Lähtistkö 2 kk ikäisen kanssa ylioppilasjuhliin 3,5h matka suuntaansa?
Meillä olisi ensi viikonloppuna sukulaistytön ylioppilasjuhlat. Vauvamme on 2 kuukauden ikäinen ja minua arveluttaa lähteminen. Automatka kestää suuntaansa 3,5 tuntia eli samana päivänä olisi ajoa vähintään 7 tuntia. Anoppi toivoo kovasti, että lähtisimme, koska haluaa, että sukulaiset näkevät vauvamme. Minä en ole ihan intona, koska emme ole vielä kertaakaan köyneet yhtä kaukana. Vauva on ollut tähän mennessä kerran automatkalla, joka oli 1h suuntaansa. Se meni kyllä oikein hyvin, vauva nukkui mennen tullen ja ajoitimme lähdön vauvan syöttöjen mukaan. Ylioppilasjuhlissa olisi tietty kellonaika, milloin perillä pitäisi olla.
Arvon raati, mitä tekisitte?
Kommentit (48)
Meillä myös kaksikuinen, ja pari päivää sitten tehtiin ensimmäinen pitempi automatka (yht. 3 tuntia). Tuloksena se, että koska vauva joutui olemaan noin kauan turvakaukalossa, hänelle kertyi ilmaa vatsaan ja lapsi oli todella, siis todella kipeä koko illan (esikoisella oli aikanaan ihan sama ongelma). Ihan kamalaa ettei millään voinut helpottaa toisen oloa, ja olin vielä seuraavana päivänäkin ihan rättipoikki kun kanniskelin vauvaa pitkälle yöhön. Joten minä en lähde minnekään ennen kuin lapsi on kasvanut sen verran, että pystyy olemaan turvakaukalossa.
olin kaksikuisen ja 2,5 vuotiaan (ja miehen) kanssa appiukon syntymäpäivillä. matkat helsinki-mikkeli junalla eestaas ja pari tuntia perillä. vauva huusi koko ajan ja kotiin tultua aamuneljään. yhtä helvettiä koko reissu.
sen vauvan kans sukulaisiinsa, jos kovasti tahtoo, ja sinä jäät lepäämään kotiin, kun selvästi levon tarpeessa olet? Jos vauva kumminkin on pulloruokinnassa niin ei oo mitään estettä sille ettet oo tisseinesi mukana. Kaikki voittaa. Anoppi saa esitellä vauvaa, mies tapaa sukulaisiaan ja sinä saat pitkän päivän aikaa kiriä univelkojas ja muutenki keskittyä hetken ihan vaan ittees.
Noin pieni on vaivaton matkakaveri.
Outoa muuten, että yo-juhlissa on määrätty saapumisaika. Meilläpäin vastaanotot on klo xx-xx, eli sillä välillä ovat vieraat tervetulleita, tulevat ja menevät oman aikataulunsa mukaan.
Kun on pieni vauva matkassa kukaan ei odota mitään hillitöntä, minuutintarkkaa täsmällisyyttä.
mut menisin mahdollisuuksien mukaan lähemmäs jo edellisenä iltana, koska tuon ikäisen vauvan kanssa voi matkalla tulla yllätyksiä.
Oma vauvani oli 1kk:n kun menin vauvan kanssa jouluksi isovanhempien luo. Sinne ajomatka 6 tuntia suuntaansa. Hyvin meni vauva nukkui autossa paremmin kuin kotona.
ja pienempienkin.
Toiseen mummolaan on 4 tunnin matka.
Kuopus taisi olla 3-viikkoinen kun kävimme syntymäpäivillä ja 2-kuinen, kun olimme häissä.
Ei ole niin tärkeä tilaisuus että olisi pakko olla paikalla.
Mies menköön yksin, ja sinä jäät vauvan kanssa kotiin. Sanot vaan että oksentelevan vauvan kanssa et lähde tuollaiseen reissuun.