Timo Jutila on sairastunut
Leijonien joukkueenjohtaja Timo Jutila on saanut sairauskohtauksen.
IS:n Jutilan lähipiiristä saamien tietojen mukaan Jutila sairastui eilen joukkueen saavuttua Suomeen, ja hän lepää nyt kotona.
Jutila oli median tavoittamattomissa eilen joukkueen saavuttua Suomeen, mikä herätti hämmennystä.
Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola kommentoi Uudelle Suomelle, että Jutila olisi saanut sairauskohtauksen ennen lavalle nousua.
IS
Kommentit (46)
Minusta tuollainen käytös on aivan yhtä moukkamaista, oli kyseessä sitten joukkueen huoltaja tai kapteeni. Suomalaiset kun ei vaan osaa juhlia ilman viinakuormaa. Säälittävää. Mutta mikään ei todista, ettei Jutila ole sairaskohtausta saanut, joten ala-arvoista alkaa niin väittämään.
Mutta eihän niitä muita saa haukkua, kun ne ovat nuoria ja nättejä, eivät nelikymppisiä ja ylipainoisia...
Mikä oikeuttaa teitä haukkumaan juuri Jutilaa? Olen varma, että kenelläkään teistä mollaajista ei ole todellista tietoa asiasta. Kunhan suutanne louskutatte oman elämän puutteessa. Sen verran voisi ajatella kirjoittelemisiaan, että huomioisi uutisen mahdollisesti olevan aivan totta. Itsekään en tilannetta oikeasti tiedä ja siitä syystä en todellakaan lähde Jutilasta kirjoittamaan sävyllä, jota täällä muutamat wt-mammat harrastaa.
Maalivahti Vehanen on absolutisti ja kyllä esim Mikko Koivu ja Kapanen olivat suht selviä.
että selvästi joukkueen kokeneemmalta kaartilta karkasi mopo käsistä - eli just siltä porukalta, jonka olis pitäny osata hillitä itteensä ja jättää tuo örvellysjuopottelu vaikka joukkueen keskinäiseen juhlaam tai joka tapauksessa jonnekin muualle kuin julkiseen tapahtumaan.
Hölmöä, mutta eipä kai aikuisille voi mennä sanelemaan noin vaan mitään. Virhearviointi, josta ehkä otetaan opiksi.
Juhlat mun puolesta jatkukoon.
Ajatelkaa nyt. Sairaalloinen ylipaino yhdistettynä kisojen aiheuttamaan jatkuvaan stressiin, yön mittaiseen ryypiskelyyn, vähäisiin uniin ja epäsäännölliseen ruokavalioon sekä verenpainetta tunnetusti nostava lentomatka: voiko lähtökohdat sydäninfarktille tai vastaavalle sydän- ja verisuonitaudin aiheuttamalle kohtaukselle olla otollisemmat?!?
Erityisesti kun tuota ylipainoakin on kertynyt suht runsaasti.Hei lähäridiaknostisoijat: Sydäninfarktin tullen ei todellakaan "lepäillä kotona".
No mistäs sinä besser-wisser tiedät varmasti että Jutila on tällä hetkellä muka "lepäilemässä kotona"? Ehkä Juti on tällä hetkellä esim. sairaalassa tarkkailussa, mutta asiaa ei tahdota kertoa julkisuuteen yksityiselämään kuuluvana asiana?
Rytmihäiriöt tai muu vastaava saattaisi osua aika lailla oikeaan. Olen ymmärtänyt että sellaisia oireita olisi kaverilla jo aiemminkin ollut?
On tuo jääkiekko niin kovaa touhua, ettei siellä kaukalossa tai turnauksen aikana viinaa vedellä.
Hirvee moka, kun kaverit vaihtaa viihteelle turnauksen jälkeen. Suurin osa joukkueesta leireillyt ensin kuukauden ennen kisoja ja sitten kaksi viikkoa tiukkoja matseja.
Perkeleen tunarit, olisivat ottaneet sen odotetun viidennen sijan, ettei av-mammat ja media olisi haukkana kimpussa.
Jutilalla on ylipainoa, kaksi viikkoa armotonta stressiä, muutaman päivän univelat, todennäköisesti otettu joukkueen mukana vähän kuppia, kenenkä kroppa ei tuossa tilanteessa brakaisi. Toivotaan Jutin puolesta, ettei ollut sydäriä tai muuta vakavampaa vaan ainoastaan fyysinen romahdus.
Ajatelkaa nyt. Sairaalloinen ylipaino yhdistettynä kisojen aiheuttamaan jatkuvaan stressiin, yön mittaiseen ryypiskelyyn, vähäisiin uniin ja epäsäännölliseen ruokavalioon sekä verenpainetta tunnetusti nostava lentomatka: voiko lähtökohdat sydäninfarktille tai vastaavalle sydän- ja verisuonitaudin aiheuttamalle kohtaukselle olla otollisemmat?!?
Erityisesti kun tuota ylipainoakin on kertynyt suht runsaasti.Hei lähäridiaknostisoijat: Sydäninfarktin tullen ei todellakaan "lepäillä kotona".
No mistäs sinä besser-wisser tiedät varmasti että Jutila on tällä hetkellä muka "lepäilemässä kotona"? Ehkä Juti on tällä hetkellä esim. sairaalassa tarkkailussa, mutta asiaa ei tahdota kertoa julkisuuteen yksityiselämään kuuluvana asiana?
Rytmihäiriöt tai muu vastaava saattaisi osua aika lailla oikeaan. Olen ymmärtänyt että sellaisia oireita olisi kaverilla jo aiemminkin ollut?
Mikä oikeuttaa teitä haukkumaan juuri Jutilaa? Olen varma, että kenelläkään teistä mollaajista ei ole todellista tietoa asiasta. Kunhan suutanne louskutatte oman elämän puutteessa. Sen verran voisi ajatella kirjoittelemisiaan, että huomioisi uutisen mahdollisesti olevan aivan totta. Itsekään en tilannetta oikeasti tiedä ja siitä syystä en todellakaan lähde Jutilasta kirjoittamaan sävyllä, jota täällä muutamat wt-mammat harrastaa.
Jutila on ilmoittanut että oli nilkka kipeä. Eli mikä vitun sairaskohtaus. Kummola valehteli

ja yrjösi rinnuksilleen ja silti tuli torille bailaamaan!
Mitä vitun leijonia nuo on kun eivät pientä viinamäärää kestä?????
Uskooko joku arvostelukyvytön av-mamma todellakin kaiken, mitä K. Kummola sanoo? Anna mun kaikki kestää...
"Kiekkoleijonien joukkueenjohtaja Timo Jutila ei saanut ennen maanantaista torijuhlaa sairauskohtausta, kuten aiemmin uutisoitiin, vaan hänellä on sanojensa mukaan nilkkatulehdus.
Jutila kertoi asiasta Helsingin Sanomille tekstiviestitse. "
http://www.hs.fi/urheilu/jaakiekko/maajoukkueet/artikkeli/Timo+Jutila+E…
Leijonien joukkueenjohtaja Timo Jutila kiistää IS:lle väitteet sairauskohtauksesta, joka olisi estänyt häntä nousemasta muun joukkueen mukana lavalle maanantai-illan kultajuhlissa Helsingin kauppatorilla.
- Korjatkaa nyt ihmeessä väärä tieto. Mulla on muutama tuttu tässä yhteiskunnassa, jotka ihmettelee, että mikä on tullut, Jutila sanoi IS:lle.
Jutila saapui eilen muun joukkueen kanssa Kauppatorin juhliin, mutta ei noussut muiden mukana lavalle. Tämän päivän hän on viettänyt kotonaan.
Huhut sairauskohtauksesta saivat alkunsa haastattelusta, jonka Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola antoi Uusi Suomi –verkkolehdelle. Siinä Kummola arveli Jutilan poisjäännin syyksi jonkinlaista sairauskohtausta. Tänään illansuussa Kummolalla oli asiasta jo uutta tietoa.
- Soita Jutilalle, hän neuvoi.
ja aktivoituu yhtäkkiä ennen lavalle nousua?
No, tottakai, eihän tuota käy epäileminen.
Jos tämän sanoisi palstamamma, tuumaisin että
RRREEEEEEPPPSSS!
jos olisi ollut jalka niin kipeänä. Ajatelkaa nyt aivoillanne joskus.
Juti olis varmasti vaikka viety pyörätuolilla sinne lavalle, jos olisi ollut jalka niin kipeänä. Ajatelkaa nyt aivoillanne joskus.
sehän tosta nilkkatulehduksesta laittoi viestiä hesarille
jos olisi ollut jalka niin kipeänä. Ajatelkaa nyt aivoillanne joskus.
Ehkäpä ei pyörätuolia ollut juuri sillä hetkellä ja sillä paikalla saatavilla. Vai onko sulla aina varmuuden vuoksi pyörätuoli mukanasi kun lähdet bilettämään?
Pointsit Nurmiselle että juhlan loppuvaiheessa ilmestyi kuin ilmestyikin lavalle. Olin jo melkein satavarma, että Nurmista ei lavalla tultaisi näkemään, mutta niin vain "Ihanaa leijonat, ihanaa"- biisin aikana Nurminenkin kaivautui piilostaan esille...
jos olisi ollut jalka niin kipeänä. Ajatelkaa nyt aivoillanne joskus.
Ehkäpä ei pyörätuolia ollut juuri sillä hetkellä ja sillä paikalla saatavilla. Vai onko sulla aina varmuuden vuoksi pyörätuoli mukanasi kun lähdet bilettämään?
Siellä oli kymmenittäin raavaita miehiä lavalla ja ne olisivat vaikka kantaneet sen joukkueenjohtajan lavalle jos hän olisi sinne kyennyt känniltään tulemaan. Toivottavasti sitten seuraaviin torijuhliin Juti pääsee mukaan.
Ensin mollataan niitä, jotka kännissä tulevat yleisön eteen tai antavat väkisin haastatteluja. Nyt sitten, kun Juti jäi pois lavalta ehkä juuri kännin takia, niin morkataan miksi ei sinne lavalle tullut. Eikös ollut kuitenkin parempi, ettei tullut esille huonoa esimerkkiä näyttämään, jos oli oikeasti niin huonossa hapessa. Ja aivan sama minkä selityksen antaa lehdistölle, ei sillä ole mitään väliä-

nolaamaan itseään. Mutta sitä saa kyllä mollata että aikuinen mies vetää niin kovan kännin tuossa tilanteessa ettei lavalle kykene ja sitten selitellään vielä jotain noin typerää.
Juti kyllä hyvin käveli lentokoneesta ulos edes nilkuttanut. Mutta matkalla kentältä kauppatorille jalka äityi niin pahaksi, että Juti ei päässyt lavalle. Ja mies painaa niin paljon, ettei edes joukkuekaverit jaksaneet nostaa häntä sinne ;-)
ja pahenee jos ei pääse lepäämään.
kun kerta lepäilee kotona