Lue keskustelun säännöt.
Tajusin 36-vuotiaana että elämästäni ei tule täydellistä,lopetin kaiken yrittämisen.
15.05.2011 |
Seuraavat 36 vuotta en ota itse mitään vastuuta elämästäni, antaudun virran vietäväksi. Viekööt pohjalle tai ei, elämäni ei tästä yrittämällä kummene.
Kommentit (5)
Opiskeltu on niin maan perusteellisesti ja nyt on työttömyyttä yli pari vuotta takana. Moniin paikkoihinhan ei kuulemma oteta yli kuukauden työttömyyshistorian omaavia. Minua ei siis mihinkään ja olenkin huomannut työnhakuun käyttämäni massiivisen ajan hukkaan heitetyksi.
Parisuhde päättyi avioeroon, enkä usko siltä rintamalta löytyvän mitään parempaa. Keskityn siis halpoihin harrastuksiiin ja yhteiseen aikaan lapsen kanssa. Muutoin tulkoon mitä tulkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka kuinka yritän ja lopetin yrittämästä ja hyväksyin sen että "elämä on".Sen sijaan, että olisin vain antautunut virran vietäväksi, tajusin tehneeni sitä tähän asti: eläneeni elämääni, kuten kuvittelin muiden haluavan minun elää. Aloin miettiä mitä minä haluan ja voin kertoa, että elämäni on muuttunut paljon.
Enää en anna pelon estää minua tekemästä jotain, mitä haluan, opettelin sanomaan ei ja kuuntelemaan itseäni, hyväksyn itseni nyt vajavaisuuksineni, enkä enää pyri täydellisyyteen. Uskallan kohdata häpeän ja koen vihdoin alkaneeni elää oikeesti.
Nyt olen 36 ja koen eläväni oikeesti, enkä vain kuluta aikaa ja kieltäydy näkemästä tosiasioita.
Eli kun ei mitään menetettävääkään ole niin pistäkää ranttaliksi ja yrittäkää niin perkeleesti.
vaikka kuinka yritän ja lopetin yrittämästä ja hyväksyin sen että "elämä on".Sen sijaan, että olisin vain antautunut virran vietäväksi, tajusin tehneeni sitä tähän asti: eläneeni elämääni, kuten kuvittelin muiden haluavan minun elää. Aloin miettiä mitä minä haluan ja voin kertoa, että elämäni on muuttunut paljon. Enää en anna pelon estää minua tekemästä jotain, mitä haluan, opettelin sanomaan ei ja kuuntelemaan itseäni, hyväksyn itseni nyt vajavaisuuksineni, enkä enää pyri täydellisyyteen. Uskallan kohdata häpeän ja koen vihdoin alkaneeni elää oikeesti. Nyt olen 36 ja koen eläväni oikeesti, enkä vain kuluta aikaa ja kieltäydy näkemästä tosiasioita.
Ihan kuin minun kirjoittamani!!
Mä aloin 4-kymppisenä luomaan uutta uraa. Menin yliopistoon. Liksat on jo hyvät opiskeluaikana. Elämä yhä edessä. Toivottavasti teet edes duunia.