Etsin oman neuvolakorttini katsoakseni olenko sairastanut tuhkarokon.
Olen sen onneksi sairastanut, ei tarvitse lähteä rokotetta ottamaan. Miten te ennen 1975 syntyneet, oletteko sairastaneet tuhkarokon?
Oikeastaan halusin vain taivastella miten ne ajat muuttuu 40 vuodessa. Olen ollut 3 viikon ikäinen kun minulle on suositeltu annettavaksi banaania ja muita hedelmiä ja vajaan kahden kk iässä on suositeltu lisäksi perunaa :)
Siis tokihan olen tiennyt suositusten muuttuneen radikaalisti vuosien saatossa, kunhan nyt taivastelen aikani kuluksi :)
Kommentit (17)
ja kyllä olen sairastanut tuhkarokon. Muuta en siitä muista, kuin että näin maailman punaisena, ja silloin olen elämäni toistaiseksi ainoan kerran pyörtynyt. Taisi olla aika kova tauti.
vihurirokko-sikotauti-tuhkarokko-rokotus annettiin ainakin kaikille meille 1974 syntyneille yläasteella.
ja sairastanut vain vesirokon. Olen saanut vihurirokkorokotuksen vuonna 1987 mutta rokotehoitaja epäili, että voisi olla mpr-rokote, johon vahvisterokotus olisi jäänyt antamatta. Nimittäin vuonna 1987 ei enää annettu yksittäisiä vihurirokkorokotuksia vaan aina tuo yhdistelmä. Muistelen kyllä, että joskus ala-asteikäisenäkin olisi tuo vihurirokko annettu, eli sittenpä olisinkin saanut mpr:n ehkä silloinkin ja rokotesuoja siis kattava.
Näistä papereita ei löydy enää mistään (tai niitä ei kyetä kaivamaan esille).

Miten te ennen 1975 syntyneet, oletteko sairastaneet tuhkarokon?
En tiedä, en.
Rokotukset kuulemma alkoi pari kuukautta siitä kun taudin sairastin. Äitini aina muistuttaakin, että rokotuta lapset, ei kuulemma ollut kovin hääviä kun pieni vauva oli sairaalassa huonossa kunnossa tuhkarokon takia.
ja olen sairastanut.
Itseänikin naurattaa nuo ruokasuositukset - tai oikeammin nykyinen höösäys kaikesta. Mullakin on siellä suosituksena alle 2 kk iässä tuoremehua, raasteita, perunaa ja sitten vähän isompana (mutta alle 1 v maksaa). Ja ihan hengissä tässä ollaan :)
Olen sairastanut vihurikoron, tuhkarokon ja sikotaudin, siksi vanhempani kielsivät rokottamasta 80-luvulla koulussa.
Muissa olin pieni, mutta sikotaudista muistan sen, että äitini sai sen meiltä lapsilta ja hänellä se oli aika raju tauti! Ymmärsi senkin mistä se nimi tulee, kun kaularauhaset turposivat niin, että valtava pää alkoi hartioista ja sikahan siinä tulee mieleen kun ei ole kaulaa lainkaan.
Olen oman rokotuskorttini mukaan saanut ekan MPR-rokotteen vuonna 1982.
Thl: "Vuosina 1975-1987 käytettiin vihurirokkorokotetta ja sen jälkeen MPR-rokotetta"
ja sairastanut vain vesirokon. Olen saanut vihurirokkorokotuksen vuonna 1987 mutta rokotehoitaja epäili, että voisi olla mpr-rokote, johon vahvisterokotus olisi jäänyt antamatta. Nimittäin vuonna 1987 ei enää annettu yksittäisiä vihurirokkorokotuksia vaan aina tuo yhdistelmä. Muistelen kyllä, että joskus ala-asteikäisenäkin olisi tuo vihurirokko annettu, eli sittenpä olisinkin saanut mpr:n ehkä silloinkin ja rokotesuoja siis kattava. Näistä papereita ei löydy enää mistään (tai niitä ei kyetä kaivamaan esille).
Sain muuten mpr:n -88, kun terkkari ei uskonut että olen sairastanut tuhka-vihurirokon ja sikotaudin. Olin menossa harjoitteluun vastasyntyneille.Mun neuvolakortissa lukee muuten "2 viikon iässä normaalisti tuoremehuja". Niin ne suositukset muuttuu.
annettiin senkin jälkeen -87 asti, jonka jälkeen ne korvatiin mpr:llä.
Olen oman rokotuskorttini mukaan saanut ekan MPR-rokotteen vuonna 1982.
Thl: "Vuosina 1975-1987 käytettiin vihurirokkorokotetta ja sen jälkeen MPR-rokotetta"
ja sairastanut vain vesirokon. Olen saanut vihurirokkorokotuksen vuonna 1987 mutta rokotehoitaja epäili, että voisi olla mpr-rokote, johon vahvisterokotus olisi jäänyt antamatta. Nimittäin vuonna 1987 ei enää annettu yksittäisiä vihurirokkorokotuksia vaan aina tuo yhdistelmä. Muistelen kyllä, että joskus ala-asteikäisenäkin olisi tuo vihurirokko annettu, eli sittenpä olisinkin saanut mpr:n ehkä silloinkin ja rokotesuoja siis kattava. Näistä papereita ei löydy enää mistään (tai niitä ei kyetä kaivamaan esille).
Olen vm. 66 ja sairastanut tuhkarokon, vesirokon ja sikotaudin varmasti, luultavasti myös lievän vihurirokon. Ja aikuisena enterorokon, siinä oli kieli kipeä kun tuli suuhun rakkoja.
Mutta onko vihuri- ja tuhkarokko sama asia? Ja onko siis kaikki 74 jälkeen syntyneet saaneet rokotteen tuhkarokkoa vastaan.
T. Tietämätön 78
siis vain tytöt, tuon vihurirokon sikiövaarallisuuden vuoksi sekä siksi että pojat saisivat rokotteen kuitenkin armeijassa.
ja neuvolakorttini mukaan sairastanut tuhkarokon yksivuotiaana.
Tosin merkintä on kirjoitettu äitini käsialalla, toivon että diagnoosi on osunut oikeaan.
ja ainoastaan vesirokon olen sairastanut alle vuoden iässä.