Lue keskustelun säännöt.
Koskakohan sitä oppii nauttimaan "omasta" ajasta....
24.05.2011 |
Tyttäreni on isällään täälä hetkellä ja myös huomisen illan, mä täällä ikävöin ja tylsistyn... Kauhean levoton olo ja mitään järkevää ei saa aikaiseksi, eikö tästä kuuluisasta omasta ajasta kuuluisi nyt nauttia? Mä vaan odotan että yö menee äkkiä ja saan olla päivän taas lapseni kanssa:)
Olen siis eronnut lapseni isästä syyskuussa ja suhde oli tosi vaikea ja masentava. Nyt alan pikku hiljaa voimaan hyvin ja itsetuntoni on nousemaan päin. Pitäisikö sitä hankkia joku harrastus...
Onko kohtalontovereita?
Kommentit (3)
Onhan noita kavereita ja heitä paljon näenkin,ja se on kyllä onni että ystäviä on, muuten tulisin hulluksi :) Toisaalta ikävä on ihan hirveä, teen mä mitä tahansa...Mutta ehkä joskus vielä opin oikeasti olemaan niin ettei ole pala kurkussa kun lapseni ei ole kotona mun kanssa..
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka kerta kun on mummilassa yötä (n. 2 kertaa kuukaudessa), ikävöin ja aamusta jo odottelen poikaa kotiin. En voisi kuvittellakkaan esim. viikon pituista eroa pojasta. Joo, tiedän että napanuora olisi jo aika katkaista, mutta... Joten et ole ainoa joka ikävöi lastaan. Eiköhän se ole ihan luonnollista ja kuuluu äidinrakkauteen. Enemmän olisin huolissani, jos en ikävöisi.
Ne varmaan mielellään tapaisi sinua ilman lasta. Menkää vaikka syömään ja lasilliselle ravintolaan. Tai jos et muuta keksi mene ulos lenkille ja kaupungille shoppailemaan tai leffaan. Kotiin ei kannata jäädä pyörimään. Siellä tulee vaan ikävä.