Läheinen kuoli ja nyt todella huomaan ettei ystäviä ole :(

Juossut miehen liakassa????

Onpa ihana asenne sinulla. ap

Veikkaan etteivät tiedä miten pitäisi suhtautua ja odottavat sitten sinun yhteydenottoa? Näin ainakin minulla oli. En tiennyt miten suhtautua, onko soittaminen tunkeilua kun toinen on surussa, saati uskaltaako kuolemasta puhua vai onko tökeröä jos taas ei puhu. Sen jälkeen kun oma isäni kuoli ja muutama lapsuuden ystävä soitti ja otti osaa, läheisempien ihmisten taas loistavan poissaolollaan tajusin että kyse on siitä että he itse ei ole ollut samanlaisessa tilanteessa joten eivät uskalla edes soittaa.



Osanotto kuitenkin täältä tuntemattomalta ja voimahalaus.

Luulen kans, että kyse on siitä, että eivät tiedä mitä sanoa ja että haluatko surra rauhassa tms. Jos ei ole läheistä menettänyt, on vaikea suhtautua asiaan. Itse ajattelin samoin aiemmin, mutta kun olen kokenut menetyksiä, tiedän, kuinka tärkeää pienikin osanotto on. Siksi ihan "röyhkeästi" otan yhteyttä, kun tiedän jonkun menettäneen läheisensä. Röyhkeällä tarkoitan vain sitä, että ihmisen ei tarvitse olla mulle läheinen ystävä, että rohkenisin yrittää rajat, mutta en tietenkään tuppaudu. Kysyn, miten toinen jaksaa ja voisinko auttaa, haluaako puhua, voinko käydä kaupassa, ottaa jotain selvää tms. Se on tärkeää, muistan omalta suruajaltani.



Mutta kyllä ne ystävät siellä ovat ja olen melko varma, että olet heidän ajatuksissaan. Onko sinulla voimaa itse soittaa ja kysyä, voitko puhua?



Joka tapauksessa, toivon minäkin sinulle paljon voimaa tähän vaikeaan aikaasi ja lämmin osanotto täältä Tampereelta. Jaksathan. ?

Samaa luulisin, että moni ystäväsi ei tiedä mitä sanoa, eikä sen takia sano mitään. Tämä on toki valitettavaa. Toivottavasti ystäväsi kuitenkin hetken päästä uskaltavat lähestyä sinua ? Voimia!

Olen koittanut sanoa että minä olen ihan sama, eikä minua tartte erikseen aristella. En itsekään tiedä mitä sanon muille surun kohdanneena.



Minulle tärkeämpää on että ihmisiä on lähellä, ollaan vaikka vaan hiljaa.



Kannattaa ottaa luuri käteen ja kysyä jos joku tulisi sun luokse. Muut pohtii että voiko soittaa tai tulla, kynnys on suuri ja osa tekee väärän päätöksen ja "antaa sulle rauhan surra".



Voimia niinikään Tampereelta surun kanssa kamppaileva. Ps. etsi vertaisryhmä?

Jäin tosi yksin kun veljeni kuoli, ja olin tuolloin raskaana. Onneksi pääsin ammattiauttajan pakeille, lisäksi itkeskelin neuvolassa.



Toisaalta ihmiset sanoivat kaikkea niin typerää, etten viitsinyt koko maailmalle edes asiasta mainita.

Harva pystyy laittamaan oman elämänsä ja velvollisuudet jäihin kaverin surun vuoksi. Perheellisen työssä käyvän elämä on sen verran kiireistä, että kukaan ei voi vaatia kavereiltaan täyttä huomiota tai velvoittaa olkapääksi. Elämä jatkuu surusta huolimatta.

Harva pystyy laittamaan oman elämänsä ja velvollisuudet jäihin kaverin surun vuoksi. Perheellisen työssä käyvän elämä on sen verran kiireistä, että kukaan ei voi vaatia kavereiltaan täyttä huomiota tai velvoittaa olkapääksi. Elämä jatkuu surusta huolimatta.

että kukaan omaa elämäänsä jäihin laittaisi. Kyllä uskoisin, että oikealla ystävällä on sen verran aikaa joskus, että soittaa menetyksen kohdanneelle. Tai laittaa tekstari "olet mielessä" tmv. Ei se vaadi muuta, kuin hieman viitseliäisyyttä!

Harva pystyy laittamaan oman elämänsä ja velvollisuudet jäihin kaverin surun vuoksi. Perheellisen työssä käyvän elämä on sen verran kiireistä, että kukaan ei voi vaatia kavereiltaan täyttä huomiota tai velvoittaa olkapääksi. Elämä jatkuu surusta huolimatta.

että kukaan omaa elämäänsä jäihin laittaisi. Kyllä uskoisin, että oikealla ystävällä on sen verran aikaa joskus, että soittaa menetyksen kohdanneelle. Tai laittaa tekstari "olet mielessä" tmv. Ei se vaadi muuta, kuin hieman viitseliäisyyttä!

On olemassa myös ripustautujia, jotka olettavat kattavaa lohduttelua...

Harva pystyy laittamaan oman elämänsä ja velvollisuudet jäihin kaverin surun vuoksi. Perheellisen työssä käyvän elämä on sen verran kiireistä, että kukaan ei voi vaatia kavereiltaan täyttä huomiota tai velvoittaa olkapääksi. Elämä jatkuu surusta huolimatta.

että kukaan omaa elämäänsä jäihin laittaisi. Kyllä uskoisin, että oikealla ystävällä on sen verran aikaa joskus, että soittaa menetyksen kohdanneelle. Tai laittaa tekstari "olet mielessä" tmv. Ei se vaadi muuta, kuin hieman viitseliäisyyttä!

Mutta pitääkö sitä heti olettaa, että ap on tällainen. Hän harmitteli, ettei ole saanut ystäviltään tukea niin en ymmärrä miksi pitää "lytätä" suruissaan olevaa, että ihmisillä on omat elämät ja elämä jatkuu surusta huolimatta. Tottahan se on, mutta jokainen meistä, joka on läheisen menetyksen kokenut tietää, että se pieni ele ystäviltä on äärettömän tärkeää!

mutta olisihan se mukavaa että laitettaisiin edes tekstiviesti tai jotain. Tuntuu ihan järjettömältä että eräänkin kanssa olen lähes päivittäin tekemisissä mutta nyt ei ole tullut MITÄÄN kommenttia tai yhteydenottoa menetykseni tiimoilta,ei mitään. Olen kai sitten marttyyri tai tyhmä kun en myöskään osaa itse lähteä tunteitani purkamaan tälle henkilölle. ap

Kaukana asuva veli tai sisar, vanhempi?

Sain avun kirkon diakoniatyöntekijältä. Sureva ihminen herättää kauhua, ei osata oikein suhtautua mitenkään.

Meiltä on kuollut lapsi ja kyllä todell hädässä ystävä tunnettiin. Moni ennen läheinen kaikkosi tyystin. Jälkeenpäin kuulimme selittelyitä, että halusivat antaa sururauhan tai eivätkä tienneet mitä tehdä.



Ilmeisesti osanoton esittäminen oli liikaa vaadittua, samoin ihan kuuntelu tai kuulumisien kysyminen.



Onneksi meillä oli muutama läheinen ystävä ja sukulaiset. Saimme apua heiltä ja pääsimme uudessa elämässä alkuun. Vertaistuki ja ammattiapu olivat korvaamattomia.



Välit eivät valitettavasti ole korjaantuneet läheskään kaikkiin. Vaikea luottaa ihmiseen, joka ei kykene toimimaan kun ystävä on kohdannut elämän pahimman tilanteen.



Vertaistuessa olen oppinut, että tämä on valitettavan yleistä. Ihmiset saavat tukea yllättäviltä tahoilta, mutta toisaalta jotkut entiset läheiset kaikkoavat. Kai se on inhimillistä, mutta vaikea silti hyväksyä.