Miten parisuhdekriisi ilmenee? me ollaan vissiin semmosessa :(

Kun tietäisinkin ratkaisun tuohon niin kertoisin.

että jäät kotirouvaksi: miksi ahnehdit sekä työn että lapset kun työttöminä on pilvin pimein koulutettuja lapsettomia. Ehdit hoitaa kodin, itsesi ja lapset ennen kuin mies tulee kotiin ja sitten voitte kiehnätä koko illan sohvalla. Ja älä sano ettei ole varaa: hyi sellaista ukkoa joka ei kykene palkallaan yhtä akkaa kotiin elättämään.

Just kuten meillä. Pienet lapset, liikaa hommaa, väsymystä, ei aikaa kahdelleen. Mua ärsyttää miehessä lähes kaikki, aina päätän etten valita mutta heti seuraavalla sanankäänteellä nalkutan jostain. Mies vätystelee tai sanoo rumasti. Hirveä tilanne.

että mulle on suorastaan lepoa käydä töissä. Rn kaipaa sitä siivous, kokkaus rumbaa tähän. En tykkää siivoamisesta tms, jote kotona tekisin päivät pitkät. ei se työ ole kriisin syy, vaan ihan muut jutut, joita en osaa eritellä.

eli kotirouvana olo ei ole mulle pelastus, kun olen sen jo kokenut.

t.ap

pystyy muuttamaan. Ala sinä käyttäytyä hyvin ja katso saatko toisen seuraamaan. Olen huomannut että meillä tepsii: yritän niellä turhat ja kärkkäät kommentit ja olla ystävällinen- mies on kuitenkin se lähin ihminen

että jäät kotirouvaksi: miksi ahnehdit sekä työn että lapset kun työttöminä on pilvin pimein koulutettuja lapsettomia. Ehdit hoitaa kodin, itsesi ja lapset ennen kuin mies tulee kotiin ja sitten voitte kiehnätä koko illan sohvalla. Ja älä sano ettei ole varaa: hyi sellaista ukkoa joka ei kykene palkallaan yhtä akkaa kotiin elättämään.

Eipä olisi auttanut ainakaan meidän tapauksessa. Hulluksi olisin tullut. Ja ilmapiiriä ei taatusti auttaisi pätkääkään se, että rahastakin olisi vielä pulaa. Minä ainakin kaipaan niitä haasteita ja sitä jännitystä ja aikuisseuraa, jota työni minulle tuo. Sen ja liikunnan avulla jaksan sitten kotiarjenkin. Olen parempi äiti ja vaimo, kun saan käydä töissä ja hoitaa kuntoani. Kaiken muun ajan omistankin sitten perheelleni.

Sitä en varsinaisesti osaa sanoa, mistä meidän vastaava parisuhdekriisi lähti purkautumaan. Ehkä se oli vain jokin väsymysvaihe. Nyt elämä taas hymyilee ja parisuhde voi paremmin kuin koskaan. Ehkäpä se ero noihin kriisiaikoihin on, että minä, joka aiemmin tosiaan olin aina kotona lasten kanssa, olen nyt kehitellyt itsellenikin menoja, joista nautin täysin rinnoin, enkä vain nyhjää kotona miettimässä, että tarttisi tehdä sekin ja sekin kotihomma...

Luulen, että itseäni ahdistaa ainakin juuri aikuiskontaktien vähyys ja se että tuntuu, että meillä ei mieheni kanssa ole mitään muuta puhuttavaa kun lapset ja lasten asiat...Enkä osaa selittää miksi niin moni asia miehessä ärsyttää teki niin tai näin tai oli tekemättä mitään.

Meillä on hyvin samantyyppinen tilanne parisuhteen kanssa. Ehkä aivan "pohjalla" ei olla, mutta valitettavasti menossa sinne suuntaan. Ja olen puhunut asiasta miehelleni ja sanonut, että tarttis tehdä jotain.. Välistä tuntuu, että yrittämällä hetki meneekin paremmin, mutta sitten se taas luisuu..



Silti olen samaa mieltä meidät vihkineen papin kanssa, että rakkaus on tahdon asia ja toisinaan on oltava enemmän tahtoa kuin on rakkautta (ja ei tartte heti näsäviisastella perheväkivaltaliitoilla ymv, ne on asia erikseen), ja yritän ajatella, että nyt on tahdon aika..



Me ollaan oltu yhdessä reilu 11v ja myös pieni lapsi ja työt. Ja minäkään en töistä pois jäisi, koska ilmeisesti olen ap:n kaltainen, että työ tuo minulle haasteita ja aikuiskontakteja, kotona siivoaminen ei ole minun hermojani varten. Työpäivän päätteeksi ja vk-loput rakastan viettää kotona/perheen parissa.