Muita kiusattuja?

Kesti KAUAN että pääsin edes normaaliin elämään kiinni eli opiskelemaan ja töihin.Minulla on edelleenkin huono itsetunto ja tosiaan suuressa joukossa saan melkein paniikkikohtauksen

Olen DI koulutukseltani. Itsetunto on edelleen huono. Tulen kamppailemaan sen kanssa lopun ikääni. Kuvittelen aina olevani silmätikku ja muiden arvostelevan minua. Olen keskivaikeasti masentunut.

Itse myös heikkoitsetuntoinen tosin pärjään kun tsemppaan. Mutta olen aina ollut hiljainen. Mikä olet kakkonen ammatiltasi?

Olin koulukiusattu 2lk-9lk. Se aika osasi olla todellakin helvettiä. Monet illat itkin kotona vanhemmille ja asioihin puututtiin, mutta ei se mitään auttanut. Kiusaajien äidit kommentoi mm."sellaisia ne pojat on " ja opettajia ei juurikaan kiinnostanut; koitettiin puhua järkeä, mutta ei tuottanut tulosta. Lukion kun aloitin sain kamalasti uusia kavereita ja elämä alkoi maistumaan. Nykyään halveksin kiusaajiani. Tällä hetkellä työskentelen osa-aikaisena lastenvaateliikkeessä (jo yhden vuoden) ja nyt olisi parin välivuoden jälkeen tarkoitus palata opiskelemaan. Olen avoliitossa mitä ihanimman miehen kanssa, tulevaisuuden suunnitelmat avautuva edessä päin. Ystäviä ja tuttavia monia...

Mutta silti joskus se pieni tyttö kurkistaa ja miettiin, että kelpaanko sittenkään...

varmaan jo ekalla, mutten tajunnut sitä silloin.



Mä oon nyt lähes 40 ja mulla on kaikki kunnossa. Oon FT, tutkija ja kansainvälinen ura. On perhe, teini-ikäiset lapset ja hyvä mies. Omaisuuttakin kohtuudella. Harvoja mutta sitäkin lojaalimpia ystäviä.



Mut pelasti yliopisto, jossa kiusaaminen lakkasi ja oli "samanlaisia" kuin minä, sekä hyvä parisuhde.

Kiusattiin koko ala-aste ja osittain vielä yläasteellakin ja lukiossa.. Ala-asteella olin pienessä koulussa ja koko muun luokan silmätikku ilman kavereita. siihen aikaan ei paljon opettajia kiinnostanut. Kiusaajat oli niitä hyviä oppilaita ja minä silloin heikompi. Edelleen kärsin sosiaalista peloista ja mietin hyväksytäänkö mua vai ei jos on vähänkin vieraampaa porukkaa. Mut pelasti myös hyvä parisuhde ihanan miehen kanssa sekä hyvä ja mieleinen DI koulutus.

Luokanvalvojalle kerroin, kotona en. Lv yritti keskustella kiusaajien kanssa mutta laihoin tuloksin. Sitten se sanoi mulle, että mun pitää oppia puolustautumaan ja sanoa vastaan. Todella paljon mietin, mikä mussa on vikana ja koulussa oli tuskallista, kun nimittelyä ja solvaamista kuuli jokaisella tunnilla valinnaista saksaa ja musiikkia lukuun ottamatta. Joskus ajattelin, että kiipeän koulun katolle ja hyppään sieltä...

Minusta tuli FM ja opetan yläkoulussa. Kiusaamista en tosiaankaan katsele läpi sormien vaan jos Kiva koulu -systeemit eivät auta, kehotan vanhempia tekemään rikosilmoituksen. Surullista kyllä moni valitsee mieluummin koulun vaihdon ja kiusaajat juhlivat "voittoaan". Onneksi sitten on tapauksia, joissa kiusaaminen loppuu. Yksikin epäonnistuminen on silti liikaa.

Mua kiusattiin koko yläasteen ajan. Ne vuodet muutti mua ja elämän suuntaa aika radikaalisti. Keskiarvo putosi ysistä seiskaan, itsetunto romahti, edelleen isoissa joukoissa on vaikea avata suuni, olen käynyt läpi useita masennusjaksoja elämässäni, oli siinä yläasteen aikana yksi itsemurhayrityskin.



Mutta, tänä päivänä mulla on korkeakoulututkinto, hyvä työpaikka, aivan ihana aviomies ja lapsi, hyviä ystäviä jne jne. Paljon asioita elämässäni on paremminkin kuin hyvin.



Silti jossain syvällä minussa tulee varmaan ikuisesti olemaan se hyljeksitty, haukuttu teinityttö, joka pitää itseään vääränlaisena. En kertonut kiusaamisestani vanhemmilleni koskaan, pelkäsin että se pahentaisi asioita. Itkin koulusta tullessani koirani turkkiin.

5luokasta 9. keskivaikeamasennus, terapiaa ja lääkkeitä. kaikki hyvin julkisesti, sisällä epävarma ja sellainen olo et häpeää itseään ja pikkutyttö. jääänyt sellaiseksi uhriksi jotenkin. en kelpaa itselleni kun en silloin kelvannut ympärsistölleni kun just kasvoin naiseksi, isä puuttui myös. miehiä pelkään vieläkin. ihme et minulla on hyvä parisuhde. kiusaajat ovat varmaan päässeet helpolla, jos edes tietäisivät mikä via dolorosa tää mun elämä on ollut. välillä ei meinaa jaksaa. onneksi on lapsia ja mies jonka takia tsemppaan vaikka välillä on sisältä aivan kuollut. alempi korkeakoulututkinto, koulussa olin aina ihan hyvä.

ihan ok pärjään ainakin päällisin puolin katsoen.



Olen aina ollut liian kiltti ja yrittänyt opetella siitä eroon vaihtelevalla menestyksellä.



Masennusta olen sairastanut vuosikausia, ollut terapiassa ja erimittaisilla lääkityksillä. Nyt on sopiva mielialalääke, jota olen syönyt kohta vuoden enkä haluaisi lopettaa.



Kiusaamista koin koko yläasteen ajan. Lukioikäisenä olin jo yksinäinen erakko.

kaksitoista. Oletko siis parantumassa nyt masennuksesta? Mitä lääkettä syöt? Itselläni ei ole mikään oikein käynyt.

kiusaaminen oli sellaista, että joku tietty porukka aina mua kiusasi, ei kaikki. ala-asteella lähdin aina pois tilanteesta.



Yläasteella sama meno jatkui, eli tietyt henkilöt kiusasi ja piikitteli, yleensä poikia, mutta oli siellä tyttöjäkin.



Veljeni oli samalla yläasteella mutta erityispuolella(asperger) ja sitten se kiusaaminen vasta alkoikin, kun siitä saivat tietää.



En oikeasti kestänyt enään, ei se, että minua haukutaan vaan veljeäni joten...nappasin kahta luokkalaistani poikaa riveleistä kiinni ja pieksin vessaan, siihen loppui se kiusaaminen kuin seinään.(koulussahan ei asiaan puututtu)



Nyt menee hyvin ja ehkä tuostakin opin, että itseä pitää puolustaa, ei nyt nyrkein, mutta muuten.



ei traumoja ja olen onnellinen.

ja vähän aikaa yläasteellakin ennen paikkakunnan vaihtoa. Sitten pääsin kiusaamishelvetistä, joskin arvet seurasi mukana vielä pitkään. Olin reilu kaksikymppisenä vielä ihan hukassa. Mulla oli tosi huono itsetunto, joka näkyi lähinnä siinä, että mulla oli tosi paljon yhden yön juttuja. Ja muutenkin annoin parisuhteissa käyttää itseäni hyväksi. Ei seksuaalisesti, mutta muuten.



Tein paljon töitä itsetuntoni kanssa. Pohdin paljon itseäni ja suhdettani muihin ihmisiin. Vietin vuoden täysin ilman miehiä (jotka siis oli ollut mun tapa yrittää saada itsetuntoani), vieraalla paikkakunnalla. Mun osalla itsetunnon takaisin saaminen vaati kuitenkin myös kauneusleikkauksen eli hävitin itsestäni sen piirteen, jonka takia mua oli kiusattu. Siitä alkoi varsinainen uusi elämä. Yhtäkkiä mä pystyin kävelemään kadulla ilman, että olisin ajatellut, että kaikki tuijottaa mua ja sitä, kuinka ruma olen.



Nykyään olen tavallinen perheenäiti. Mulla on hyvä elämä.

Ei minullekaan meinannut löytyä sopivaa lääkitystä. Lopulta Cymbalta oli sellainen, jonka kanssa oikeasti on jopa kiva elää.



Olen kuullut, että Venlafaxin on toinen, jota harvemmin määrätään mutta josta useilla on positiivisia kokemuksia. Käsittääkseni edullisempi kuin kallis Cymbalta. En vain uskalla pyytää vaihtamaan kun minulle C. sopii niin loistavasti.



Paranemisesta en tiedä (niin kauan olen sairastanut ja diagnoosi on aina ollut vaikea tai erittäin vaikea masennus) mutta tämän lääkkeen kanssa koen olevani oma itseni parhammillani.

kiusattiin ala-asteella. Yläasteella pääsin ns. piireihin. Kiusaamisen takia olen hieman ns. yksinäinen susi luonteeltani. Viihdyn hyvin itsekseni, mutta kavereita myöskin on useita. Sydänystävää oikeastaan ei ole, enkä tiedä kaipaankokaan.



Työskentelen sairaanhoitajana leikkurissa, pidän työstäni, työkavereistani ja perhe-elämäni on tasapainoista. Muiden mielestä olen hyvin tervepäinen ja hyvän itsetunnon omaava aikuinen nainen, mutta isossa porukassa huomaan silti hieman vetäytyväni sivusta seuraajaksi.

Eli alkoi silloin kun muutimme toiselle paikkakunnalle. Vanhemmille ei voinut kertoa, eikä opettajillekaan, kun yksi kiusaajista oli opettajan lapsi.



Nyt keski-ikäisenä käyn kolmatta vuotta terapiassa, minulla on huono itsetunto ja olen syrjäänvetäytyvä. Ajattelen, etten kelpaa.



Yliopistotutkinto, ihana mies ja maailman parhaita ystäviä muutama - elämä siis siltä osin mallillaan. Tunne-elämän puolella isot arvet.

ja pääsin siitä jotenkin yli, kunnes sain ensimmäisen vakityöpaikan. Siellä eräs kellokas alkoi piikitellä ja polkea mun itsetuntoa. Olen yleensä rauhallinen ihminen, mutta täytyy kai joku päivä kerätä kaikki kiukku ja mennä kyselemään tältä henkilöltä, mikä sen ongelma on. Että pitääkin vielä aikuisena joutua alistettavaksi tuolla tavoin!