Pääseekö epävakaa persoonallisuus-diagnoosilla eläkkeellä.

vaikka olisi pätevät syytkin ja diagnoosit. Sairastan kakkostyypin bipolaarihäiriötä ja sen lisäksi on diagnosoitu vaikea-asteinen, lääkehoitoa vaativa ADHD. Olen joutunut juoksemaan vuosien mittaan ties missä testeissä, neurologisissa ja neuropsykologisissa tutkimuksissa, työkykyarvioinneissa, kuntouttavissa työtoiminnoissa. Vasta kun niissä kaikissa oli todettu, että työkykyni voidaan katsoa alentuneeksi ja koulutusmahdollisuudetkin katsotaan liiallisen rajoittuneiksi suorituskykyyni nähden, myönnettiin kuntoutustuki.

Kaksi ekaa kuntoutustukihakemustani hylättiin siltikin.

Joskus työttömyyskassassa kesätöissä ollut kaverini kertoi, että oli Kelan virkailijalta kuullut, että eläkkeitä ja kuntoutustukia (ja vastaavia) voidaan myöntää vuodessa vain tietty määrä - osa vaan jää ulkopuolelle. Joten kannattaa ehkä hakea toistuvasti, jos vain jaksaa sitä rumbaa. Voi tietty olla, että Kelan lääkäri katsoo, että kas, tuo on saanut hylsyt, annetaanpas taas. Ei niillä aina tunnu sen kummempia perusteita olevan...

Ja myös sen, että MTT:n lääkäreillä on sama "katto". Niistä mun hylätyistä hakemuksista puuttui kunnollinen kuntoutussuunnitelma. Halusin selvittää, miksi ne hylättiin ja kävin keskustelemassa asiasta sekä yksityisellä psykiatrilla että KELAn vakuutussihteerillä.

Kumpikin esittivät saman syyn. Vasta kun vaihdoin yksityiselle lääkärille, tuli kuntoutustuki.

Ei niin paljon kiinnosta, kun mullahan on saikkua käyttämättä vielä 2,5 kuukautta. Ja sanokaa mitä sanotte, eläkkeelle itteni hommaan alle 40-vuotiaana, tavalla tai toisella.

Rajatilapersoonalle on loogisesti ajatellen mahdotonta hakea avulstuksia tai elakkeita koska he eivat koskaan myonna etta heissa on mitaan vikaa. He ovat uhreja, ei sairaita tai mielenvikaisia.

Kallistuen kai sinne impulsiiviseen muotoon, koska mä en ainakaan itsessäni mitään muuta näekään ku vikaa. Tälleen vaan ulkopuolisena ilmoituksena. En ole ap elikkä Psykis.

Rajatilapersoonalle on loogisesti ajatellen mahdotonta hakea avulstuksia tai elakkeita koska he eivat koskaan myonna etta heissa on mitaan vikaa. He ovat uhreja, ei sairaita tai mielenvikaisia.

.. itsellä mitään hylätyksi tulemisen pelkoa, pikemmin päinvastoin.. pelko että itse hylkään muut.. Tällä diagnoosillani sain osatyökyvyttömyyseläkkeen ja eläkkeen hakua itselleni on nyttemmin jo suositeltu. Kyseinen diagnoosi käsitetään yleensä ihan väärin, itse ainakin koen että minussa on KAIKKI vika.. Minulla on yleinen ahdistuneisuus sekä keskivaikea masennus lisänä

Kallistuen kai sinne impulsiiviseen muotoon, koska mä en ainakaan itsessäni mitään muuta näekään ku vikaa. Tälleen vaan ulkopuolisena ilmoituksena. En ole ap elikkä Psykis.

Rajatilapersoonalle on loogisesti ajatellen mahdotonta hakea avulstuksia tai elakkeita koska he eivat koskaan myonna etta heissa on mitaan vikaa. He ovat uhreja, ei sairaita tai mielenvikaisia.

Tuo hylätyksi tulemisen pelko on rajatilan se perusvika.

Riippuu häiriön vaikeusasteesta. Toiset pystyvät töihin osa on työkyvyttömiä.

Nostan tätä aihetta. Mulla on dianoosina epävakaa persoonallisuus, ahdistuneisuushäiriö ja toistuva masennus. Olen ollut työelämästä pois 8 vuotta, välillä kuntoutustuella viisi vuotta, sitten sairaslomalla ja tällä hetkellä työttömänä ilman työnhakuvelvoitetta, kun saikulla voi olla samasta syystä eli masennuksesta vain vuoden kerrallaan. Tämä tilannekin jo masentaa, kun tiedän, etten ole työkykyinen. Nykyään on jo muistiongelmia, joiden vuoksi olen menossa kuntoutuspsykologin testeihin, kun pelkään jo muistisairautta. Sitten ehkä haetaan taas kuntoutustukea. Mutta vaikea on saada eläkepapereita!

Riippuu ihmisen iästä ja sairauden/sairauksien ennusteesta hyvässä hoidossa, miten todennäköistä on eläkkeelle joutuminen (vaikka eläkkeelle pääsemisestähän täällä nyt on puhuttu). Jos ihmisellä on mahdollisuuksia toipua ainakin osittain työkykyiseksi eli johonkin työhön pystyväksi, eikö olekin hyvä, ettei pysyvää eläkettä olla myönnetty? Suomessa ei vain ole varaa pitää eläkkeellä työhön pystyviä ihmisiä. En tiedä, onko joskus ollut, eläkepäätöksen on menneinä aikoina voinut ainakin saada helpommin. Lienee selvää, että työikäisiä ihmisiä ei hyvinvointiyhteiskunnalla tai sellaiseksi pyrkivällä varsinkaan ole varaa "makuuttaa" kotona, vaan jonkun on maksettava viulut. Jos ei sitten yhä enemmän haluta vähentää yhteisiä, julkisia palveluita, joita käyttävät mm. lapset ja vanhukset. Täytyy sitoutua siihen hoitoon, mitä on tarjolla, ja tehdä kaikkensa toipumisensa eteen. Raskasta se sairastuneelle varmasti on, mutta näin tämä meidän yhteiskunta toistaiseksi toimii eli kaikkien täytyy tehdä työtä ts. nähdä vaivaa oman hyvinvointinsa eteen ja useimmiten vieläpä melko lujasti ja sinnikkäästi. Tsemppiä kuntoutumiseen! Sinunhan elämästä ja elämisen laadusta siinä on kyse ja sitä ei pelkkä eläke varmaan parantaisi? Eläkkeen määräkin tulee suuremmaksi vielä, jos työkuukausia ja -vuosia kertyy lisää. Ainakin siinä toivossa itse elän :)