Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ahdistaa vieläkin lapsuusmuistot isän väkivaltaisuudesta äitiä kohtaan.

Vierailija
21.05.2011 |

Olen kolmekymppinen ja saan ihan kauheita ahdistuskohtauksia välillä lapsuudesta. Meitä lapsia isä ei ikinä satuttanut mutta äidille oli tosi julma meidänkin nähden. Hakkasi äitiä milloin milläkin, alisti henkisesti ja nöyryytti pakottamalla äidin tekemään kaikenlaista, esimerkiksi heitti ovelta jotain lumihankeen ja äidin piti ilman housuja ja kenkiä kahlata se sieltä etsimään. Heitti äitiä esineellä päähän niin että äiti tuupertui tajuttomana maahan eikä auttanut. Pakotti äidin kirjoittamaan seinään painonsa joka aamu koska piti äitiä lihavana. Löi kesken saunomisen äidin naaman tohjoksi. Tänään muistui mieleen eräs kerta kun äiti piileskeli isää yläkerrassa ja isä karjui äitiä tulemaan alas, me lapset seisoimme jossain rappusilla ja isä kuuli miten äiti kuiskasi meille "pelottaa, tulkaa mukaan". Isä raivostui äidille siitä niin paljon että hakkasi kontallaan olevaa äitiä eteisessä ja työnsi yöpaitasillaan ulos pakkaseen, anelimme isää päästämään äidin sisälle ja lopulta isä päästi sikiöasennossa vaikeroivan äidin takaisin kotiin, tästä tuokion väläyksestä tuli niin kamala olo että aloin itkemään vielä näin kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Monesti pyysin äidiltä että lähdetään pois, otetaan vaan taksi ja karataan johonkin mutta äiti oli niin tiukasti isän vallan alla ettei uskaltanut, äiti kesti sitä väkivaltaa niin kauan kunnes isä löysi nuoremman ja jätti äidin. Se lapsuuden ahdistus ja pelko iskee ihan samalla voimalla edelleen.

Kommentit (13)

Vierailija
1/13 |
21.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alla mielestäni arvokkaita ja koskettavia sivuja - katso avoimella mielellä, ehkä ne voivat tukea suakin jotenkin! Lämpimin terveisin: eräs, joka omasta kokemuksesta tietää, mitä oli pelätä lapsuudenkodissa

http://www.krito.fi/krito/vertaisryhmat/

http://www.krito.fi/tutustu_materiaaleihin/

http://www.fathersloveletter.com/Finnish/#4

http://www.sinuntahtesi.com/rakkaus.html

http://www.healingrooms.fi/?sid=100



http://www.radiodei.fi

ALFA-KURSSI: http://www.verkosto.net/?sid=73

http://www.fathersloveletter.com/journey.html

EHEYTYMISESTÄ, PARANEMISESTA: http://www.tv7.fi/vod/categories.html?id=564#kausi-2010

http://vod.tv7.fi/vod/

http://www.arvokas.com/

Ohjelman kuvaus: "Minä olen aika haavoittunut ihminen. Kaipaan syvästi jotain sellaista, johon todella voisi luottaa..." http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=13608

Vierailija
2/13 |
21.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

kiellän kaikki muistot. En kestä ajatellakaan sitä. Onneksi isä jätti meidät, kun oli 6-v. ja pelastuttiin. KAikki tämä kuitenkin vaikuttaa minuun vieläkin ja pahinta on, etten pysty asiasta kellekään puhumaan. Miehellenkin kerroin vasta pari vuotta sitten, vaikka yhdessä ollaan oltu jo 15 vuotta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/13 |
21.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi samaistua tunnetiloihisi vaikkakaan en noin valtavaa väkivaltaa joutunutkaan todistamaan.

Isäni oli väkivaltainen alkoholisti, hakkasi minua ja äitiäni, ei 5½v nuorempaa veljeäni.

Muistan isän valkoiset rystyset ikuisesti ja mm erään kerran kun menin väliin niin hän tönäisi minut kumoon niin että iskin takaraivoni puiseen säilytysarkkuun jonka kulmat oli vahvistettu metallilla.

Takaraivohan aukesi ja verta suihkusi, äitini vei minut suihkuun ja enempää en muistakaan siitä tilanteesta.

Me myös vietimme kovia Itä-Suomen pakkasöitä ulkovarastossamme jossa ei tietenkään lämpöä ollut ja kasasimme makuuhuoneen oven eteen kaikkea mahdollista ettei isä pääsisi sinne sisään.



Hae apua, terapia-apua, ja on olemassa mm alkoholistien aikuiset lapset-ryhmiä joissa asioita käydään mm puhumalla, tekemällä tehtäviä jne läpi.



Vierailija
4/13 |
21.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pystyisikö kukaan oikeasti antamaan koskaan anteeksi tollaista, mitä isäsi teki?

Toillainen ihminen kun toi isäsi, on päästään vialla.

Vierailija
5/13 |
21.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta olen jo päässyt siitä yli, sillä jokaisella naisella on vastuu omasta elämästään ja äitini juominen ei ainakaan edesauttanut "rauhaa". Äiti ei ajatellut pätkääkään lapsiaan jne. Nyt yks hailee mitä tekevät, jep ovat yhä yhdessä, sairastahan se on. Kerran olen aikuisiällä yrittänyt äitiä tuosta pois ja saina haukut niskaan, äiti katkaisi välit minuun ja haukkui suvulle jne eli sen jälkeen olen antanut elää kuten haluaa.

Vierailija
6/13 |
21.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuin joutua itse väkivallan kohteeksi. Lapsi on niin lojaali vanhempaa kohtaan, että tuska on varmasti aivan kamala. Viha, pelko, häpeä, katkeruus, rakkaus, ne kaikki sekoittuu isoksi pyöriväksi massaksi ja jää sisälle asumaan.



Mitä äidillesi kuuluu nykyisin? Puhutteko avoimesti lapsuudestasi? Oletko kertonut hänelle miten kamalasti se kaikki sattui sinuun ja miten vihainen/katkera/ihmeissäsi olet siitä ettei hän lähtenyt isänne luolta pois?



Tarvitset ammattiapua jos et vielä ole sitä saanut. Muutenkin avoimuus asiasta voisi auttaa. Onhan tuo kertomasi aivan käsittämättömän kamalaa ja pahaa :( Tuollaista ei pitäisi kenenkään joutua kokemaan, eikä varsinkaan pienen lapsen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/13 |
21.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yritän vain olla ajattelematta ja muistelematta niitä :( Vanhempani ovat juo kuolleet joten heidän kanssaan en ole tekemisissä.

Vierailija
8/13 |
21.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

itselläni samanlainen lapsuus... oireilin rankasti teinivuosinan ja sain onneksi apua. Koululääkäriltä sain lähetteen nuorisopsykiatriselle osastolle psykiatriselle sh:lle jonka kanssa puhuminen auttoi minua valtavasti. En siis käynyt missään psygologilla vaan ihan vaan sh:n luona....

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/13 |
21.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

sinun kannattaa ottaa yhteyttä vaikka ihan vaan terv.keskukseen osaavat sieltä neuvoa paremmin.

Vierailija
10/13 |
21.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinulla on oma elämä ja voit tehdä siitä sellaisen kuin haluat. Oikeasti. Jos niin päätät.



Et ole ainoa joka on kokenyt väkivaltaa välillisesti tai ihan suoranaista pahoinpitelyä mutta selviytynyt elämästä kunnialla.



Mieti mitä SINÄ elämältä haluat ja ponnistele sitä kohti.



Voimia sinulle ja enkeleitä elämääsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/13 |
21.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tippa linssissä luin kirjoituksesi. Kenenkään lapsen - eikä kenenkään puolison - ei pitäisi koskaan joutua kokemaan tai katsomaan tuollaista.

Ihme että olet selvinnyt "täysjärkisenä".



Hae itsellesi keskusteluapua. Itse olen keskustellut anonyymisti tukinet.net-sivustolla.



Entäs jos kirjoittaisit kirjeen äidillesi ja kirjeen isällesi? Vaikka vain sellaiset kirjeet joita et koskaan toimittaisi perille, mutta selventäisit ajatuksiasi paperille ikään kuin heidän tietoonsa. Siitä voisi olla sinulle henkisesti apua.



Toivon elämääsi kaikkea hyvää. Ja jos olisin uskovainen, myös enkeliä.

Vierailija
12/13 |
21.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itsellä ei noin kamalia kokemuksia, mutta kuitenkin väkivaltaa, alkoholismia ja ankeutta sen verran, että kauan kesti päästä omille jaloilleen.

Toki omasta elämästä joutui ottamaan vastuun nuorena ei kukaan juuri auttanut henkisesti saati taloudellisesti. Lapsuus jäi osittain elämättä, samoin huoleton nuoruus. Sitä häpeää (vaikka jotkut kaverit ehkä tiesivät, siitä ei puhuttu) kantoi kaksikyppiseksi ja muistan että vielä kolmikymppisenä olen nähnyt painajaista lapsuudesta. Sitten omien lasten myötä olen kai kasvanut siitä yli. Siinä kohtaa olen myös osannut luovuttaa, että en enää murehdi sisarusteni asioita. Meillä äiti ja lapset lähti kun olin 16v. Silloin jo vihasin isääni niin paljon, että yhteydenpito jäi. Ja en ole osannut sitä jälkikäteenkään luoda, siitä on joskus huono omatunto. Olen ajatellut, että jos olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni kärsinyt ja kolmikymppiseksi asti kantanut tätä taakkaa, niin onko minulla velvollisuus nyt keinotekoisesti elvyttää suhdetta isään, jota vihasin niin paljon. Omien lasten syntymän myötä ajattelin, että pitäisikö ottaa yhteyttä, mutta en ole jaksanut. Mutta pelkäsin, että se vain nostaisi taas pintaan lapsuusmuistot, joita en voi anataa anteeksi vieläkään ja niihin en halua enää tuhlata energiaani. Itse en ole koskaan terapiaan yms mennyt vaikka olisi ehkä pitänyt, koska vaikka tästä yli olen omin avuin päässyt, kannan jotain taakkaa kuitenkin aina mukanani ja pelkään että siirrän sitä tiedostamattani lapsiini.



Äidin kanssa on hyvät välit, vaikka nekin olivat välillä katkolla (kun edelleen käyttää alkoholia). Äiyi on kuitenkin elänyt kovan elämän, käynyt töissä ja huoltanut meidät lapset kaiken keskellä ja henkisesti aina tukenut.





Voimia!





Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/13 |
22.05.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tästä aiheesta hyvä tv-ohjelma: http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=10515

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yhdeksän viisi