Voisinkohan tehdä ls-ilmoituksen?
Minulla on kaksikin tuttavaperhettä, joista mietin, voisinkohan tehdä ls-ilmoituksen ainakin jommasta kummasta.
Toisessa perheessä on kaksi lasta, joista nuorin on vasta vauva, ja perheen isä ostaa usein kaljaa kaupasta. Mistään saunakaljasta ei voi olla kysymys, koska ostaa sen verran isoja pakkauksia. Eikä heillä edes ole saunaa. Perheen äiti väittää, ettei mies ryyppää kotona, mutta voihan sitä sanoa mitä vaan - ja jos sitä kaljaa ostaa tuollaisia määriä, voi kiusaus ryyppäämiseen kasvaa liian suureksi. Eikä tässä kaikki! Perheen isompaa lasta ei mielestäni ulkoiluteta yhtään riittävästi. Joka päivä ei pääse ulos ollenkaan, ja joskus ulkoilu jää vain tunnin mittaiseksi. Kyllä minusta olisi paikallaan ainakin tsekata, onko kaikki nyt ihan kunnossa tässä perheessä.
Toisessa perheessä taas lapset ovat aika epäsiistejä, epäsiisti tukka ja nuhjuiset, väreiltään toisiinsa sopimattomat vaatteet. äiti on perhekerhossa aika poissaoleva, ei juttele muille ollenkaan ja on jotenkin epäsosiaalisen oloinen. Joskus kirjoittelee vaan tekstiviestejä eikä keskity lapseensa. Lapsilla ei lisäksi ole mitään kunnon rytmiä ja rutiineja, vaan päivät menee aina ihan miten sattuu, ja kuulemma joskus lapset valvovat melkein klo 23 asti, äiti ei ilmeisesti jaksa nukuttaa, jos ei heti nuku!
Mietin, että voisinkohan tehdä ilmoituksen ainakin jommasta kummasta perheestä. Onko muita, joilla samanlaista päänvaivaa?
Kommentit (15)
Meidän 1,5v ei ulkoillut eilen ollenkaan. Ja perjantaina mä ostin lonkeroa kaupasta ja toin ne kotiin. Eikä meilläkään ole saunaa.
kaikki ihan ok. Seura tekee kaltaisekseen.
Sitäpaitsi anna ihmisten olla rauhassa jos ongelmat on vain tuota luokkaa. Itse tekisin ls ilmoituksen vain jos hakkaisivat lapsiaan tai lapset juoksisi yömyöhät ulkona joka päivä
lastensuojeluilmoitus kun lapsilla ei oo sävy sävyyn vaatteet!! kyllä meijänkii perheessä ostetaan kaljaa mutta ei se tarkoita että niitä kaikkia kerralla juotaisiin... aika onnettomat perusteet on...
lastensuojeluilmoitus kun lapsilla ei oo sävy sävyyn vaatteet!! kyllä meijänkii perheessä ostetaan kaljaa mutta ei se tarkoita että niitä kaikkia kerralla juotaisiin... aika onnettomat perusteet on...
vain saunalliset pystyy olemaan juomatta kaikkea kerralla.
ku ei oo edes sitä saunaa! äkkiä ilmotus kehiin! ja meijän lapsi on useasti vieläpä hyvin likainen naamaltaan ku räkä valuu ja sit on koko naama mustana ku hiekkä pöllyää ja jää kivasti kiinni naamaan :) vitsi mä oon huono äiti! kivittää pitäs :)
No mutta tee ihmeessä se ilmoitus!!
Tee se omalla nimelläsi, niin ystäväsi tietävät kenen puoleen voivat kääntyä kun heillä on hätä; ilmoituksen tekemällä osoitat olevasi Välittävä, Rakastava Ihminen, jolle lähimmäisen ja ystävän hyvinvointi on se ykkösasia.
Minäkin teen naapurista: äiti on yh, sillä ei näytä olevan edes miesystävää.
Lapset on yksin pitkälle iltaan kun äiti tekee uraa ja poissa ja töissä. Kotona ollessaan äiti vaan makaa aurinkotuolissa ja ottaa aurinkoa. heillä on toisinaan myös kavereita kesäisin grillaamassa, ja viiniä ottavat, kaljaakin varmasti, vaikka koulutetumpaa väkeä ovatkin. Lisäksi äiti ei osaa grillata, savuttaa (eikä ihan vähän savutakaan, emme voi olla ulkona kun kaikki puskee meidän pihalle) meidän puolelle mikä on jo ympäristörikos.
Lapset myös ovat kiusaajia, 9-v poika vetää turpiin (nyrkillä) itseään nuorempia tyttöjä, ja pika leikkii kavereittensa katuojassa kuulapyssyn (ikäraja 15 v) kanssa, talvella tekevät lumilinnaa siihen kadun varren lumivalliin / katuojaan.
Äiti ei kiellä eikä seuraa ollenkaan, ei välitä lapsistaan. Luulen, etteivät lapset edes harrasta mitään.
Nuorempi lapsi on myös kiusaaja.
Ulkoinen on äidille tärkein, näyttää kaikki ulospäin somalta ja sievältä, lapset on kalliisiin vaatteisiin sävy-sävyyn puettu, mutta henkinen puoli ja todellinen välittäminen puuttuu.
Teenkö lastens.ilmoituksen?!
Mä olen varmaan karaistunut liikaa näihin palstajuttuihin, heti tunnisti tämänkin keksityksi ja ekojen rivien jälkeen tuli sellanen hohhoijjakkaa-olo. Piti vaan loppuun asti lukea :)
kirjastonhoitaja!!! Pitäisikö jo tehdä se ls-ilmoitus?
Kirjastonhoitajat on pahimpia!!
lastensuojeluilmoitus. Varsinkin niistä, ketkä eivät aktiivisesti hae uutta kumppanina eivätkä pyri takaisin ydinehreeseen.
Ja tottakai niistäkin yksinhuoltajista, jotka lutkailevat tai ovat pukkeja ja hakevat aktiivisesti sitä uutta kumppania.
tää on aika tylsä...