hyivittu! Oikeus vapautti lastensa nähden seksiä harrastaneen pariskunnan
Maanantai 30.5.2011 klo 15.26
Korkeimman oikeuden mukaan lasten edessä seksiä harrastaneet vanhemmat eivät syyllistyneet rikokseen.
KKO kumosi alemman oikeusasteen ratkaisun, jossa vanhemmat tuomittiin kahden vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Vanhemmat harrastivat lukuisia kertoja seksiä lastensa nähden 1990-luvun alussa. Parin neljä 1-4 vuotiasta lasta olivat valveilla aktin aikaan ja seurasivat tapahtumia. Vanhemmat myönsivät tienneensä, että lapset näkivät tapahtuneen.
Vanhemmat selittivät toimintaansa humalalla ja asuinolojensa ahtaudella. Vanhemmat elivät käsityksessä, että lapset eivät ymmärtäneet tapahtunutta.
Pariskunta koristi, että heidän tarkoituksenaan ei ollut saada kiihotusta ja tyydytystä lasten katsellessa. Tämä oli peruste vankeustuomiosta vapauttamiseen. Lain mukaan "lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevana rikoksen tunnusmerkistön perusedellytyksenä on, että tekijä tavoittelee teolla seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä."
Lakiin on tulossa muutos kesäkuussa. Jatkossa rangaistuksen edellytyksenä ei ole vain seksuaalisen tyydytyksen tavoittelu.
Tapahtumien vuoksi lasten psyykkinen tila häiriintyi ja lapset joutuivat pitkäaikaiseen terapiaan. Korkein oikeus määräsi kullekin lapselle 5 000 euron vahingonkorvaukset.
IL
Kommentit (4)
Onneksi lakiin on saatu muutos nyt, mutta harmi ettei näitä vanhempia silti saatu tuomittua.
Tosin, jo se, että joutuivat maksamaat lapsilleen 5000 euron korvaukset, kertoo että oikeus katsoi vanhempien syyllistyneen lapsiensa kannalta vahingolliseen tekoon.
Millainen sairas vanhempi harrastaa seksiä 4 lapsen ollessa valveilla samassa huoneessa? Varmaan olleet kännissä tai jotain. Yäk yäk yäk...
Varmaan olleet kännissä tai jotain.
"Vanhemmat selittivät toimintaansa humalalla"
kummastakohan lapset ahdistui enemmän? Aikuisten petileikeistä vai poliisin, sosiaalitätien ja psykologien kuulusteluista ja huostaanotosta...