Olenko "vihainen" vai ylpeä tyttäreni käytöksestä?

Juttu meni siis näin;



tyttäreni (11 v.) oli viime viikonloppuna hyvän ystävänsä ja tämän perheen kanssa viettämässä heidän kesämökkikautensa avajaisia. Olemme tämän perheen äidin kanssa myös ystävystyneet keskenämme tytärtemme kautta. No, viikonloppu oli ja meni. Eilen illalla tämä perheen äiti soitti ja pahoitteli kovin mökkiviikonlopun tapahtumia, itkeskelikin vähän ja surkutteli, että mun tyttö joutui näkemään sellaista jne.



Olin ihan kysmysmerkkinä linjan toisessa päässä ja ihmettelin, että häh? Ystäväperheen äiti oli ihan ihmeissään, että eikö mun tyttö muka ollut kertonut lauantain tapahtumista mulle. Eipä ollut kertonut.



Mökillä oli otettu sitten kuulemma aikuisten kesken alkoholia. Perheen äidin ja isän välille oli syntynyt niin raju tappelu, että perheen murkkuikäinen poika oli soittanut poliisit paikalle riitaa selvittelemään. Isä oli mm. laitettu käsirautoihin ja "raahattu" mökistä kuistille. Lasten nähden tietenkin. :(



Ystäväperheen äiti oli aivan ällistynyt, ettei mun tytär ollut kertonut mulle mitään näistä tapahtumista. Niin myös mä olen. Perheen äiti sanoi, ettei ole koskaan tavannut yhtä hienotunteista lasta kun meidän tyttö.



Olen toki yrittänyt opettaa mun lapsille, että toisten asiat ovat toisten asioita - ja juoruaminen on rumaa. Mutta olen myös kuvitellut olevani sellainen äiti, jolle voi edellämainitun kaltaiset tapahtumat kertoa.



Olo on siis kovin ristiriitainen. Olenko kasvattanut todella hienotunteisen tytön vai oliko kertomattajättäminen eräänälainen epäluottamuslause tyttäreltäni minua kohtaan?



Kommentteja ja mielipiteitä otetaan kiitollisena vastaan.