VIHAAN RASKAANAOLOA!!!

Mutta jos tahtoo välttämättä kadehtia tms, niin siitä vaan. Yritän vaan kertoa omasta tuskastani, sairastamisestani. Ei minun kärsimykseeni liity se, että joillakin on vielä pahempia kipuja ja tuskia. Lisäksi väitän, että migreenipotilaalla ei ole käsitystä siitä, mitä tämä on, kun tätä jatkuu kuukausitolkulla. Vai onko jollakin SUUREMMALLA KÄRSIJÄLLÄ ollut migreenikohtaus 25-viikkoa??? Ja tiedän kyllä mitä migreenikin on, että en vähättele sitäkään.

Vielä vähemmän viittin rinnastaa tätä tuskaa lapsettomuuteen! Ei mitään yhteyttä. Psyykkistä tuskaa olen minäkin kokenut, vielä ihan helvetin monta vuotta, mutta ei ole tarvista verrata.



Musta on jotenkin tympeetä, että tuutte tähän ruikuttaa, että voi kun olisin ylipäätään raskaana. Teidän tuskanne on ihan oikeutettua itsessään, mutta vitun lapsellista tulla sitä toisten sairastamisketjuun tulla ylistämään.



Yleensäkin suhtautuminen vaikeaan raskauspahoinvointiin on tosi halventavaa ja väheksyvää. Ihmisillä ei keskimäärin ole mitään käsitystä, millaista on oksentaa esim. 10 - 20 kertaa päivässä monen kuukauden ajan. Mitä se tarkoittaa ravitsemuksellisesti, yleiskunnon kannalta. Ja psyykeen myös. Itse olisin ihan oikeutettu edelleen sairaalahoitoon, mutta ei paljon nappaa senkään tahon suhtautumisen vuoksi. Menen vasta sitten, jos kuivun taas pahasti.

Tässä nyt on yritetty takoa suhteellisuuden tajua ap:n kaaliin.

Ei ehkä kannattaisi aloittaa tälläistä keskustelua jos ei kestä toisten näkökantoja!!!

ja muiden lapsettomuutta kritisoit.

kuka on kärsinyt eniten elämässään? Jokainen joutuu kuitenkin itse omat kärsimyksensä kestää eikä siinä useinkaan jalo mieli muiden ihmisten menetyksiä ja vaikeuksia kohtaan auta (vaikka vähän auttaisikin).



Joka tapauksessa palatakseni alkuperäiseen aiheeseen..



Ennen raskaaksi tulemista katsoin ihaillen ja kadehtien raskaana olevia naisia. Raskaana ollessani pidin kyllä edelleen raskaana olevia naisia kauniina, mutta ihailu vaihtui aika pian myötätunnoksi ja sääliksi. Ei ollut oma olo niin kehuttava, jatkuvasti joku paikka kremppasi, vaikka itse pahoinvoinnista onneksi selvisinkin aika vähällä.



Onneksi nyt on tuo ihana kääryläinen tylleröinen täällä ja raskausajan ikävyydet pitkälti unohtuneet =)

ja syyllä! Pahoinvointi ja oskentelu oli niin rajua, että jouduin tippaan ja sain refluksilääkkeet. Oksensin alkuraskaudesta synnytykseen asti!

ja silttikkin sanon että vihasin olla raskaana!lapsia rakastin, mutta oma olo oli todella huono, ja tuo raskauspahoinvointi vähentää keskenmenon riskiä ei minun kohdallani pitänyt paikkaansa pätkääkään, jokaisella kerralla heti alusta tiputuksessa...

mutta kärsisin tuon kaiken kaksinkertaisena jos sen elävän lapsen saisin...

Olen AP ja kirjoitan nyt toista kertaa tähän ketjuun!! Eli turha huudella sieltä minulle ja syytellä!



Kiitän teitä eri näkökulmista ja se auttaa minua jaksamaan!!! Kiitos!!

Olen itsekokenut 3 keskenmenoa, kohdunulkopuolisen, munatorven poiston ja rypäleraskauden sekä sekundäärisen lapsettumuuden. Eli on niitä mutkia ollut takana ja nyt on kyllä lapsia, mutta ihminen on hölmö kun jaksaa valittaa pienistä eikä näe kuitenkaan kuinka hyvin asiat loppujen lopulta ovat!



AP

Me olemme yrittäneet lasta 6 vuotta ja nyt adoptoimassa, mutta silti en yhtään toivoisi raskautta jolloin olisin kipeänä kuukausitolkulla. Samoin kuin lapsettomuushoidot, myös jatkuva pahoinvointi/kipu jonka raskaus voi aiheuttaa ihan varmasti tehokkaasti suuntaa ajatukset vain omiin kärsimyksiin eikä varmana ole helppoa silloin nähdä paljon positiivisia asioita ja valoa tulevaisuudessa. Olen aivan varma että olisin ihan rikki jos olo olisi kuin aplla vaikka lapsi olisi kuinka kauan yritetty, onhan se rankkaa. Jokaisella on minusta oikeus kärsiä oman elämänsä murheista ajattelematta aina että onhan jollakulla asiat pahemmin. Onhan meilläkin lapsettomuudesta huolimatta asiat paremmin kuin miljoonilla. Emme ole kuolemansairaita, rutiköyhiä tms. Eihän elämästä tule mitään ellei joskus saa vähän itseään sääliä ja tuntea oloaan kurjaksi, pääasia ettei jää siihen olotilaan kieriskelemään.

eka piti oksentaa 16vkoa,olla aina välil sairaalassa tiputuksessa...sitten meni selkä,kun näin pienen ihmisen selkä ei kestänytkään sitä painolastia ilman ongelmia...sitten tuli nitä pikku vaivoja...levottomat jalat,suonenvetoa,närästystä,virtsan karkailua...lopussa ei jaksanut enää kääntää sängyssä kylkeä ilman kauheaa hengästymistä,ähinää ja puhinaa...



minäkään en siitä nauttinut,mutta onneksi sitä jaksaa päiväpäivältä sillä ajatuksella,että se vielä palkitaan..tsemppiä sulle ap...yritä jaksaa vaikka se rankkaa onkin

AP

Itselläni oli maailman mahtavin olo ja todellakin pystyin nauttimaan raskaudesta täysin. Vähän myöhemmin sain seurata siskoni raskautta joka oli paljon hankalampi hän oksenteli alussa paljon ja kun hän pääsi eroon siitä ihanuudesta hänen verenpaineensa kohosi paljon ja hänellä alkoi myös hirveät vatskivut. Raskausviikoll 20+ alkoi supistukset. raskauden loppuvaiheessa hän joutui juoksemaan kaksi kertaa viikossa tarkistuksessa koska hänen istukkansa ei toiminut kunnolla. Osaan hyvin kuvitella miltä susta tuntuu ja toivottvasti olosi paranee. Olen varma että suurin osa ihmisistä ajattelisi sinun tilanteessasi samalla tavalla.