Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olenko epänormaali koska en halua parisuhdetta?
23.05.2011 |
Mieheni jätti ja petti yllättäen 10 vuoden jälkeen. Täydellinen luottamuksen menetys on kieltämättä traumatisoinut mua, vaikka itse erosta olen jo näin kahden vuoden jälkeen päässyt yli.
Suuri osa tuntemistani eronneista on löytänyt uuden kumppanin pian ja perustaneet uusperheen. Minua ajatus suorastaan etoo. En voi sellaista kuvitellakaan itseni kohdalla, saati edes vakavaa, tiivistä parisuhdetta.
Ja juuri nämä nopeasti uudelleen pariutuneet utelevat minulta, että joko minulla jo joku on, ihan kuin olisin jotenkin epänormaali, kun en "heti" halua uusperhettä perustaa tai uutta miestä viereeni roikkumaan.
Onko siis sinkku 36 v kahden lapsen yh epänormaali, jos on tyytyväinen sinkkuuteensa?
Kommentit (9)
mutta jos ero tai kuolema erottaisi, en varmasti ottaisi uutta miestä. Tai no ehkä ottaisin, jos mies olisi aivan ihmeellisen ihana, mutta jos olisi, niin ei se minusta olisi kiinnostunut ;)
Tavallista tallaajaa en huolisi mistään hinnasta. Eli juu, mielestäni olet täysin normaali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielestäni ihan normaalia.
Itse olen 35 vuotias mies ja olin parisuhteessa jotain 17-22v ikäisenä, jonka jälkeen koitti pitkä sinkkukausi, jonka aikana jaksoin olla parisuhteessa vissiin pisimpään 4 kk.
No nyt sitten ollaan oltu parisuhteessa 2,5 vuotta. Myin oman asunnon ja muutin naisen kanssa yhteen kun puhuttiin että ostetaan oma yhteinen asunto. Naisellani on lapsi 7v ja parisuhde on periaatteessa ihan ok. Puhutaan lapsen hankinnasta ja talon ostosta, töissä menee molemmilla hienosti, jne..
Ongelma on siinä että olin kauan sinkkuna ja nautin siitä melko paljon. On harrastuksia, kavereita ja paljon kaikkea puuhastelua. Eikä tarvitse JATKUVASTI olla tilivelvollinen KAIKISTA menemisistä toiselle. Kaikista menoista pitää keskustella ja auta armias jos olen pari tuntia kauemmin jossain kuin piti niin heti ollaan tivaamassa mikä kesti!
Minulla on niin pirun kalvava tunne etten mä tätä kuitenkaan jaksa loputtomiin niin kuinka mä voin mennä kosimaan ja ostamaan yhteistä asuntoa ja hankkimaan lapsia?!?
No te tietenkin sanotte etten voi ja mä tiedän sen, mutta kun ajattelen ettei oltaisi enään yhdessä enkä saisi kuitenkin asioista jatkuvasti keskutella jonku kanssa, kun olen niin sosiaalinen ihminen kaikesta huolimatta niin se tuntuu PAHALTA.
mä olen muuttanut vähän kelkkaa ja epäilen että en edes halua enään lasta!
Ja sitten mä ajattelen että se on epänormaalia, kun kaikkihan niitä lapsia hankkii. Mun sisaruksillakin niitä on yhteensä 6.
Tarkemmin kun mietin niin ennen tätä parisuhetta en edes ikinä ajatellut lapsen hankkimista vaikka olin yli 30v...
Mun nainen on taas niin konservatiivinen kaikkien asioiden suhteen että sekin on alannut ärsyttämään.
-tu mä oon katastrofi. Mutta kun mulla olisi kaikki mahdollisuus saada kaikki elämisen perusasiat ja mä oon niin epävarma että onko se mulle niin ottaa vaan päähän jos otan ja eron ja sitten mä surkuttelen että 'menetin' kaiken kun en osannut päättää, mutta mitäs sitten jos mä meen ja teen tuon kaiken ja sitten toten että ei v....u, tämä ei ole mulle!
Olen ollut suurimman osan aikuisesta elämästäni sinkku, ja vaikka periaatteessa toivon onnellista parisuhdetta, alan melko nopeasti ahdistua sellaisessa. Siis ihan hirveää, ettei koskaan voi olla edes yhtä päivää omilla teillään... tarvitsen omaa aikaa ja vapautta, enkä halua käyttää kaikkea vapaa-aikaani johonkin parisuhteen hoitamiseen.
n40
mua riepoo kans tuo tollainen parisuhteen jatkuva hoivaaminen. Ja ahdistaa se ettei mitään voi tehdä ilmoittamatta.
Mut mitäs sitten ku joku päivä herää eikä ole sitä suhdetta eikä lapsia ja rupeaa katumaan sitä.
Vaikka voihan sitä herätä ja todeta että ketä minä oikein olen?
vaikeeta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt olen 45 ja maailmassa ei ole syytä miksi muuttaisin jonkun kanssa yhteen enää ikinä!
Oma tupa, oma lupa.
nyt olen 45 ja maailmassa ei ole syytä miksi muuttaisin jonkun kanssa yhteen enää ikinä!
Oma tupa, oma lupa.
noista minun kahdesta vaihtoehdosta, näen itseni enemmän myös tuollaisen tulevaisuuden kanssa kuin sen että jatkan suhdetta...
-m35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisitte onnellisia, jos olette säästyneet siltä miehen-/naisenkipeydeltä ja vauvakuumeelta, joka tekee muiden ikisinkkujen elämästä hemmetin masentavaa. Sinäkin mies joka valitit että kun ei oikein parisuhde ja lapsi kiinnosta. No eroa siitä naisestas ja vietä iloista sinkkuelämää! Sääliksi käy naista, mutta ajattele miten helppo ja lyhyt tie itselläsi on onneen ja sellaiseen elämään mitä oikeasti haluat elää.
t. katkera sinkkunainen, joka inhoaa sinkkuelämänsä jokaista päivää ja nukkuu liian isossa sängyssä yksin
Alue: Aihe vapaa
On ehkä epätavallista olla haluamatta parisuhdetta ollenkaan (en silti sanoisi että epänormaalia, sen verran niitä ikisinkkujakin on että selvästikään ei ole ihmisrodulle ennenkuulumatonta), mutta erityisesti eron jälkeen taitaa jolla jopa aika yleistä ettei halua heti samaan rumbaan.
Itse olen naimisissa puolionnellisesti, ja olen miettinyt että jos meille ero tulisi niin saisi olla kyllä aikamoisen ihmeellinen mies että lähtisin heti uudestaan parisuhteeseen. Viihdyin sinkkuna hyvin silloin kun olin lapseton, ja uskon että löytäisin sen riemun uudelleenkin jos en eneää olisi naimisissa.