Onko työkaveri ihastunut?
Olen varattu mies ja työkaverini on naimisissa oleva nainen, jolla on lapsia. Molemmat aika nuoria (alle 30v). Olemme läheisissä työväleissä ja teemme töitä samassa työhuoneessa.
Nainen on ihan seksikäs ja vapaana kävisin kyllä tuuppaamassa. Nyt olen lähinnä halunnut testata vain, saisinko naisen kiinnostumaan jos vähän kiusasin häntä. Sänkyyn en ole menossa ja ihan testimielessä olen kokeillut onnistuisko.
Nainen tuntuu nyt käyvän kuumana minuun, mutta en ole kyllä varma asiasta. Juttelemme toisillemme paljon pienistäkin asioista ja hän tilittää kaikkea minulle ja tekee tikusta asiaa. Nauraa kaikille vitseilleni. Tiedän kyllä olevani hauska mutta silti. Katsekontakti pysyy pitkään. Kun juttelen hän haroo hiuksia tai koskettelee kaulakoruaan. Kerran näin hänen hierovan kaula-aukkoaan kädellään jutellessamme.
Joudumme kyllä tekemisiin paljon muutenkin ja välillä joudumme tekemään samalla koneella töitä. Nyt hän koskettelee minua vahingossa hipaisten aina minua. Jos hän ojentaa minulle jotain tavaraa hän melkein aina antaa sen niin että hipaisee kädellään. Jos hän tulee näyttään jotain koneelta hän tekee sen niin että olkapäät hipaisevat.
Onko tämä selvä tapaus?
Kommentit (22)
on hermostunut jne. Sun kuvailun perusteella ei ole mitään näistä vaan itsevarma, kun uskaltautuu jopa koskettelemaan sua. Sanosin, että olet tulkinnut väärin ja nainen pitää sua hyvänä ystävänä, jota tosiaan uskaltaa koskettaakin, koska ei voi kuvitella siinä tilanteessa mitään seksuaalista tai että voit sen sellaiseksi tulkita tai sitten päinvastoin kiusaa sinua ja sinä omahyväisenä luulet sen olevan toisinpäin.. :)
ehhehe