluttaa se ruoka rauhassa eli pitää kunnon paussi enne seuraavaa ruokaa. Ei suuhun muuta kuin vettä.

1/2 purkki tonnaria ja salaattia tai kasviksia on kyllä kamalan tylsä ateria ja joka aterialla pitäisi tulla täyteen, ettei jää napostelulle ja välipaloille tilaa.

On hyvä syödä täyteen kun kerran syö ja sitten antaa elimistölle aikaa kuluttaa se ruoka rauhassa eli pitää kunnon paussi enne seuraavaa ruokaa. Ei suuhun muuta kuin vettä.

Olihan se kiva syödä kermaperunoita ja hamppareita, mutta eipä silloin olisikaan ihannepainossa... Ja eipäse näytä näitä ketjun ihmisiä auttavan, että vetävät mahan täyteen karjalanpiirakkaa.

1/2 purkki tonnaria ja salaattia tai kasviksia on kyllä kamalan tylsä ateria ja joka aterialla pitäisi tulla täyteen, ettei jää napostelulle ja välipaloille tilaa.

On hyvä syödä täyteen kun kerran syö ja sitten antaa elimistölle aikaa kuluttaa se ruoka rauhassa eli pitää kunnon paussi enne seuraavaa ruokaa. Ei suuhun muuta kuin vettä.

hyvin tylsyyttä ;) MInusta kasvikset on hyviä.

itseä kyllä houkuttas kokeilla pari viikkoa nutraillen ja sitten aloittaa tämä elämäntapa muutos ja tuo yllämainittu 5kertaa syömistä päivässä+ liikuntaa kuulostaa hyvälle..ap

Mutta esim. mulle ei Nutraus toiminut useista yrityksistä huolimatta. Ei vaikka ajattelin sitä vain starttina.



Paino laski, mutta myös vireystaso laski. Tuli huono olo. Ja lopulta sorruin ahmimiseen sen kituuttamisen jälkeen; "vittu tästä mitään tule...".

Jos sinulla on siis vähänkään ahmimistaipumusta, niin en suosittele.