7-henkinen perhe yksiöön/kaksioon vuodeksi, mahdotontako?
Meillä on sellainen tilanne, että joudumme muuttamaan yksiöön tai kaksioon vuodeksi tai vähän alle. Ajatuksena tuo tuntuu oikeastaan aika mahdottomalta. Kesällä nyt ehkä vielä jotenkin menee, mutta entäs sitten kun tulee talvi?
Meillä on siis viisi lasta (ikähaarukka 6kk-15v). Yksi pieni "pelastus" on, että mies työskentelee toisella paikkakunnalla eikä siis ole kotona kuin yleensä viikonloppuisin, kesäaikaan kyllä enemmän.
Onko ihan täysi mahdottomuus elää noin pienessä asunnossa tämän kokoisena perheenä? Kukaan ollut vastaavassa tilanteessa?
Tämä on siis pakkotilanne ja suurempaan asuntoon ei erinäisistä syistä ole varaa.
Kommentit (53)
huostaanotto tapahtumaan. Minulla on sossuista vain positiivista sanottavaa, vaikka tiedän, ettei kaikki sossun työntekijät ole niin ihania.
En ala tänne kirjoittamaan miksi ollaan sossun asiakkaita, koska se ei liity aiheeseen.
ap
tietää tilanteemme ja ei ole sanottu, että lapset otettais huostaan. ap
sitten sinulla on jo syy olla huolissaan
huostaanottoja tehdään kiireelisesti ja turhaan
et voi vuotta elää noin ahtaasti jos sossu siitä tietää.
remontin tarpeessa olevaan asuntoon. Myykää vanha ja vaihtakaa vuokralle pysyvämmin.
http://www.homepakolaiset.fi/
niin saa kolmion kaksion hinnalla syrjemmästä. Toki lasten koulut ja päiväkodit saattavat olla ongelma, mutta koska kyse väliaikaisesta jutusta niin lapset voisivat kulkea kouluun esim. tuon vuoden ajan kauempaakin, eli koulua ei tarvsisi vaihtaa. On hyvä muistaa että ilma on aika ummehtunutta jos esim. 7 henkeä nukkuu pienessä makuuhuoneessa...
vaan edellinen omistaja myi keskeneräisenä oman elämäntilanteensa takia.
ap
remontin tarpeessa olevaan asuntoon. Myykää vanha ja vaihtakaa vuokralle pysyvämmin.
<a href="http://www.homepakolaiset.fi/" alt="http://www.homepakolaiset.fi/">http://www.homepakolaiset.fi/</a>
kun kaksioon.
ap
niin saa kolmion kaksion hinnalla syrjemmästä. Toki lasten koulut ja päiväkodit saattavat olla ongelma, mutta koska kyse väliaikaisesta jutusta niin lapset voisivat kulkea kouluun esim. tuon vuoden ajan kauempaakin, eli koulua ei tarvsisi vaihtaa. On hyvä muistaa että ilma on aika ummehtunutta jos esim. 7 henkeä nukkuu pienessä makuuhuoneessa...
halvimpia huonekaluja vaan saavat allergiaoireita.
ap
Kaikki vastaajat eivät ole tajunneet, että hometalo helpottaa kummasti säilytystilaongelmia: hometalon jälkeen ei ole mitä säilyttää, kun kaikki pitää viedä kaatopaikalle... Omaa kokemusta löytyy. Meidän koti osoittautui vaurioituneeksi, ja muutimme mieheni kanssa asumaan sukulaisen luo uuden kodin rakentamisen ajaksi. Alle 50 neliöisessä kolmiossa asui kolme aikuista, ja mahduttiin. Ei hyvin, mutta mahduttiin. Miehelläni ja mulla oli käytettävissä n. 7 neliön pikku-pikkuhuone, jossa oli yksi vaatekaappi säilytystilana. Kummasti ne tarpeelliset tavarat mahtuivat, kun pakko oli.
Minäkin suositan ostamaan sivultavedettävän sohvasängyn, esim. tällaisen:
<a href="http://www.iskukoti.fi/koti/actions/customer_base/product/ProductView.a…" alt="http://www.iskukoti.fi/koti/actions/customer_base/product/ProductView.a…">http://www.iskukoti.fi/koti/actions/customer_base/product/ProductView.a…;
Huomioikaa uusia tavaroita ostaessanne, että jos joku perheenjäsen on allergisoitunut pahasti hometalossa, niin välttämättä halvimmat lastulevyhässäkät (Ikean kamat jne.) eivät enää sovi, vaan aiheuttavat allergiaoireita.
jos asutaan vähän keskimääräistä ahtaammin. Olihan tässä jokin aika juttu jostain isosta lapsiperheestä, jotka asuivat kaksiossa ja hyvin viihtyivät.
ei sitä missään laissa ole määritelty paljonko yksi ihminen tarvitsee neliöitä, se on ihan itestä sitten kiinni, mutta kyllä nyt väliaikasesti kestää vähän pienemmätki tilat.
Eikä niitä sossuja se huoneiden määrä liikuta, se että lapset voi hyvin ja niiden tarpeista on huolehdittu riittää niille.
Ei todellakaan tule huostaanottoa, jos väliaikaisesti asutaan ahtaammin.
Me asuimme 1,5v kolmiossa ja meillä oli 7lasta ja kaksi aikuista.
ehkä se vanhin 15v voisi muuttaa omilleen
minusta tuntuu että ette ole realistisia
ei siitä mitään tulenaapurit valittavat kun meluatte liikaa, mistä ihmeessä loydätte vuokranantajan joka tuohon suostuu?
sossut saavat tietää ja tulevat ja huostaanottavat lapsenne
ja huonokuntoisia edullisia kolmioita löytyy paremmin kuin parempikuntoisia ja tilavia kaksioita
kaksioita löytyy paljonkin, myös hyväkuntoisia ja melko tilaviakin.
ap
ja huonokuntoisia edullisia kolmioita löytyy paremmin kuin parempikuntoisia ja tilavia kaksioita
Jos olet itse koko päivän töissä ja lapset ovat hoidossa iltaan asti, niin silloinhan koti toimii vain nukkumapaikkana...eli miksi ei. Yksiöön ette kuitenkaan mahdu, joten etsi ainakin tilavaa kaksiota.
ajattele realistisesti. edes sänkynne ei sinne mahdu, 15v kaipaa jo omaa rauhaa...missä tekee edes läksyt?
sisaruksensa ja vanhempiensa kanssa. On kertonut, että silloin kakarat olikin aina pihalla. Oli siis 40-50-luvulla:)
Aikamoiselta seikkailulta kyllä tuntuisi, mutta kaipa se jossain maassa on ihan normaali tilanne.
mutta luulisin tuossa jokaisen hermojen joutuvan koetukselle. Mutta jos tietää sen olevan väliaikaista, kai sen kestää. Ja tosiaan, mihin kaikki tavarat?
Miten teinit suhtautuvat ajatukseen? Osaisivatko ottaa seikkailuna tai palkitseeko vuoden hampaiden kiristely heidät sitten aikanaan (esim. omien toiveiden mukaisena omana huoneena tms.)? Paljon riippuu siitä, miten saatte lapset sitoutumaan ahtaaseen asumiseen.
Jos saisitte kaksion, jossa on tupakeittiö, niin homman voisi saada jotenkin toimimaan. Makuuhuoneeseen teinit (mahdollisesti 2-3) sitten että parvi- ja kerrossänkyratkaisuilla turvataan heille yksityisyyttä. Siis huoneen jakamista kerrossängyilla/hyllyilla/verhoilla. Sängyn eteen voi laittaa verhon ja sisäpuolelle esim. sängyn päätyyn kapeaa hyllykköä henkilökohtaisimmille tavaroille. Tupakeittiöön vanhempien sänky Esim. levitettävä sohva, sellainen jossa on oikeat patjat ja joka kiinni ollessaan on suoraan yhden hengen sänky. Isän poissa ollessa sänkyä ei tarvitse levittaa. Lapsille kerrossänky ja vauvalle pinnasänky.
kunhan nuorin on vuoden ikäinen. Sen jälkeen lapset on hoidossa päivät ja koti on suurimmaksi osaksi vain nukkumispaikka.
ap
Jos olet itse koko päivän töissä ja lapset ovat hoidossa iltaan asti, niin silloinhan koti toimii vain nukkumapaikkana...eli miksi ei. Yksiöön ette kuitenkaan mahdu, joten etsi ainakin tilavaa kaksiota.
Meillä on suvussa mummonmökki, jossa on tupa ja pieni makuukammari. Siinä on aikoinaan asunut seitsemänlapsinen perhe!
Parveke teillä ainakin täytyy olla, eihän pienimmän päiväunet onnistu mitenkään muuten. Tavaroita ja kalusteita varten täytynee vuokrata jonkinlainen varasto tai toimittaa kavereiden nurkkiin varastoihin.
Jos pidätte kaiken tavaran ihan minimissä, se ehkä jotenkin onnistuu. Itsekin seitsemänhenkisen perheen äitinä minun on kyllä tosi vaikea kuvitella, että arki olisi mitenkään kivaa tai toimivaa.
Ei tietenkään hankita uusia kun ne mitä nyt tarvitaan kaksioon ja loput sitten kun päästään muuttamaan isompaan.
Ahdasta tulee varmasti silti olemaan.
ap
Ihmiset ehkä mahtuu, mutta tavarat ei
Kaikki vastaajat eivät ole tajunneet, että hometalo helpottaa kummasti säilytystilaongelmia: hometalon jälkeen ei ole mitä säilyttää, kun kaikki pitää viedä kaatopaikalle... Omaa kokemusta löytyy. Meidän koti osoittautui vaurioituneeksi, ja muutimme mieheni kanssa asumaan sukulaisen luo uuden kodin rakentamisen ajaksi. Alle 50 neliöisessä kolmiossa asui kolme aikuista, ja mahduttiin. Ei hyvin, mutta mahduttiin. Miehelläni ja mulla oli käytettävissä n. 7 neliön pikku-pikkuhuone, jossa oli yksi vaatekaappi säilytystilana. Kummasti ne tarpeelliset tavarat mahtuivat, kun pakko oli.
Minäkin suositan ostamaan sivultavedettävän sohvasängyn, esim. tällaisen:
http://www.iskukoti.fi/koti/actions/customer_base/product/ProductView.a…