Itkuinen vastasyntynyt, kuinka rauhoitamme?
Hei, olemme olleet noin kaksi viikkoa kotona vauvamme kanssa. Alku lähti loistavasti käyntiin kotona, mutta kun aloitimme D-tippojen syötön torstaina, kun tuli kaksi viikkoa ikää. No sen jälkeen alkoi sunnuntai illasta syötön jälkeen puklauttelemaan niin että vaatteet kastui todella. Nukutuksen aikana tuli ainakin kuusi isoa puklua ja ties minkä verran yöllä... No nytten on päivän aikana puklauttelu rauhoittunut.
Mutta mikä avuksi itkuisuuteen? Saattaa huutaa minuutteja kurkkusuorana ja naama punaisena, eikä rauhoitu mitenkään... Apuja?
Ja kuinka olette nukuttaneet pienokaisen, yli tunnin hyssyttelyt on aika jaksamista.
Ja neuvoja ja vinkkejä kuinka pienokaiselle saisi "paremmat" olot / itkun puuskat ja raivarit vähenemään?
Kommentit (19)
Lapsi olkapäälle ja kevyttä selän taputtelua. Meillä ainakin auttoi. Mutta ongelmanne voi toki olla muuallakin.
laitat vauvan pystyasentoon. Seisot, kävelet rauhallisesti ja keinut hitaasti puolelta toiselle kävellessäsi. Hyräilet jotain tuttua laulua hiljaa. Ole itse yltiörauhallinen.
"siis edellyttäen, että lapsen vatsa on täynnä ja vaippa on kuiva, suosittelen tuota edellämainittua..."
Jos ei mikään auta, menkää autoajelulle... siellä lapsi nukahtaa...
tunnin hyssyttely ei ole muuten vielä mikään pitkä. Minä olen kanniskellut lasta toistakymmentä tuntia pahimmillaan. Kuukauden ikäistä tosin... En tarkoita tätä kertoa siksi, että ylpeilisin vaan siksi, että vauvallanne ei todennäköisesti ole mitään hätää. Kun itse pysytte rauhallisina ja itsevarmoina, vauvakin vaistoaa, että hänen on turvallinen olla.
Me ollaan kaikkien vauvojen kanssa tehty niin, että d-tipat ollaan aloitettu ihan rauhassa asteittain (aluksi vaikka yksi tippa päivässä) ja annettu aina tipat aamutoimien yhteydessä, niin iltarauha ei häiriinny vatsanväänteiden takia.
Meillä vauvat on ollu rauhallisia. Alussa ollaan menty ekat puoli vuotta vauvantahtisesti: paljon rinnalla oloa, nukuttu perhepedissä, kantoliina ja manduca helpottanut arkea (vauva rauhoittuu parhaiten sylissä, mutta kun on useampi lapsi, niin on hyvä saada kädet vapaiksi).
Jumppapallon päällä on vauvat viihtyneet, kunhan oppivat kannattelemaan päätään. Se on myös saanut ilmat liikkeelle masusta.
Masua kannattaa hieroa pyörittävin liikkein myötäpäivään joko vaatteiden päältä tai öljyn kanssa paljaalta iholta. Se poistaa hyvin ilmaa masusta. Ei kannata hätääntyä, vaikka vauva saattaa kovastikin hermostua hieronnasta (hermostuu varmasti, jos on ilmaa masussa). Synnärillä jopa neuvoivat, että joskus pierua kannattaa stimuloida raottamalla peräaukkoa esim. kuumemittarilla hieman masuhieronnan yhteydessä (silloin tosin kannattaa väistyä, sillä vastasyntynyt saattaa kakatakin kaaressa moisesta). Itse olen välillä itkuista vauvaa pitänyt ihan vaan sylissä ja silitellyt masua pyörittävin liikkein sekä nostanut välillä koipia ylös.
Vauvan mahalaukku on noin pingispallon kokoinen ja ruuansulatusjärjestelmä aivan alkutekijöissään. Pulauttelu (melko runsaskin) on tämän vuoksi vauvoilla aivan luonnollista. Sinuna ottaisin kuitenkin yhteyttä neuvolaan, jos tilanne huolestuttaa. Siellä osaavat varmasti neuvoa parhaiten! :)
d-vitamiinit aloitaan todella rauhallista tahtia, vaikka puoli tippaa kerrallaan. Ja kun meidän vaavi itki ja itki, käskettiin jättää d-vitamiini kokonaan pois hetkeksi. Ehkä se kuitenkin oli huono neuvo, en tiedä. Cuplatonia tai sitä toista vastaavaa lääkevalmistetta olette kai kokeilleet? Saa apteekista ilman reseptiä ja se meillä kai sitten lopulta auttoi, turhaan katkoilimme vain näiden tuotteiden antamisten kanssa, olisi vain pitänyt hissukseen alkaa ja lisätä tippoja.
Aloitimme d-vitamiinit myöhemmin, kun suositus kotimaassamme on erilainen. Itku alkoi siitä huolimatta samaan aikaan kuin muillakin (siis ihan tyypillinen ilmiö etenkin iltaitkuisuus vastasyntyneellä, kestää n. 2-3 kuukauden ikään), vaikka d-vitamiineja ei ollut vielä aloitettu, joten niistä tuskin johtui, vaan yleisestä suoliston kehittymättömyydestä. Meillä auttoi:
- Röyhtäyttämisen opettelu. Esim. YouTube.
- Kantaminen pystyasennossa, mahallaan tai kylki alaspäin käsi tukena (vaikea kuvailla), samalla kävely tai polvilla ylös-alas-liike.
- Manduca-kantoreppu.
- Tärisevä keinusitteri. Nukkui paljon uniakin sitterissä pahimmassa vaiheessa.
vaihtakaa d- tipat muuhun tai lopettakaa sen käyttö joksikin aikaa.Cuplaton pitäisi lievittää,pienellä on suolisto niin kehittymätön.
Niin ja korvatulppia voi käyttää ja vaan pysyä ylirauhallisena...
pieni vauva aistii ihan kaiken!
toimi meillä hyvin. Vatsavaivoihin auttoi Gefilus- tipat ja Cuplaton. En kyllä muista saiko antaa noin pienelle.
autoon nukutettiin välillä, kun muu ei auttanut.
että vauvojen itkuisuus lisääntyy 2 viikon iässä. Siis myös niissä maissa joissa d-vitamiinia ei anneta. Että voi olla kyse jostain muustakin kuin siitä. Ei todellakaan ole haittaa jos jättää tipat vähäksi aikaa antamatta tai vaihtaa niitä. Mutta ei kannata hätääntyä vaikka siitä ei apua olisikaan. Vauvan suolisto kehittyy nyt hurjaa vauhtia, siellä bakteerikanta kasvaa ja voi aiheuttaa kipristelyjä. Koeta antaa relatippoja, ne voivat auttaa. Tai sitten siihen ei auta kuin aika. Meillä esikoisella itkuisuus alkoi 2 viikkoisena, sen jälkeen hän itki koliikkia siihen kunnes täytti 4kk.
Voisiko olla niin, että sinulla on alkanut nyt tulla maitoa tulvimalla (itselläni ainakin tuossa parin viikon kohdalla molempien lasten imetys on käynnistynyt aivan superhyvin), ja lapsi hotkii sitä mahansa tupaten täyteen. Mukana menee myös reippaasti ilmaa, ja sen vuoksi puklailee niin paljon? Ilma aiheuttaa sitten suolistossa myös kipua ja siksi lasta itkettää? Voi toki olla, että jokin syömäsi ei sovi vauvan masulle. MEillä ainakin vauva alkoi parin viikon iässä itkeä kiljumalla jos olin syönyt suklaata. Nyt kun hän on 5kk, ei enää ota suklaakaan masun päälle :)
Tsemppiä teille, oman lapsen itku on tosi raastavaa. Mutta monet vauvat itkee - ilman ilmeistä syytäkin paljon, ilman että mikään on pahemmin hätänä. Jaksamista! Ja paljon onnea vauvasta :)
Olet helvetissä, kun vauva ei sitten viihdy muuten kuin sinun kävellessäsi. Uuvut ja väsyt loppuun kun kävelet 24/7. Mene mieluummin vaikka vauva sylissä keinutuoliin ja heiluttele siinä. Tai tee tyynyjen avulla itsellesi puoli-istuva asento sänkyyn ja hytkyttele vauvaa siinä.
Että jaksaisit itsekin.
Ne aiheuttavat kuulemma monille vauvoille vatsanväänteitä, voisitte ehkä kokeilla jotain toista D-vitamiinivalmistetta?
Maitohappobakteereistakaan ei olisi haittaa.
Meidän neuvolanterkka piti erittäin epätodennäköisenä, että Jekovit (tai muut d-vitamiinivalmisteet) aiheuttavat vatsanväänteitä vauvalle. Itkuisuus kuulemma vain normaalistikin vauvoilla lisääntyy kahden viikon ikäisesta alkaen, josta vanhemmat tekevät johtopäätökset vitamiinitippojen aiheuttamista vatsanväänteistä.
Oikeasti luulen, ettei sitä kiinnostanut lähteä miettimään millä konstia vauva olisi tyytyväisempi...
ruokaa, lähellä pitoa. Niillä pärjää ja vauvoilla kun on erilaisia luonteita jotkut voi olla herkempiä itkemään erilaisille ärsykkeille. Eka vuosi vaikein, koettakaa levätä aina kun mahdollista, tehkää toisillenne ruokaa ja hemmotelkaa välillä toisianne että jaksatte. Isä hoitovapaalle että tulee suhde lapseen.
Oman ruokavalion tarkastus jos imetät,
vauvan kantaminen mahallaan, samalla masua hieroskellen
Lämpötyyny voisi auttaa
Kunnon röyhtäytykset
d-tipat pois hetkeksi vaikka
Nykyiset D3-vitamiinit ovat myös paremmin imeytyviä, saa apteekista. Ja kun otat vitskut käyttöön, anna pari päivää 1 tippa, sitten pari päivää 2 tippaa jne. sinne viiteen saakka, että vatsa pikkuhiljaa tottuu.
Röyhtäyttäminen on tosi tärkeä juttu. Pitele vauvaa pystyasennossa olkaa vasten syönnin jälkeen, voit aluksi joutua pitelemään vartinkin, ennen kuin röytäisee, mutta kun "oppii" hommaan, röyhtäys tulee nopeammin. Ja vähentää tosi paljon vatsavaivoja ja pulauttelua.
maitohappobakteerit ja d-vitamiinit samassa.
Ne aiheuttavat kuulemma monille vauvoille vatsanväänteitä, voisitte ehkä kokeilla jotain toista D-vitamiinivalmistetta?
Maitohappobakteereistakaan ei olisi haittaa.