Mikä siinä on että otan itseeni miehen epäreilun

syyllisyyden imemistä. Tai ainakin minulla on. Aina kun joku syyttää, niin minä otan itseeni ja mietin,mikä minussa on vialla. Vasta nyt, 42 v, olen tajunnut, että se, että mies syyttää minua x:ksi ei tarkoita, että minä olen x.

tai ketään muutakaan sen puoleen.



Mä en tosin enää ota itseeni oman stressipussini kiukutteluja ja epäreiluja narinoita. Mikä on sinällään jo huolestuttavaa, koska alkaa olla aivan totaalisen yhdentekevä minulle koko mies. Nariskoon rauhassa, keskityn miettimään muita juttuja.