HATUNNOSTO JOKAISELLE YH:LLE!!

Mukavaa kuulla, vaikka itse tässä nyt ei mitään erityisen mainittavaa näekään. Me pärjätään kun on pärjättävä. :) Tosin lapsikaan ei enää ole ihan pieni, reipas eppuluokan aloittaja ja mulla siis vain yksi.



Kiitos kuitenkin, pokkaan mielelläni oman osuuteni hatunnostostasi! :D

Itse en ole myös yh mutta mies yksityisyrittäjä plus esikoisen aikaan rakensimme taloa, eli hän oli tosi vähän läsnä. Nyt minäkin työelämässä ja kaksi lasta mutta kyllä välillä tekee tiukkaa jaksamisen kanssa, mutta jokainen aamu on uusi :)

annan suuren arvon rohkeille naisille, jotka ovat poistuneet kurjasta suhteesta, syystä taikka toisesta ja pyörittävät arkea yksin lapsen/lapsien kanssa.



Silti en osia vaihtaisi missään nimessä, mutta mistäs sen ikinä tietää mihin elämä vie...

Itse en ole myös yh mutta mies yksityisyrittäjä plus esikoisen aikaan rakensimme taloa, eli hän oli tosi vähän läsnä. Nyt minäkin työelämässä ja kaksi lasta mutta kyllä välillä tekee tiukkaa jaksamisen kanssa, mutta jokainen aamu on uusi :)

naisille/miehille, jotka YKSIN huolehtivat lapsistaan. Joko ovat "totaaliyhäreitä" tai sitten kumppani mikä lien alkoholisti, työnarkomaani tms. Itse olen yh (yhteishuoltaja) mutta lapsen isä hoitaa lähes puolet viikosta lastaan. En tarvitse hatunnostoja pelkän virallisen yh-tittelin vuoksi.

erosin miehestäni tytön ollessa 2v ja hyvin pärjäsin ilman miestä, kun hoidin lapsen vauvasta saakka yksin, koska isää ei kiinnostanutkaan tuo pieni ihminen :( nyt tyttö pääse 2. luokalta ja tytön iloksi isä on vuoden verran pitänyt yhteyttä jne.

PALJON paremmin pärjään nyt tietoisesti yh:na kun vielä vähän aikaa sitten huonossa suhteessa!

Kun mukamas oltiin yhdessä, mutta kuitenkaan miehestä ei ollut ikinä mitään apua. Päinvastoin, oli vaan yksi henkilö lisää huolehdittavana. Ja lisäksi vielä kaikki se paha ja tulehduttava ja masentava ilmapiiri kotona.

Nyt saadaan lasten kanssa tehdä sitä mitä halutaan silloin milloin halutaan eikä kukaan naputa vieressä :)

Elämä on ihanaa! Ja lapset on ihania!

En koe tätä ollenkaan raskaaksi, vaan kuten jo sanoin, suorastaan helpoksi!

Olen ollu YH-äiti mies löysi uuden naisen poikani ollessa 1.5v nyt poikani 13v ja ihana poika on. Olen ollu pahassa kolarissa rattikuoppo tuli kylkeen 2 meni et jotenki kuntouduin kun 4 lannenikama murtui silloin oli raskasta olla yksin mutta pojan hymy auttaa jaksamaan. Kaikille äideille voimia!!!oletpa naimissa tai yksin lapsen kanssa!

kyllähän tämä välillä rankkaa on, mutta myöskin antoisaa. Lapsi on nyt 3 vee ja vuoden verran olen ollut yksin hänen kanssaan.



Lapsi on tosiaan kylpyammeessaan pienessä tilkassa vettä kun käyn suihkussa (tykkään käydä aamuisin suihkussa) ja hän tyytyväisenä leikkii siinä kun peseydyn. Siivoamiset hoidetaan siten että lapsi osallistuu kaikkeen mihin pystyy, annan hänelle oman rätin ja hän "pyyhkii pölyjä" samalla kun siivoan. Usein menee kyllä omaan huoneeseen leikkimään kun ei jaksa kauaa siivoilla.



Ruoat teen yleensä illalla kun lapsi käy nukkumaan niin on seuraavana päivänä sitten valmiina kun tulen töistä ja lapsi päiväkodista.



Mulla on sikäli hyvä tilanne, että asumme eksän kanssa ihan lähekkäin ja hän osallistuu lapsen elämään tosi paljon. Eli jossain mielessä varmaan enemmän kuin joidenkin aviomiehet (ketkä esim yrittäjiä tai reissuhommissa) eli mun eksä hakee lapsen 2 krt vko päiväkodista ja tuo alkuillasta himaan. Ehdin siis käydä salilla ja kaupassa ja ehkä vähän siivoilla.



Plus joka toinen viikonloppu lapsi on isänsä kanssa yhden yön. Ja loma-aikoina lapsi on isällään 3 x 3vrk (siis kesäloma) ja muinakin loma-aikoina isä pitää mielellään.



Eli koen olevani tosi onnellisessa tilanteessa, että vaikka olen yh, lapsella on kaksi erittäin osallistuvaa vanhempaa ja siksi en koe tätä niin raskaaksi. Toki onhan niitäkin päiviä kun ei pysty jakamaan mitään vastuuta/iloja/suruja niin rankalta tuntuu.



Mutta sun aloitus lämmittää mieltä, että emme me yht ole ihan roskasakkia, elämä vaan ei aina mene niinkuin on suunniteltu :) Hauskaa kesää sullekkin!

Sitä vaan pitää pärjätä ja jaksaa.Kyllä kaikki asiat saa hoidettua,lapsi vaan on koko ajan mukana,kaikessa:)

naisille/miehille, jotka YKSIN huolehtivat lapsistaan. Joko ovat "totaaliyhäreitä" tai sitten kumppani mikä lien alkoholisti, työnarkomaani tms.

Rankkaa varmasti on sekin, että kuvioissa roikkuu mukana joku jonka PITÄISI olla omalta osaltaan vastuussa lapsista ja kodista jne. mutta ei ole.

Ja kuten joku kertoi että elämä on ollut eron jälkeen helpompaa, ymmärrän kyllä senkin tilanteessasi!

Lähinnä itse kahden pienen lapsen äitinä ihmettelen, kuinka joku pystyy tähän kaikkeen yksin? Kun vauva vielä heräilee useita kertoja öisin ja esikoinen uhmaa päivällä, omat voimat tahtovat olla lopussa vaikka mieskin on iltaisin kotona ja osallistuu silloin kiitettävästi lasten hoitoon ja kotitöihin.

Mutta ehkä se elämä tosiaan opettaa, ja kun arjen saa rullaamaan siitä selviää..

ap

kovaa hommaa hoitaa kokonaan itse. Liki yksin hoidan kyllä minäkin, mutta saan kuitenkin tukea ja seuraa ja kumppanuutta mieheltä. Kurjinta yksinhuoltajuudessa mielestäni olisi (luullakseni siis) se, ettei olisi kenen kanssa jakaa lapsen ihanuutta. Ketään muuta ei niin kiinnosta se miten hauskasti lapsi sanoo "kokei" kun tarkoittaa sanoa okei. Tai miten hieno juttu kun oppi juuri hyppäämään. Monesti miehen kanssa molemmat huomataan joku hieno juttu mitä joku lapsista tekee, ja salaa vaihdetaan ylpeitä katseita. Se on hienoa!



Mutta kyllä minä pääsen suihkuun miehen ollessa poissa. Vauva sitterissä ja muut lapset puuhissaan. Joskus vaatii järjestelyjä, mutta kyllä onnistuu.

Lähinnä itse kahden pienen lapsen äitinä ihmettelen, kuinka joku pystyy tähän kaikkeen yksin? Kun vauva vielä heräilee useita kertoja öisin ja esikoinen uhmaa päivällä, omat voimat tahtovat olla lopussa vaikka mieskin on iltaisin kotona ja osallistuu silloin kiitettävästi lasten hoitoon ja kotitöihin.

Mutta ehkä se elämä tosiaan opettaa, ja kun arjen saa rullaamaan siitä selviää..

ap

Kuopuksen sain "yksin", vanhemmat lapset olivat silloin 4 ja 6v. Erosin vanhempien lasten ollessa n. 2 ja 3,5v ja silloin sitä vaan totutteli siihen arkeen. Teki asiat niin kuin pystyi, eipä ollut vaihtoehtoa! ;) Kun sain kuopukseni, se meni "ihan rutiinilla". Suihkussa kävin vauvan nukkuessa tai istuessa sitterissä. Alussa hän heräili paljon, mutta opin pärjäämään vähällä unella, eihän se ikuisuutta kestänyt. Joskus vanhemmat lapset saivat esim kaupassa "minä haluan-minulle just nyt heti"-puuskia, mutta eipä siinä voinut muuta kuin kiukutteleva lapsi tiukasti mukaan ja rattaita työnnettiin yhdellä kädellä. Siivosin joka päivä vähäsen, joten koti pysyi siistinä. Lapset oppivat nuorena jo siivoamaan jälkensä.

Minulle vaikeaa oli tottua uuteen suhteeseen, joka lopulta johti sitten avioliitton. Meinasin jo pilata koko homman omien pelkojen ja "itsenäisyyden" takia, mutta onneksi ymmärsin virheeni ajoissa ja miehellä on pitkä pinna! ;)

Mutta sun aloitus lämmittää mieltä, että emme me yht ole ihan roskasakkia, elämä vaan ei aina mene niinkuin on suunniteltu :) Hauskaa kesää sullekkin!

ole roskasakkia!:) Vaikka tietenkin aina toivoisi, että rakkaus kestäisi ja elämä olisi ruusuista ja perheet pysyisivät yhdessä, mutta elämä kun ei tahdo mennä aina aivan niin.. On mukava lukea, miten positiivisesti kerrot arjestasi vaikka huomaan, että vaatii todella järjestelyä, että tosiaan saa esim. lämpimän ruuan pöytään joka päivä. Mutta ihanaa, että lapsen isä on arjessa mukana ja saat säännöllisesti viettää aikaa ihan rauhassa!

Hauskaa kesää myös sinulle!:)

on. Olisin iloinen, jos löytäisin miehen jolla on työtä. Ja joka osallistuisi perheen elämään.

Olen kuitenkin tietoisesti yh koska en halua miestä josta pitäisi taas erota... en ota ketä vaan. Ja yhdenyön suhteet ei kiinnosta, niinpä olen selibaatissa jo neljättä vuotta. Lapset ensin.... ja piste.

Rahasta on tiukkaa ja jaksamisesta.



Mulla on kaksi lasta, ja nuorempi oli todella pieni, kun jouduimme eroamaan. Hän on ollut vaativampi tapaus ihan vauvasta asti, joten unet ovat jääneet vähiin. Kotityöt ovat haastavat myös, sillä pikkuinen on puntissa roikkuvaa sorttia :) Kasilta kun ipanat kaatuvat peteihinsä, tekisi mieli tehdä samoin, mutta loput kotihommat on tehtävä tai paha kaaos kaatuu päälle.



Onneksi lapset ovat kuitenkin iloisia ja puuhakkaita, meillä on paljon hauskaa yhdessä, ja vaikka kaiken teen yksin, on se henkisesti helpompaa kuin ennen, kun toivoi, että toinen tekisi osansa.

Yleensä vaan vittuillaan, kun en ole täydellinen.



Itse olen kahden pienen lapsen "totaali-yh"-äiti, kun mies kuoli.



Aika kamalaahan se on, kun ei mitään voi yksin tehdä. Lapset kyllä pärjää suihkukäynnin ajan, taaperona otin mukaan suihkuun. Omaa aikaa saan yöllä, kun lapset nukkuu. :D



Odotan sitä aikaa, kun lapset kasvavat ja saan mennä edes johonkin yksin. Isompi onneksi jo sen ikäinen, että voi mennä hoitoon välillä. Pienempi on hoidossa vain muutaman kerran vuodessa, kun on vain yksi kaukana asuva mummo, joka jaksaa hoitaa pienempääkin väillä, muut sukulaiset ei jaksa/halua.



Sit jos en saa töitä ja tää kokoomuslaisten päivähoidonrajoitus toteutuu, niin varmaan istun vielä toiset 5 vuotta neljän seinän sisällä lasten kanssa...



Mut se on elämää ja pahin on jo takana. :)

Yleensä vaan vittuillaan, kun en ole täydellinen.

Itse olen kahden pienen lapsen "totaali-yh"-äiti, kun mies kuoli.

Aika kamalaahan se on, kun ei mitään voi yksin tehdä. Lapset kyllä pärjää suihkukäynnin ajan, taaperona otin mukaan suihkuun. Omaa aikaa saan yöllä, kun lapset nukkuu. :D

Odotan sitä aikaa, kun lapset kasvavat ja saan mennä edes johonkin yksin. Isompi onneksi jo sen ikäinen, että voi mennä hoitoon välillä. Pienempi on hoidossa vain muutaman kerran vuodessa, kun on vain yksi kaukana asuva mummo, joka jaksaa hoitaa pienempääkin väillä, muut sukulaiset ei jaksa/halua.

Sit jos en saa töitä ja tää kokoomuslaisten päivähoidonrajoitus toteutuu, niin varmaan istun vielä toiset 5 vuotta neljän seinän sisällä lasten kanssa...

Mut se on elämää ja pahin on jo takana. :)

äitini on tämän kaiken saman kokenut, ja voin sanoa sinulle että lasten kasvaessa he eivät ymmärrä ponnistelujasi ja uhrauksiasi, mutta vanhempana heidän arvostuksensa on suuri. Voimia sinulle, saat kaiken arvostukseni. Oikein hauskaa kesää sinulle:)

luulin sinua jo tutukseni, mutta kaukana asuva mummo ei osunut nappiin.