Lue keskustelun säännöt.
Mua pelottaa, etten pysty tarjoamaan lapselleni mitään
17.05.2011 |
hyvää elämää:,( Meillä ei ole mitään tukiverkkoja. Isäni on kuollut, äitini etäinen ja asuu kaukana. Ainoa veljeni asuu ulkomailla. Mieheni suku asuu toisella puolella Suomea.
Se arjessa selviäminen, se nyt vielä jotenkin onnistuu. Aina voimme hankkia maksullisia hoitajia ja olla pois töistä vuoronperään mieheni kanssa. Mutta meiltä puuttuu kaikki suvun tuoma lämpö, vilkkaus, yhteinen tekeminen, yhteiset matkat ja touhut. Ei ole mummoja hoitoapuna, ei vaareja nikkaroimassa, ei hulinaa isolla porukalla. Ei ketään koulun juhlissa katsomassa lasten esityksiä. Ei sukujuhlia, ei mökkireissuja, ei sunnuntaipäivän kyläilyjä. Minua niin itkettää, kun tajuan, että en sitä lapselleni voi tarjota, enkä sitä itsekään ole koskaan saanut ja tajuan, miten surullista se on :(
Kommentit (3)
Mulla on 3 ala-asteikäistä lasta ja heitä on koko ikänsä peloteltu ukilla. Jos et ole hiljaa, ukki suuttuu jne. No, heillä ei ole oikeastaan minkäänlaista suhdetta ukkiinsa. Mummin luokse eivät ole enää pitkään aikaan haluneet, kun siellä pitää olla kuin kirkon penkissä ja ökyläilyjen jälkeen tehnyt hyvin selväksi kaikille ettei tykkää lapsista, kun eivät osaa käyttäytyä.
Esittää osaa kovin, että ovat tärkeitä meidän lapsille, mutta totuus on valitettavasti toinen. Mulla oli aivan ihana ukki, samoin miehelläni ja mä harmittelen myös sitä mistä omat lapseni jäävät paitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävää että teillä on tuollainen tilanne, että tahtoisit paremmat välit, muttei se onnistu. Monet perheet ovat kuitenkin samanlaisessa tilanteessa, muuttavat isoihin kaupunkeihin töihin ja suku jää kauas.
Ainahan voi vierailla ja pyytää kylään, vaikka niitä miehen sukulaisia, jos omaa äitiäsi ette tahdo tavata. Ja entä jos kävisitte ulkomailla veljesi luona, siitähän jäisi loistavat muistot?
Kehoittaisin myös tutustumaan naapureihin ja hankkimaan ystäviä suvun ulkopuolelta. Eihän se ole mikä pakko touhuta suvun kanssa? Itselläni on muutama hyvä ystävä, joiden kanssa teemme noita listassasi olevia asioita yhdessä, ja olemme myös tutustuneet toistemme lapsuudenperheisiin, niin että lapsillakin on ns. varamummoja.
Ymmärrän surusi, kuvaat hyvin sitä yhteisöllisyyden kaipuuta, jota toivoisit.
Mutta lapsellesi sinä ja miehesi riitätte!
Te olette katsomassa niitä joulujuhlia ja te luotte omat traditiot juhlapäiviinne. Niistä se lapsi kasvaa ja saa omat muistonsa ja tapansa.
Myöskin on todennäköistä, että lapsen kasvaessa sitä yhteisöllisyyttä tulee itsestään, esimerkiksi päiväkodin ja koulun kautta. Löytyy jostain naapurustosta joku, jonka kanssa vaikka lähdette Linnanmäelle tai metsäretkelle.
Mutta lapselle riittää äiti ja isä.
Vaikka olet lapsellesi läheinen, sinun surusi omista puutteistasi ja vaille jäämisistäsi on kuitenkin sinun surusi. Voi olla, ettei lapsesi koe elämäänsä yhtään tuollaisena.
Lämpimin terveisin
diakoni Meiju
Tikkurilan seurakunta