Mies tuntuu ajattelevan, että perhe on hänelle riippakivi hänelle

myöhemmin, lasten ollessa 4-6-vuotiaita. Kaverini väsyi siinä vaiheessa totaalisesti siihen, että pyöritti yksin perheen arkea erittäin allergisten lasten kanssa ja mies vain humputteli menemään omissa extremeharrastuksissaan. Nyt yh:na kaverini elämä on selväpiirteisempää ja jaksaa paremmin, vaikka on edelleen yksin vastuussa kaikesta. Kuulostaa minusta aika huolestuttavalta tuollainen miehesi käytös, jos hän ajattelee koko ajan noin, vaikka hoitaa lapsia. Oletko jutellut hänelle asiasta, mitä hän on sanonut? Tuliko esikoinen vahinkona tai kovin nopeasti tms, eikö mies olisi vielä halunnut perustaa perhettä?

väsyneenä menettää helposti näköalan tulevaan, eikä tajua, että myöhemmin saa taas enemmän omaa aikaa ja unta kun lapset kasvavat.



Osaako mies ottaa omaa aikaa, annatko sitä hänelle, osaako silti olla onnellinen lapsistaan, sinusta ja suhteestanne? Kaadatko omat murheesi miehen niskaan vai osaatko olla aikuinen?



Osaako hän ajatellut, että ehkäpä sinkkumiehen suuri toive olisi löytää itselle vakituinen kumppani ja perustaa perhe?

Ja se on pelottavaa. Tosin nyt suhteemme onkin mietinnässä.

"Ihannoi" ystäviään joilla ei ole lapsia, ja eronneet miehet ne vasta kunkkuja onkin! Mä epäilen että lasten isä on myös hieman masentunut, mutta jos ei siitä minulle puhu niin muhikoon itsekseen sitten.

Meilläkin kuitenkin mies rakastaa lapsiaan, mutta välillä tosiaan tuntuu että lapset ovat hänelle riippakivi ja estäneet hänen matkustelun, asunnon ostamisen, ELÄMÄN.

kotona tai missään ei ollut enää mukavaa kun yhden perheenjäsenen negatiivisuus söi kaiken ilon. Kun se alkoi vaikuttaa lapsiin, tajusin että ero on oikea ratkaisu. Mies sai mitä halusi, minä myös. Nyt kaikilla on mukavaa.

Mies osallistu paljon, on iloinenkin lasten kanssa, ei "humputtele". Pikemminkin omaa aikaa kummallakin varsin minimisti tällä hetkellä. Sehän se suurin rasite onkin. Mutta tosiaan mies ajattelee kaikesta aina niin negatiivisesti, se on todella rankkaa ja ahdistavaa.

Minun exäni oli kanssa juuri tuollainen, joka kaipasi vapautta eikä pystynyt elämään kuin hetkittäin vastuullisena perheenisänä ja aviomiehenä, olin miehen työn luonteen vuoksi vuosikausia osin yksinuoltaja, lisäksi pakettiin tuli myös reipasta alkoholinkäyttöä ja myöhemmin avioliiton ulkopuolista naisseuraa.



Erosin lopulta kun lapsi oli teini-ikäinen, en enää jaksanut. Nyt mies elää uuden naisensa kanssa ja itkee, että rippikouluun menevä lapsi ei halua elää enää arkea hänen kanssaan, vaan vain tapailla silloin tällöin.



Minun exäni oppi tämän kantapään kautta vasta kun se oli myöhäistä.

nega-asioistakin ihan normaalilla tavalla. Mikset kysyisi lempeällä äänellä:´´ et miksi se nyt niin reppana tai miksi muka onnellinen? Mä luulen et kateellinen sulle sun onnesta!´´ Näin saisit miehesi keskustelemaan kanssasi vähän kuin huumorilla.

Tuo sun arvailu taas mielestäni on perhe-elämää heikentävä juttu, koska jäät näköjään nököttämään asian kanssa. Vaihtaisitko tyyliä itsesikin takia vaikka uskon et olet tosi väsynyt!

Sitäpaitsi miehesi teot puhuvat puolestaan! Moni kadehtii sua:)

sanonut miehelle, että tuollaiset puheet loukkaavat ja pelottavat sinua? Ehkä ne ovat hänelle vähän humoristisia heittoja eikä ymmärrä, että toista ne loukkaavat. Tarkoitan siis, että ovat semmoista väsymyksestä ja turhautumisesta johtuvaa heittelyä jossa varmaan on puolet tottakin, mutta ei ehkä oikeasti vaihtaisi perhettä "vapauteen".

monet älyää jutun vasta kun lapset aikuisia! Eikä monikaan usko et ensi vuodet on kaikkein tärkeimpiä läheisyyden luomisessa. Ja se läheisyys luodaan arjen lomassa vaivaa nähden lasten puolesta.

Erityisesti isät haluaa keskittyä uraan ja toisten miesten seuraan ennemmin kuin pikkulasten. Ne sysätään helposti äideille.



Katsokaapa vaan noita eläköityneitä yritysjohtajia, mikä ruikutus kun ei muka ollut aikaa lapsille miten nyt kaduttaa.

Sanoisin et oli niin mielenkiintoista yritysjohtamisen lomassa saunoa, illallistaa, golfata, veneillä jne...Se nimittäin kuuluu työnkuvaan miehillä!

Pikkasen olen saanut seurata läheltä!

Olen puhuut ja kysellyt, joskus mies on sanonut ettei hänen olisi koskaan pitänyt hankkia perhettä koska poikamiehen elämä omine tapoineen ja rauhoineen sopisi hänelle. Ei tarkoita mitään baarielämää vaan sitä että saa olla rauhassa, nukkua, keskittyä vain itseensä. Häntä ahdistaa kun rahat menevät peruselämään (lapsiin, ruokaan) ja kaikesta itseensä laitettavasti extrasta joutuu tinkimään. Joskus on kyllä sanonut, ettei hän vaihtaisi perhettään pois, kyllä tahtoo olla kanssamme, mutta on vain väsynyt. Toivoisin vain aikuisen miehen ymmärtävän, että väsynyt olen minäkin, kovemmalla kun hän (yövalvomiset mulla) ja selittänytkin sitä, että en minä kiusallani tee hänelle raskasta elämää, lapset kasvavat, kannattaa asennoitua pikkasen toisin nyt... mutta negatiivinen luonne niin ei näe.

Olen puhuut ja kysellyt, joskus mies on sanonut ettei hänen olisi koskaan pitänyt hankkia perhettä koska poikamiehen elämä omine tapoineen ja rauhoineen sopisi hänelle. Ei tarkoita mitään baarielämää vaan sitä että saa olla rauhassa, nukkua, keskittyä vain itseensä. Häntä ahdistaa kun rahat menevät peruselämään (lapsiin, ruokaan) ja kaikesta itseensä laitettavasti extrasta joutuu tinkimään. Joskus on kyllä sanonut, ettei hän vaihtaisi perhettään pois, kyllä tahtoo olla kanssamme, mutta on vain väsynyt. Toivoisin vain aikuisen miehen ymmärtävän, että väsynyt olen minäkin, kovemmalla kun hän (yövalvomiset mulla) ja selittänytkin sitä, että en minä kiusallani tee hänelle raskasta elämää, lapset kasvavat, kannattaa asennoitua pikkasen toisin nyt... mutta negatiivinen luonne niin ei näe.

Varsinkin toi hemmetin raharuikutus. Että kaikki rahat menee vaan johonkin helvetin turhaan. Minä olin tiukka taloudenpitäjä mutta en tiedä onko mies huomannut sitä vieläkään, erosta on vuosi. Hänelle pitäisi kaikkien laskujen jälkeen jäädä ruhtinaallisesti rahaa mutta ei jää, minä yksinhuoltajana taasen pystyn jopa säästämään vaikka per naama jää yli puolet vähemmän kuin miehellä.

sekä mies että minä huokaillaan ja voivotellaam, että onpa tämä raskasta, ja onpas x:llä ja y:llä naurettavan helppoa, kun niillä ei ole lapsia... Välillä puhutaan, että oispa helppoa kun erottais niin sitten sais vuoroviikoin "vapauden". Tämä höpinä on kuitenkin täysin huumoria, vaikkakin aika kieroutunutta. Ikinä en oikeesti raskisi olla joka toista viikkoa mun apinoista erossa enkä mistään hinnasta haluaisi luopua mun rakkaasta miehestä. Tällainen vaikeiden tunteiden ääneen sanominen on kuitenkin jotenkin helpottavaa ja senkin ymmärtäminen, että näitä tunteita on meillä molemmilla, niihin on siis oikeus. Omaa aikaa meistä kumpikaan ei osaa tarpeeksi ottaa, koska perhe on kuitenkin niin rakas. Mä vahvasti luotan että yhdessä selvitään, vaikka molemmat myös osittain haaveilevat elämästä uudelleen vapaana. Se on vain fantasia, joka auttaa jaksamaan

Joillekin miehille perhe-elämä ei sitten kertakaikkisesti sovi.



Itse sain ensimmäisen lapseni seitsemäntoista vuotiaana, eikä lapsen isä ollut minua kuin puoli vuotta vanhempi. Jouduin sitten "ottamaan ohjat käsiini" heti perhe-elämän alkumetreillä, vaikka nyttemmin ajateltuna miehellä olisi ollut varmaan ihan yhtä hyvät valmiudet osallistua vauvan hoitoon kuin minullakin. Siitä sitten lähtikin käyntiin kierre, jossa minä hoidin KAIKKI lapsiin liittyvät asiat yksikseni. Mies ei voinut edes lapsen pyllyä mennä pyyhkimän, jos en minä erityisesti pyytänyt, että "voisitko sinä mennä tällä kertaa".. Muista puuhista puhumattakaan. Lapsi sai vaikka parkua kurkku suorana miehen vieressä olohuoneen lattialla, ja minä olin se joka tuli keittiöstä tiskien äärestä lohduttamaan. Suututtaa ihan itseäkin nyt jälkeenpäin, vaikka silloin en tajunnut siinä olevan mitään outoa. Se oli vain meidän perheen arkea.



Nyt seurustelen sellaisen miehen kanssa, joka saattaa ihan pyytämättä käydä vilkaisemassa illalla lastenhuoneen ovella, jos jommalla kummalla tytöistäni on vielä asiaa. Ja lukee iltasadut ja laittaa voileivät pöytään jos minua ei satu huvittamaan. On kuskannut jopa esikoista eskariin. Tiskaakin ihan pyytämättä. Saattaa joistakin tuntua pieniltä asioilta, mutta minulle ovat merkityksellisiä kaiken kokemani jälkeen. On helppo ja hyvä pyörittää arkea toinen AIKUINEN vierellään.:)

Puhut niin totta! Onnea sulle nauti ja iloitse!